Perustelut
Esityksen perustelujen mukaisesti valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että yksityismetsät ovat ratkaisevassa
asemassa suomalaisen metsäteollisuuden puunhankinnan kannalta.
Runsaat neljä viidesosaa metsäteollisuuden kotimaasta hankkimasta
puusta tulee yksityismetsistä. Suomalaiselle yksityismetsätaloudelle
eli perhemetsätaloudelle on kuitenkin luonteenomaista pirstoutunut
omistusrakenne. Suomessa metsätilan keskikoko on 31 hehtaaria,
ja yli kahden hehtaarin metsätiloja Suomessa on noin 440 000
kappaletta. Huomattava osa metsätiloista on kuolinpesien
ja yhtymien omistuksessa. Kaiken kaikkiaan noin joka seitsemäs
suomalainen omistaa metsää joko suoraan tai yhteisomistussuhteessa.
Valiokunta toteaa, että metsänomistuksen pirstoutumisen
haittoihin on jo aikaisemmin kiinnitetty huomiota eri yhteyksissä.
Metsälönkokotoimikunta kiinnitti huomiota tarpeeseen parantaa
yksityismetsätalouden kiinteistörakennetta (Metsälönkokotoimikunnan
mietintö, 1970. Metsälön koko ja metsätalouden
rationalisointi. Helsingin yliopiston metsäteknologian laitoksen
tiedonantoja n:o 6). Toimikunta esitti pirstoutumisen estämiseksi
muun muassa osittamisen rajoittamista erityisellä lainsäädännöllä ja lainoituksen
luomista perintöosuuksien lunastamiseen. Tilakoon suurentamiseksi
toimikunta esitti uusjakojen edistämistä, tilusvaihtoja,
kokonaisten metsäalueiden vaihtoja, valtion maanvälitystoiminnan
käyttöönottoa ja metsien yhteisomistusta.
Metsä 2000 -ohjelmassa yksityismetsien kiinteistörakenteen
pirstoutumiseen kiinnitettiin myös huomiota (Metsä 2000
-ohjelma. Talousneuvosto, 1985). Pirstoutumiskehitystä pidettiin
haitallisena ja ratkaisuksi esitettiin muun muassa alle 10 hehtaarin
suuruisten tilojen osituskieltoa.
Pirstoutuneesta metsänomistusrakenteesta on haittoja
niin puun korjuun kuin myös metsänhoidon kannalta.
Pirstoutumisesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi
maamme metsäpolitiikan yhtenä tavoitteena tulee
olla metsänomistusrakenteen kehittäminen. Viime
vuosien tärkeimpänä keinona on ollut
yhteismetsien toimintaedellytysten edistäminen. Sen ohella
tarvitaan myös muita keinoja.
Valiokunta toteaa, että metsiä kiinteistösijoituksina
luonnehtivat pitkäjänteisyys, pääoman suurehko
sitoutuminen kasvavaan puustoon ja tästä aiheutuva
heikko likviditeetti (maksukyky). Rahastomuotoisella omistuksella
voidaan edistää omistuksen transaktioita (vaihdantaa)
ja likviditeettiä, mikä nostaa omaisuuden markkina-arvoa.
Piensijoittajillakin on näin edellytykset sijoittaa pääomia
kiinteistövarallisuuteen ja/tai irrottautua siitä.
Kiinteistösijoituksia rasittavat varsinkin korkeat transaktiokustannukset, joita
on mahdollista pienentää kiinteistörahastoon
perustuvalla omistusmuodolla. Kiinteistörahastot ovat suoraa
kiinteistöomistusta turvallisempia. Lisäksi kiinteistöjä voidaan
hankkia eri toimialoilta ja eri elinkeinoista.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että verrattuna
yksityismetsänomistajien lukumäärään
edustavia ja aitoja metsätilakauppoja tehdään
vähän, vain noin 0,7 prosenttia vuosittain. Metsä on
osoittautunut suvussa omaisuudeksi, josta luovutaan vapaalla kaupalla
harvoin. Metsä yhdistää sukupolvia, ja
omistuksen saannosta vain noin 15 prosenttia perustuu vapaaseen kauppaan.
