Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä parantaa
huomattavasti yhteiskunnan mahdollisuuksia säilyttää eri
tavoilla yleisölle tarjottuja kulttuuriaineistoja. Laki
on tarpeellinen, ja se viestii sivistyneen yhteiskunnan kyvystä nähdä tulevaisuuteen
ja tarpeesta turvata monipuolisesti aineistojen säilyminen myös
tuleville sukupolville.
Lakiesitys myös nostaa Suomen muiden Pohjoismaiden
tasalle mediapohjaisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä.
Tähän saakka painotuotteiden arkistointi on vapaakappalekäytännössä ollut
täysin eri asemassa kuin sähköinen viestintä,
mutta nyt joukkoviestinnän eri muodot asettuvat samalle
lähtöviivalle. Sähköisen median arkistoinnin
puuttuminen on vaikeuttanut etenkin alan tieteellisen tutkijayhteisön
työtä jo pitkään Suomessa. Sähköisen
media-aineiston saatavuuden hankaluus on ohjannut tutkimusta painetun
median tutkimuksen suuntaan. Sähköinen media jäsentää kuitenkin
yhä keskeisemmin suomalaista elämänpiiriä.
Ilman toimivaa radio- ja televisioarkistoa valtaisa osa kansallista
kulttuuria häviää ja jää tulevien
sukupolvien ja tutkimuksen ulottumattomiin.
Tietoverkoissa olevan aineiston luovutusvelvollisuus.
Sivistysvaliokunta painottaa, että tämän lain
tarkoituksena ei ole, että yritysten sisäisissä tietoverkoissa
olevat aineistot olisivat lakiehdotuksen 7 ja 8 §:n
tarkoittaman haun ja luovutusvelvollisuuden piirissä. Tämän
selkeyttämiseksi valiokunta tarkentaa lakiehdotuksen 7 §:n 1 momenttia.
Opetusministeriön vahvistamat suunnitelmat.
Opetusministeriö vahvistaa lakiehdotuksen 9 §:n 1
momentin mukaan Kansalliskirjastolle suunnitelman verkkoaineistojen
hakemisen ja tallentamisen laajuudesta sekä verkkoaineistojen
luovuttamiskäytännöistä ja vastaavan
suunnitelman lakiehdotuksen 13 §:n 1
momentin nojalla Kansalliselle audiovisuaaliselle arkistolle koskien
televisio- ja radio-ohjelmia.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että edellä mainittua suunnitelmaa laadittaessa
kuullaan arkistoinnin ja tutkimuksen asiantuntijoita sekä muita
toiminnan kannalta tärkeiden alojen edustajia. Suunnitelmilla
ohjataan kansalliskirjaston vuosittaista toimintaa, toiminnan painopisteitä ja
aineistojen luovuttamis- ja tallettamiskäytäntöjä.
Suunnitelmalla on niin ollen merkittävä informaatioarvo
alan tutkijoille ja verkkoaineistojen julkaisijoille.
Sivistysvaliokunta ehdottaa kuitenkin pykälien
tarkentamista suunnitelmien perusteiden osalta.
Luovutus- ja talletusvelvollisuuden esteiden todentaminen.
Luovutus- tai tallettamisvelvollisen tulee lakiehdotuksen 19 §:n
edellyttämällä tavalla huolehtia lain
3—5 luvun mukaisista luovutus- ja tallettamisvelvollisuuksistaan.
Tätä velvollisuutta ei 19 §:n 2
momentin mukaan kuitenkaan ole, jos luovutus- tai tallettamisvelvollisella
ei ole oikeutta tai teknisiä välineitä edellä tarkoitettuihin
toimenpiteisiin. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan verkkojulkaisijan,
joka vetoaa siihen, ettei hänellä ole oikeutta
muuttaa aineistoja lain edellyttämään
muotoon, olisi tarvittaessa voitava todistaa asia luotettavasti
aineistoa koskevaa luovutus- tai tallettamisvelvollisuutta valvovalle
laitokselle. Vastaava todistamisvelvollisuus koskisi aineiston muuntamiseen
tarvittavia teknisiä välineitä.
Asiantuntijakuulemisen perusteella edellä kuvattu aukoton
todistaminen olisi monessa tapauksessa hyvinkin vaikeaa.
Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä,
että kun todennetaan 19 §:ssä tarkoitettu
tarvittavien oikeuksien tai teknisten välineiden puuttuminen,
on otettava tasapuolisesti huomioon sekä luovutus- ja tallettamisvelvollisuuden
toteutumisen tarve että luovutus- tai talletusvelvollisten
tosiasialliset mahdollisuudet todentaa luovutuksen tai tallettamisen
esteet. Valiokunta viittaa myös lakiehdotuksen 30 §:ään,
joka valtuuttaa opetusministeriön asetuksella täsmentämään
19 §:n säännöksiä aineistojen
teknisistä vaatimuksista. Kansalliskirjaston ja Kansallisen
audiovisuaalisen arkiston tulee lain ja mahdollisen asetuksen säännösten pohjalta
muodostaa selkeät käytännöt
ja antaa niistä ohjeet luovutus- ja talletusvelvollisille, jolloin
edellä kuvatut ongelmatilanteet voidaan ehkäistä jo
ennakolta.
Uudistuksen kustannusvaikutukset pidemmällä ajalla.
Sivistysvaliokunta toteaa, että lakiehdotuksen valmistelussa
ei ole ollut mahdollista arvioida niitä kustannuksia, jotka
pitkällä aikavälillä aiheutuvat
Kansalliskirjastolle, Kansalliselle audiovisuaaliselle arkistolle
ja muille aineistoja säilyttäville kirjastoille
aineistojen pitkäaikaissäilytyksestä ja
esimerkiksi sen edellyttämästä aineistojen
teknisestä muuttamisesta. Valiokunta painottaa, että tulevina
vuosina on voitava panostaa riittävästi kerätyn
aineiston säilyttämiseen, vaadittavien teknisten
laitteiden ja järjestelmien ylläpitoon ja uudistamiseen
sekä aineiston luotettavaan tekniseen suojaamiseen väärinkäytöltä.
Aineiston lain mukaisen käytön varmistamiseksi
ja alueellisesti tasapuolisten palvelujen turvaamiseksi aineistoja
säilyttäville kirjastoille on turvattava voimavarat
tutkija- ym. palvelujen käytännön järjestämiseen.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. lakiehdotus
7 §. Verkkoaineiston haku ja tallettaminen.
Asiantuntijakuulemisessa on ilmennyt epäselvyyttä luovutusvelvollisuuden
piiriin kuuluvan verkkoaineiston laajuudesta. Erityisesti lakiehdotuksen
perusteluja on tulkittu siten, että yritykset joutuisivat
avaamaan sisäiset tietoverkkonsa jopa yrityssalaisuuksia
vaarantavalla tavalla. Sivistysvaliokunta toteaa, että automaattisen
haun ja tallentamisen ulkopuolelle jäävät yritysten
ja yhteisöjen intranet- ja extranet-sivustot sekä muut
vastaavat tietylle rajatulle ryhmälle tarkoitetut verkkoaineistot,
jotka sijaitsevat esimerkiksi salasanoin ja pääsykoodein
suojatuissa tietoverkkojen osissa. Sen sijaan esimerkiksi sellaiset
maksua tai rekisteröitymistä edellyttävä aineistot,
jotka ovat yleisölle tarjolla, kuuluvat lakiehdotuksen
8 §:n soveltamisen piiriin.
Tämän johdosta valiokunta ehdottaa 1 momenttiin
lisäystä, joka tarkentaa Kansalliskirjaston tehtävää.
Kansalliskirjaston tehtävänä on ohjelmallisesti
hakea ja tallentaa yleisön saatavilla olevaa verkkoaineistoa
tietoverkoista.
9 §. Muut verkkoaineistoa koskevat säännökset.
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota suunnitelmien
perusteisiin ja sitovuuteen. Sivistysvaliokunta toteaa, että pykälän 1 momentissa
mainittu suunnitelma ei ole ulkopuolisia sitova asiakirja. Suunnitelma
on osa hallinnon sisäistä tulosohjausjärjestelmää,
ja se sidotaan vuosittaiseen tulossopimukseen. Lakiehdotuksen luovutus-
ja tallettamisvelvollisuutta koskevat säännökset
antavat jo sinällään Kansalliskirjastolle
kattavan oikeuden kerätä kaikkea laissa tarkoitettua
aineistoa.
Vaikkakaan suunnitelma ei ole kolmansia osapuolia sitova, on
sillä kuitenkin suuri ohjausvaikutus Kansalliskirjaston
toimintaan. Tämän johdosta valiokunta on katsonut
tarpeelliseksi lisätä pykälän
1 momenttiin tarkennuksen suunnitelmien laatimisen perusteiksi.
Tässä tarkennuksessa kiinnitetään
huomiota käytettävissä oleviin teknisiin
ja taloudellisiin resursseihin, lain tarkoittaman tutkimuksen ja
kulttuurihistoriallisen arkistoinnin tarpeisiin sekä verkkojulkaisijoiden
tasapuoliseen kohteluun.
13 §. Muut televisio- ja radio-ohjelmia koskevat säännökset.
Edellä 9 §:n kohdalla todettuun viitaten
valiokunta ehdottaa pykälän 1 momenttiin vastaavaa
täsmennystä koskien Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston toiminnasta annettavaa suunnitelmaa.
