TALOUSARVIOALOITE 1071/2001 vp

TAA 1071/2001 vp - Mirja Ryynänen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen aikuiskoulutuksen järjestämiseen Itä-Suomessa

Eduskunnalle

Itä-Suomessa valtion järjestämän koulutuksen tarve aikuisten keskuudessa on edelleen suuri alhaisen koulutustason vuoksi. Väestöllä ei ole mahdollisuutta osallistua markkinahintaiseen koulutukseen. Erityisesti tietoteollisuuden aikuiskoulutukseen on suurta tarvetta.

Itä-Suomessa on päästy hyvään alkuun vähän koulutetun työssä olevan väestön saamiseksi omaehtoiseen koulutukseen. Koulutuksen sisältöihin ja opettajien koulutukseen on panostettu. Opiskelijapalautteen mukaan koulutuksen järjestämisessä on onnistuttu hyvin. Viimeaikaisen aikuiskoulutuksen määrärahojen laskun vuoksi opettajia on jouduttu lomauttamaan ja koulutuksen kehittämistyötä keskeyttämään. Karsintaa on jouduttu tekemään ennen kaikkea ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tarjoamasta koulutuksesta, joka nostaisi väestön koulutustasoa. Jotta ammatillisen koulutuksen taso Itä-Suomessa ei pääsisi romahtamaan, todellinen määrärahatarve olisi noin 110 miljoonaa markkaa vuonna 2002.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.69.31 lisäyksenä 8 400 000 euroa Itä-Suomen aikuiskoulutuksen järjestämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Mirja Ryynänen /kesk