Perustelut
Unionin kansalaisen liikkumis- ja oleskeluvapaudesta määrätään
EY:n perustamissopimuksen 18 artiklassa. Sen 1 kappaleen mukaan
jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella
jäsenvaltioiden alueella, jollei perustamissopimuksessa
määrätyistä tai sen soveltamisesta
annetuista säännöksissä säädetyistä rajoituksista
ja ehdoista muuta johdu. Perustamissopimuksessa on lisäksi
useita erityismääräyksiä työntekijöiden,
ammatinharjoittajien ja palvelujen tarjoajien liikkumis-,
oleskelu- ja sijoittautumisvapaudesta. Unionin kansalaisen oikeutta
liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella käsitellään
myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklassa.
Ehdotetun direktiivin pääasiallinen tarkoitus on
koota Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä liikkumis-
ja oleskeluoikeutta koskeva kahden asetuksen ja yhdeksän direktiivin
sisältämä nykyinen sääntely
yhteen säädökseen. Teknisesti monimutkaisen
sääntelyn selkeyttäminen on perusteltua
ja kannatettavaa.
Direktiivillä ei ehdoteta tehtäväksi
merkittäviä sisällöllisiä muutoksia
liikkumis- ja oleskeluoikeudesta yhteisön johdetun oikeuden
tasolla nykyisin voimassa olevaan sääntelyyn.
Eri henkilöryhmiin sovellettavaa sääntelyä on
kuitenkin tarkoitus yhtenäistää. Maahan
pääsyn ja siellä oleskelun edellytyksiä on
ehdotettu osin lievennettäviksi ja oikeuksien käyttämiseen
liittyvää hallinnollista menettelyä kevennettäväksi. Merkittävinä muutosehdotuksina
voidaan pitää määräaikaista
oleskelua koskevan lupamenettelyn korvaamista rekisteröitymisellä ja
perheenjäsenen käsitteen laajentamista.
Ehdotettu direktiivi on luonteeltaan vähimmäisvaatimukset
osoittava säädös, mikä käy
ilmi sen 34 artiklasta. Direktiivin tästä ominaisuudesta
johtuu, että säädös ei muodostu
ongelmalliseksi Suomen kannalta niiltä osin kuin esimerkiksi
voimassa oleva lainsäädäntö takaisi
laajemman liikkumis- ja oleskeluoikeuden. Direktiivi ei ole ongelmallinen
myöskään maassa laillisesti oleskelevalle
ulkomaalaiselle perustuslain 9 §:n 1 momentissa turvatun
liikkumisvapauden ja asuinpaikan valinnan vapauden kannalta.
Ehdotuksen vähimmäisvaatimusluonteesta johtuu
toisaalta, että kansallisin lainsäädäntötoimin
ei voida supistaa direktiivin soveltamisalaa eikä vähentää liikkumis-
ja oleskeluoikeuden siinä säänneltävää laajuutta
ja tasoa.
Direktiiviehdotuksen 2 artiklan 2 kohdassa määritellään
direktiivin säännösten soveltamisen kannalta
tärkeä perheenjäsenen käsite.
Mainitun 2 kohdan b alakohdan mukaan avopuolisoa pidetään
perheenjäsenenä, jos avopuolisot rinnastetaan
vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä aviopuolisoihin.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan soveltamiskäytännössä on
omaksuttu direktiiviehdotusta jossain määrin laajempi
perhekäsitys. Esimerkiksi avoliitto voi poikkeuksellisesti
kuulua sopimusmääräyksen soveltamisalaan
myös tosiasiallisen perheyhteyden perusteella, vaikka yhdessä asumista
pääsäännön mukaan pidetäänkin
perhe-elämän suojan edellytyksenä avoliittotilanteissa (Kroon
ym. v. Alankomaat 27.10.1994 A 297-C). Direktiiviehdotuksen säännöstä on
jatkovalmistelussa syytä vielä harkita. Euroopan
unionin perusoikeuskirjan 20 artiklassa käsitellyn yhdenvertaisuusperiaatteen
kannalta on lisäksi aiheellista kiinnittää huomiota
siihen, että ehdotus voi merkitä avopuolisoiden
asettamista erilaiseen asemaan jäsenvaltioiden lainsäädännöstä riippuen.
Direktiiviehdotuksen 12 ja 13 artikla koskevat perheenjäsenen
oleskeluoikeuden säilymistä eräissä erikoistilanteissa.
Jatkovalmistelussa on aiheellista harkita sääntelyn
kehittämistä ehdotettua enemmän kokonaisarvioon
perustuvaksi niin, että oleskeluoikeutta harkittaessa otetaan huomioon
kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja erityisesti perhe- ja muut siteet
samoin kuin yhteydet vastaanottavaan valtioon (vrt. direktiiviehdotuksen
26 artiklan 1 kappale).
Direktiiviehdotuksen 7 ja 8 artiklan säännöksistä näyttäisi
johtuvan, että vastaanottavalla jäsenvaltiolla
on mahdollisuus jättää eräitä liikkumis-
ja oleskeluoikeuttaan käyttäviä henkilöitä jäsenvaltion
sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolelle. Jatkovalmistelussa
on syytä arvioida ehdotuksen vaikutuksia liikkumis- ja
oleskeluoikeuden käyttämiselle samoin kuin ehdotuksen
suhdetta yhteisön oikeuden nykyiseen kehitysvaiheeseen
sosiaaliturvan alalla (ks. C-85/96 Sala Kok. [1998] I-2691).
Direktiiviehdotuksen 4 artiklan säännös
kielletyistä syrjintäperusteista on syytä muotoilla Euroopan
unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kappaletta vastaavasti niin,
että kielto kattaa ehdotetussa säännöksessä mainittujen
perusteiden lisäksi myös muut henkilöön
liittyvät syyt (ks. esim. PeVL 14/2001
vp).