Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluissa todetun mukaisesti valiokunta toteaa, että rehulainsäädännön tarkoituksena on osaltaan varmistaa elintarviketurvallisuutta. Rehut vaikuttavat elintarvikeketjun alkupäässä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin sekä niistä saatujen tuotteiden turvallisuuteen ja laatuun. Lisäksi niillä on suuri merkitys eläintuottajien toimintaedellytyksiin, koska rehut ovat merkittävä tuotantopanos eläintuotannossa. Toimiva lainsäädäntö ja sen valvonta takaavat myös rehualan toimijoiden tasapuolisen kohtelun ja yhtäläisen kilpailuaseman. Lainsäädännön tavoitteiden toteutuminen edellyttää, että toimijat ottavat osaltaan vastuun rehujen turvallisuuden varmistamisesta ja muusta määräysten mukaisuudesta.

Rehukasvien tuotantoon käytettiin Suomessa vuonna 2003 noin 80 prosenttia viljellystä peltoalasta. Pääosa tuotantoeläinten ruokintaan tarkoitetuista rehuista tuotetaan ja käytetään suomalaisilla maatiloilla. Eläintuotannossa rehuilla on suuri taloudellinen merkitys. Elintarviketuotantoeläimille syötettävät rehut ovat pitkälle kotimaisia lukuun ottamatta tarpeellisia valkuaisrehuja, kuten soija, ja rehun lisäaineita. Rehuteollisuuden tuotteet vastaavat keskimäärin kolmanneksesta suomalaisten tuotantoeläinten energiansaannista, mutta esimerkiksi sikojen ja siipikarjan osalta teollisten rehujen osuus ruokinnassa on huomattavasti suurempi. Eläintuotteiden myyntitulot koko maa- ja puutarhatalouden myyntitulosta olivat 65 prosenttia vuonna 2004.

Rehulainsäädäntö on Suomen EU-jäsenyyden aikana muuttunut paljon. Esityksen tarkoituksena on tehdä rehulakiin Euroopan yhteisön lainsäädännön edellyttämät muutokset. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komissio on siirtynyt käyttämään lainsäädännön muotona yhä yleisemmin asetuksia aiempien direktiivien sijasta. Yhteisön asetukset ovat sellaisenaan kansallisesti voimassa olevaa oikeutta, eikä niitä saa enää erillisin säädöksin tulkita tai panna täytäntöön. Kun yhteisön rehulainsäädäntö ja voimassa oleva rehulaki sisältävät päällekkäisiä säännöksiä samoista asioista, on rehulain uudistaminen tälläkin perusteella tarpeellista. Lisäksi yhteisön asetuksista koostuvan rehulainsäädännön toimeenpano kansallisella asetuksella ei ole mahdollista, koska hallinnollisista pakkokeinoista ja rangaistuksista on säädettävä lailla.

Valiokunta korostaa sitä, että lain tavoitteet olisivat keskeisiltä osiltaan samat kuin nykyisessäkin rehulainsäädännössä. Päätavoitteena on turvata eläintuotannon ja eläimistä saatavien elintarvikkeiden laatu edistämällä hyvälaatuisten ja turvallisten rehujen käyttöä sekä ehkäistä huonolaatuisten rehujen aiheuttamia taloudellisia tappioita. Uutta lakia sovellettaisiin kaikissa rehun tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaiheissa rehun alkutuotannosta sen markkinoille saattamiseen sekä rehujen käyttöön. Rehuvalvonnan keskusviranomaisena toimisi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, jonka tulee laatia myös valvonta-asetuksen mukainen monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma. Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että Elintarviketurvallisuusvirastolle asetettaisiin lisäksi edelleen velvollisuus laatia rehujen yksivuotinen valvontasuunnitelma.