Toinen piirre on siinä, että tarjolle tulevat
kohteet ovat pinta-aloiltaan keskimäärin pieniä.
Tiloilla on vähemmän puustoa ja hakkuumahdollisuuksia
keskimääräisiin yksityismetsiin verrattuina.
Yksityisestä metsänomistuksesta tulee vapaaseen
myyntiin vain poikkeuksellisesti puustoisia tiloja, joilla olisi
mahdollista harjoittaa suurtuotannon skaalaedut tarjoavaa kannattavaa
metsätaloutta. Edellä esitetyn perusteella valiokunta
toteaakin, että kiinteistörahaston omistukseen
on tuskin hankittavissa markkinoilta suuria ja hyvinhoidettuja metsätiloja.
Sillä ei voitane hidastaa tavallisten yksityisten metsätilojen
pirstoutumista. Rahasto-omistuksella voisi kuitenkin olla merkitystä maamme
suurimpien yksityismetsälöiden omistajille perintöomaisuutta
jaettaessa. Siten metsät olisi pääosin
hankittava rahastoyhtiöille muilta kuin yksityisiltä metsänomistajilta.
Näitä ovat metsäyhtiöt, kunnat
ja seurakunnat sekä yhteismetsät.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on kiinnitetty
huomiota siihen, että sijoitusrahastolain 27 §:ään
ehdotettu erikoissijoitusrahaston minimiosuus, miljoona euroa, ei
sovellu yksityismetsätalouteen. Keskikokoisen yksityisen metsätilan
käypä hinta on nykyään 100 000
euron suuruusluokkaa. Vähintään miljoonan
euron arvoisia metsätiloja on Suomessa vähän
ja myynnissä erittäin harvoin. Niin ikään
piensijoittajan näkökulmasta miljoonan euron raja
on korkea. Ehdotettu sijotusrahastolain 27 §:n erikoissijoitusrahaston
varoja ja rahasto-osuuden omistajien lukumäärää koskeva
erityissäännös tulee tuskin sovellettavaksi
luonnollisille henkilöille suunnattujen sijoitusrahastojen
kohdalla. Tämä merkitsisi sitä, että pääasiassa
metsäkiinteistöihin sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin sovellettaisiin
sijoitusrahasto-osuutta koskevaa pääsääntöä eli
rahaston koko olisi vähintään 2 miljoonaa
euroa ja osuuden omistajien lukumäärä vähintään
50.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on myös
tuotu esiin, että sijoitusrahastolain 48 §:ään
ehdotettu vaatimus kuukausittaisesta rahasto-osuuden arvon määrittämisestä on
metsäkiinteistöjen osalta tarpeettoman tiukka,
koska metsätalous on poikkeuksellisen pitkäjänteistä toimintaa,
jossa pääoma kiertää hitaasti.
Metsäkiinteistöjen osalta vuosittainkin tapahtuva
arvonmääritys olisi osuuden omistajien tiedonsaannin
kannalta riittävää etenkin, jos rahasto velvoitettaisiin
julkistamaan puun myynti- ja metsäkauppatiedot. Valiokunta
kiinnittää tässä yhteydessä kuitenkin
huomiota siihen, että erikoissijoitusrahaston säännöissä voidaan
lain 88 §:n 1 momentin nojalla poiketa kyseisistä vaatimuksista
sijoitustoiminnan sitä edellyttäessä.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää tärkeänä,
että pyrkimyksiä yksityismetsätalouden kiinteistörakenteen
parantamiseen jatketaan. Samalla valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että kiinteistörakenteen parantamista
edistettäessä tulee myös ottaa huomioon
muun muassa metsästyksen tarpeet. Metsästystä harrastetaan maassamme
perinteisesti pääosin metsästysseurojen
puitteissa.