15 §. Velvollisuus esityskopion ja elokuvan tiedotusaineiston
tallettamiseen.
Pykälässä mainitun tuottajan ja
muun oikeuksien haltijan perustuslain mukaisen omaisuudensuojan
varmistamiseksi valiokunta ehdottaa laajennettavaksi niitä perusteita,
jotka vapauttavat elokuvan esityskopion tallettamisvelvollisuudesta.
22 §. Aineiston käyttö.
Lakiehdotus jättää tulkinnanvaraiseksi
julkisuuslain soveltamisen kokonaisuudessaan tämän
lain mukaan säilytettävään aineistoon.
Ehdotuksessaan valiokunta selventää pykälän
sanamuotoa julkisuuslain soveltamisesta.
24 §. Säädetyistä velvollisuuksista
poikkeaminen.
Perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä lakiehdotuksessa
tarkoitetun hyväksyttävän tarkoituksen
saavuttamiseksi, eivätkä ne saa olla esimerkiksi
omistajan omaisuudensuojan kannalta kohtuuttomia. Valiokunta ehdottaa
perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten Kansalliskirjastolle
ja Kansalliselle audiovisuaaliselle arkistolle tässä pykälässä myönnetyn
harkintavallan selventämistä suhteessa pykälässä mainittuun
ilmeiseen kohtuuttomuuteen.
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 1 ja 2 momentin
yhdistämistä uudeksi 1 momentiksi, joka
koskee helpotuksia luovutusvelvollisuudesta, ja uutta 2 momenttia,
jonka mukaan Kansalliskirjaston ja Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston tulee luovutusvelvollisen hakemuksesta myöntää vapautus
luovutusvelvollisuudesta, jos luovutusvelvollisuutta on siitä aiheutuvien
kustannusten vuoksi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana.
Arvioitaessa kustannusten ilmeistä kohtuuttomuutta
on valiokunnan mielestä kiinnitettävä huomiota
muun muassa luovutuksesta aiheutuviin kustannuksiin suhteessa yleisölle
levitettävien kappaleiden määrään,
luovutettavien kappaleiden valmistuskustannuksiin ja muihin vastaaviin
seikkoihin.
2. lakiehdotus
2 §. Tehtävät.
Perustuslain 2 §:n 3 momentin hallinnon
lainalaisuusvaatimuksen mukaisesti Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston tehtävistä säädetään
lain tasolla. Valiokunta ehdottaa sisällytettäväksi
pykälään myös asetuksenantovaltuuden,
jolloin arkiston laissa mainituista tehtävistä voidaan
tarvittaessa säätää tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella.
3 §. Lahjoitus ja testamenttivarat.
Lakiteknisistä syistä valiokunta ehdottaa
siirrettäväksi lakiehdotuksen 2 §:n
3 momentin uudeksi 3 pykäläksi.
Samalla valiokunta ehdottaa lyhennettäväksi pykälän
sanamuotoa.
4 (3) §. Johtokunta.
Edellisten muutosten johdosta lakiehdotuksen 3 § siirtyy
4 §:ksi. Valiokunta ehdottaa muutettavaksi asetuksenantovaltuutta
siten, että asetuksen antajaksi tulee valtioneuvosto.
5 §. Johtaminen ja ratkaisuvalta.
Hallinnon lainalaisuusvaatimuksen mukaisesti arkiston johtamisesta
ja ratkaisuvallasta säädetään
lain tasolla. Valiokunta ehdottaa uutta pykälää arkiston
johtajasta, arkiston työjärjestyksestä ja
toimivallan jakautumisesta johtajan, johtokunnan ja työjärjestyksessä määrätyn
virkamiehen kesken.
6 (4) §. Maksut.
Lakiehdotuksen 4 § siirtyy edellisten muutosten
johdosta 6 §:ksi. Valiokunta ehdottaa tarkennettavaksi
pykälän otsikkoa ja sanamuotoa.
7 (5) §. Tarkemmat säännökset
ja määräykset.
Lakiehdotuksen 5 § siirtyy edellisten muutosten johdosta
7 §:ksi. Valiokunta ehdottaa tarkennettavaksi
pykälän otsikkoa ja sanamuotoa. Valiokunta ehdottaa
myös täsmennettäväksi asetuksenantovaltuuden
sisältöä ja asetuksen antajaksi valtioneuvostoa,
kuten uudessa 4 §:ssä. Pykälän 2 momenttiin
valiokunta ehdottaa säännökset työjärjestyksen
sisällöstä.
8 (6) § Voimaantulo.
Lakiehdotuksen 6 § siirtyy edellisten muutosten
johdosta muuttamattomana 8 §:ksi.