Valiokunta pitää myös keskeisenä sitä, että rehulain vahingonkorvaussäännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten kuin eduskunta on edellyttänyt käsitellessään keväällä 2006 hallituksen esitystä lannoitevalmistelaiksi (MmVM 3/2006 vp — HE 71/2005 vp). Siten myös rehulaissa säännelty vahingonkorvausvastuu olisi ankaraa, tuottamuksesta riippumatonta vastuuta. Ankara vastuu kohdistuisi rehujen valmistajaan, valmistuttajaan ja tuojaan.

Lain 18 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus ei koskisi rehualan toimijoita, jotka harjoittavat yksinomaan tuottamiensa alkutuotannon tuotteiden pienten määrien suoria toimituksia paikalliselle maatilalle siellä edelleen käytettäväksi. Esityksen perustelujen mukaan tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi rehun viljelyä vuosittain korkeintaan yhden (1,0) hehtaarin pinta-alalla ja toimittamista paikalliselle maatilalle siellä käytettäväksi. Valiokunta katsoo, että mainittu pinta-alan enimmäismäärä tulee nostaa kolmeen hehtaariin.

Valiokunta toteaa, että ehdotetun rehulain 19 §:n mukaan rehualan toimijat olisivat velvoitettuja pitämään tiedostoa, josta tarvittaessa voidaan selvittää valvontaa ja rehujen jäljitettävyyttä varten tarpeelliset tiedot. Lain 5 §:n mukainen määritelmä sulkisi joitakin toimijoita rehualan toimija -käsitteen ulkopuolelle. Pykälän 1 momentin 5 kohdan nojalla rehualan toimijana ei kuitenkaan pidettäisi toimijaa, joka harjoittaa yksinomaan:

• yksityiseen kotikäyttöön tarkoitettujen elintarviketuotantoeläinten ruokintaa;
• rehun valmistusta omistamilleen tai hallitsemilleen muille kuin elintarviketuotantoeläimille;
• lemmikkieläinten ruoan vähittäiskauppaa.

Valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan mainittuun luetteloon lisättäväksi uuden d)-kohdan koskien hoito- ja vapaa-ajankalastusta. Nämä toimijat, esimerkiksi turkiseläinten kasvattaja, koirakennelin pitäjä ja/tai vapaa-ajankalastaja eivät siten olisi kirjanpitovelvollisia.

Edellä todettuun viitaten valiokunta toteaa, että esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 19 §:n kohdalla, että rehuhygienia-asetuksen liitteiden I ja II kirjanpitovelvollisuudet koskevat myös muiden kuin elintarviketuotantoon tarkoitettujen eläinten rehujen tuotanto-, valmistus- ja jakeluvaiheita. Tältä osin valiokunta täydentää esityksen perusteluja, sillä liite I ei koske alkutuotannon toimijoita, jotka ruokkivat muita kuin ei-elintarviketuotantoeläimiä (koska rehuhygienia-asetuksen soveltamisalaan ei kuulu ns. non-food-eläinten ruokinta). Sen sijaan liitteen II vaatimukset koskevat myös turkiseläimille rehuja valmistavia toimijoita (rehufirmoja).

Valiokunta pitää tärkeänä, että erityisesti alkutuotannon ohjeistukseen ja neuvontaan varaudutaan osoittamalla tarkoitukseen riittävät voimavarat. Lisäksi valiokunta painottaa sitä, ettei uudistus saa johtaa byrokratian lisääntymiseen. Kaupallisten asiakirjojen tulee riittää tarvittaessa kirjanpidoksi jäljitettävyyttä selvitettäessä, eikä erillistä kirjanpitoa tule vaatia.

Valiokunta toteaa, että Elintarviketurvallisuusviraston voimavaroihin kohdistuu vähentämispaineita valtion tuottavuusohjelman kautta. Erityisesti raja-asemilla tapahtuvalle valvonnalle tulee varata riittävät voimavarat. Tärkeää on, että voidaan varmistaa kaikkien vähänkin riskialttiiden maahantuotavien rehujen tehokas rajavalvonta. Lisävoimavaroja tarvitaan myös läänineläinlääkäritehtäviin, jotka käsittävät muun ohella lääkerehujen ja lääkkeiden käytön valvontaa eläintenpitoyksiköissä.

