TALOUSARVIOALOITE 1175/2001 vp

TAA 1175/2001 vp - Esko-Juhani Tennilä /vas 

Tarkistettu versio 2.1

Kemijärvi—Kelloselkä-radan säilyttäminen

Eduskunnalle

Hallituksen vuoden 2002 talousarvioesityksen luvun 31.40 perusteluissa todetaan: "Rataverkon supistamista valmistellaan siten, että vuoden 2004 aikana lakkautetaan rataosa Kemijärvi (Isokylä)—Kelloselkä."

Pidän tällaista kannanottoa virheellisenä. Kemijärvi—Kelloselkä-rataosa voisi tulevaisuudessa olla osana Lapista Kuolan niemimaalle suuntautuvaa rautatieyhteyttä. Valtiovallan olisi mielestäni selvitettävä tällaisen rautatieyhteyden rakentamismahdollisuuksia. Muutenkin pidän virheellisenä suuntauksena tällaista infrastruktuurin alasajoa Lapissa. Kemijärvi—Kelloselkä-rataosa olisi säilytettävä liikennekelpoisena ja siihen liittyviä mahdollisuuksia Suomen ja Venäjän välisen liikenteen kehittämiseen olisi edelleen tutkittava. Tätä edellyttää myös EU:n pohjoisen ulottuvuuden käytännön toteuttaminen. Kemijärvi—Salla-radan lopettaminen toimisi siis myös EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa vastaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  31.40 perusteluihin maininnan, että Kemijärvi—Kelloselkä-rataosa säilytetään.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Esko-Juhani Tennilä /vas