TALOUSARVIOALOITE 1022/2001 vp

TAA 1022/2001 vp - Aulis Ranta-Muotio /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisin toimintamenoihin

Eduskunnalle

Poliisin henkilöstö- ja taloudelliset resurssit ovat liian vähäiset kasvaneeseen työmäärään sekä kansalaisten odotuksiin nähden. Kansainvälisen vertailun mukaan poliisien määrä asukasta kohden onkin Suomessa yksi Euroopan alhaisimpia. Täyttämättä on tällä hetkellä 500—600 poliisin virkaa.

Määräraha- ja resurssipulasta on seurannut se, että useissa kihlakunnissa päivystysvalmiuden ylläpito on heikentynyt, poliisin virka-avun saanti viivästynyt ja rikostutkinnan taso vaarantunut. Toisaalta myös Helsingin seutu on korkeiden elinkustannusten vuoksi kärsinyt vaikeuksista saada poliiseja. Turvallisuuden kansalaisten perusoikeutena tulisi kuitenkin toteutua mahdollisimman samantasoisena koko maassa. Poliisi tarvitsee lisäresursseja myös huumeiden vastaiseen taisteluun, jossa poliisin pitäisi kyetä yhä enenevässä määrin sekä ennalta ehkäisevään työhön että rikosten selvittämiseen.

Poliisin toiminnan rahoitus pitääkin saattaa sellaiselle tasolle, että poliisi kykenee pitkäjänteisesti kehittämään toimintaansa sille annettujen vaatimusten mukaisesti. Poliisin toiminnan rahoitusta tuleekin lisätä jo nyt niin, että vähitellen saadaan koulutuspaikkojen lisäämisen kautta täytettyä 500 uutta poliisin vakanssia vuoteen 2010 mennessä. Tällaisen linjauksen on esittänyt myös maaherra Heikki Kosken johtama poliisitoiminnan arviointityöryhmä tämän vuoden alussa.

Talousarviossa esitetty noin 15 miljoonan euron lisäys ei ole riittävä, koska tästä summasta kuluu merkittävä osa mm. virka- ja työehtosopimusten mukaisiin palkankorotuksiin ja muihin kohonneisiin toimintakuluihin. Poliisin toimintamäärärahoja onkin korotettava hallituksen esityksestä 10 000 000 eurolla, jotta poliisin kokonaisvoimavaroja voitaisiin lisätä em. arviointityöryhmän esityksen mukaisesti.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 10 000 000 euroa poliisin toimintamenoihin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Tero Mölsä /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Tuija Nurmi /kok