Puhemies Riitta Uosukainen:
Arvoisat kansanedustajat! Ärade riksdagsledamöter!
Vuoden 2001 valtiopäivien alkaessa totesin, että edessämme
on työn aika. Ajattelin meillä olevan rauhallinen
mahdollisuus syventyä lainsäädäntöön,
vieläpä sen laadun parantamiseen.
När vi inledde 2001 års riksmöte
konstaterade jag att vi hade ett digert arbete framför
oss. Jag tänkte mig att vi i lugn och ro skulle få ta
oss an lagstiftningen, ja till och med förbättra
den.
Toden totta, työtä kyllä olemme tehneet.
Istuntopäiviä oli 132. Täysistuntoja
pidettiin 157. Istunnoista oli kyselytunteja 26. Täysistuntotunteja
on tähän hetkeen 488,5. Pääministerin
ilmoituksia oli kolme, ajankohtaiskeskusteluja oli yhteensä yhdeksän,
valtioneuvosto antoi neljä selontekoa ja välikysymyksiä tehtiin
kolme. Teemoja pohdittiin seminaareissa asiantuntijoiden kesken
monipuolisesti; niistä mainittakoon Toimiva oikeusvaltio
-seminaari. Kansalaisten kiinnostus eri tapahtumiin oli suuri, ja
auditorio kävi usein pieneksi.
Rauhasta ei näiden valtiopäivien yhteydessä voinutkaan
puhua. Hyvän jakamisen nousukierre, jota toivotin tavoitteeksemme,
katkesi. Se loppui maailmanlaajuisesti 11. syyskuuta 2001, mihin
asiaan hyvin monet puheenvuorot myös tänään
ovat viitanneet. Terrori-isku Yhdysvaltoihin, Afganistanin pommitukset,
ilmailukauhu, biologisen aseenkäytön pelko, jauhekirjeterrori, ihmisluettelot — kaikki
tämä vaikutti syyspuolen ajatusmaisemaamme.
Tästäkin Suomen eduskunta sai pääministerin ilmoituksen.
Ministerit esittivät raportin konkreettisista toimista,
ja kansanedustajat lausuivat mielensä paneutuen ja vaivaa
nähden. Työ jatkui. Hyvästä emme
saa hellittää.
Arvoisat edustajat! Mainitsen muutaman otoksen tehdystä urakastamme:
arpajaislaki, laki rekisteröidystä parisuhteesta,
laki Kansaneläkelaitoksesta, poliisilain ja Puolustusvoimista
annetun lain muutokset, korkeakoululaitoksen ja ammattikorkeakouluopintojen
kehittäminen, radiolaki, Nizzan sopimus, valtiontakuut
lentoyhtiöille, merenkulun tukeminen, lukuisat sosiaalisektorin
lait, lait työstä ja työttömyydestä — hyvät
edustajat, luettelo on hengästyttävä,
vaikka tässä on vain alku, ja suomalaisen ihmisen
todellisuutta tukeva. Sitä paitsi muun Euroopan ongelmat
ja maapalloistuminen ovat vaativalla tavalla tuoneet lähimmäisemme
lähellä ja kaukaa vastuumme piirin.
Hallitus antoi yhteensä 236 esitystä, joista
hyväksyttiin 191 ja hylättiin 1. Edellisiltä valtiopäiviltä siirtyneitä esityksiä
hyväksyttiin
34. Hallitus peruutti 3 esitystä.
Eduskunta ei ole ollut eikä halua olla kumileimasin.
Kansanedustajat eivät myöskään
ole lintsarijoukko. Haluankin kiittää edustajia
hyvästä ja ripeäotteisesta työstä.
Aikatauluissa on pysytty ja vaikeatkin asiat — budjetti
mukaan lukien — on saatu hyvin ja suoraselkäisesti
käsitellyiksi. Työskentelykäytänteemme
ovat parantuneet uuden työjärjestyksen myötä.
Yhä voimme tapojamme kohentaa arvokkuuteen, ahkeruuteen,
napakkaan, mutta toisiamme kunnioittavaan sananvaihtoon. — (Kuiskaten)
Toivoisin, että edustajat harjoittelisivat kuiskaamista,
mikä hiljentäisi istuntoja.
Riksdagen har inte varit och har ingen önskan att
vara en gummistämpel. Riksdagsledamöterna är
inte heller en samling skolkare. Jag vill här passa på att
tacka ledamöterna för ett väl och raskt
utfört arbete. Vi har lyckats hålla tidtabellen
och rakryggade rott i land svåra frågor — budgeten
bland dem. Tack vare den nya arbetsordningen har våra arbetsrutiner
förbättrats. Men på det personliga planet
kunde vi gärna försöka uppnå en
större värdighet och flit och gå in för
en saklig men samtidigt respektfull replikering. — Jag
skulle gärna se att ledamöterna övade
sig i konsten att viska och att vi därmed kunde få det en
smula tystare i plenisalen.
Eduskunnan henkilökuntaa haluan kiittää tehtävien
erinomaisesta hoidosta. Ammattitaitoinen henkilökuntamme
on jälleen osoittanut meille sekä koti- ja ulkomaisille
vieraillemme olevansa todellisia selviytyjiä.
Kiitän myös työtämme tarkasti
ja tarkoituksenmukaisesti seurannutta mediaa, sanan ja kuvan
mahdin haltijaa. Yhteiset arvomme — demokratian
ja parlamentarismin edistäminen ja puolustaminen — ovat
toivoakseni tuottaneet työn iloa meille kaikille.
Jag ber att få tillönska er alla en fridfull,
avstressande och välsignelserik jul. Dessutom önskar
jag er uthållighet, lojalitet och ett dynamiskt grepp i
ert arbete år 2002.
Toivotan kaikille rauhallista, rentouttavaa ja siunauksellista
joulua. Myös toivotan kärsivällistä,
eduskunnalle uskollista — tietysti myös muutoin — ja
dynaamista vuotta 2002. (Suosionosoituksia)
__________