Lain 11 §:ään tulisi esityksen mukaan säännöksiä muuntogeenisistä rehuista. Valiokunta pitää tärkeänä, että selvitetään mahdollisuudet laatia eläintautien torjuntayhdistyksen salmonellan torjuntatarkoituksessa ylläpitämän "positiivilistan" tapainen luettelo rehunvalmistajista, jotka eivät käytä muuntogeenisiä (gmo) ainesosia rehunvalmistuksessa.

Valiokunta katsoo, että porotalouden osalta paliskuntien tulee voida tehdä osakkaidensa puolesta ilmoitus Elintarviketurvallisuusvirastoon rekisteröintiä varten. Ilmoituksessa ei tule olla tarpeellista toistaa sellaisten toimijoiden nimiä, jotka jo ovat ilmoittautuneet tukihaun kautta vuosien 2006/2007 aikana. Lisäksi ilmoitusvelvollisuutta ei ylipäätään tule olla sellaisella toimijalla, joka ainoastaan viljelee maksimissaan kolmen hehtaarin alalla vuosittain viljaa/heinää tms. (ns. pieni ja paikallinen toiminta). Tilanteessa, jossa edellä mainitut ehdot (korkeintaan 3 ha) täyttyvät eikä toimija ruoki poroja millään muotoa, ilmoitusvelvollisuutta ei myöskään tule olla.

Edellä esitetystä käy ilmi, että ehdotetun lain mukaan rehunvalmistaja, valmistuttaja ja tuoja ovat vahingonkorvausvelvollisia ns. ankaran vahingonkorvaussäännön mukaisesti. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että turkiseläinten rehujen raaka-aine-, valmistus- ja jakelulogistiikan vaatimukset johtavat tilanteisiin, joissa tuoteselosteessa annettavia arvoja ei ole mahdollista ennen rehun toimittamista ja syöttämistä kaikilta osin varmistaa. Turkiseläinten rehun valmistajien kannalta tilanne on ongelmallinen suhteessa vastuuperiaatteisiin. Turkiseläinten tuorerehujen kohdalla on tärkeää määritellä tuoteseloste ja siitä ilmenevistä arvoista sallittava poikkeaminen niin, että voidaan varmistaa eri osapuolten oikeudenmukainen asema mahdollisissa riitatilanteissa.

Ehdotetun lain perusteluista ja sen 52 §:stä käy ilmi, että voimassa olevan rehulain nojalla annetut maa- ja metsätalousministeriön päätökset ja asetukset jäisivät edelleen voimaan, kunnes ehdotetun lain nojalla annettavat maa- ja metsätalousministeriön asetukset on annettu, edellyttäen, että voimaan jäävät asetukset eivät ole ristiriidassa uuden lain kanssa. Valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, että voimaan jäävät säädökset ja niihin myöhemmin tehdyt muutokset olisivat maa- ja metsätalousministeriön päätös 41/1999 rehuseoksista, maa- ja metsätalousministeriön päätös 40/1999 rehuaineista, maa- ja metsätalousministeriön asetus 43/2005 rehun lisäaineista, maa- ja metsätalousministeriön asetus 60/2005 eläinten ruokintaan käytettävistä tuotteista, maa- ja metsätalousministeriön asetus 3/2006 rehujen valvonnan järjestämisestä, maa- ja metsätalousministeriön päätös 57/1995 erityisravinnoksi tarkoitetuista rehuista sekä maa- ja metsätalousministeriön päätös 163/1998 haitallisista aineista, tuotteista ja eliöistä rehuissa.

Valiokunta edellyttää, että annettavan rehulain vaikutuksia seurataan ja että seurannan tuloksista toimitetaan maa- ja metsätalousvaliokunnalle selvitys vuoden 2009 loppuun mennessä (Valiokunnan lausumaehdotus).

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.