TALOUSARVIOALOITE 1219/2001
vp
TAA 1219/2001
vp - Kari Urpilainen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen korkeakouluopintojen
laajentamiseen Kokkolassa
Eduskunnalle
Keski-Pohjanmaan maakunnassa väestön
koulutustaso on alhaisimpia koko maassamme. Erityisesti ns. korkea-asteen
koulutuksen saaneiden osuus väestöstä on
merkittävästi alhaisempi kuin maassa keskimäärin.
Yksi selittävä tekijä tälle
ilmiölle on se, että maakunnasta puuttuu oma tiedekorkeakoulu.
Maakunnan nuoriso on kautta vuosikymmenten joutunut lähtemään
muualle halutessaan opiskella tiedekorkeakoulussa. Tälle tielle
he ovat useimmiten myös jääneet. Vaikka avoimen
yliopiston toimintaa, aluksi kesäyliopiston muodossa, sittemmin
yhdessä Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutin
kanssa, on toteutettu jo 1960-luvun lopulta alkaen, se ei ole kyennyt
olennaisesti muuttamaan tilannetta.
Chydenius-Insituutti on 15 viime vuoden aikana kehittänyt
merkittävästi omaa toimintaansa. Niinpä tänä päivänä Kokkolassa
voidaan opiskella esim. luokanopettajatutkintoja. Muutakin maisterikoulutusta
on kehitetty yhteistyössä paitsi Jyväskylän
yliopiston myös Oulun yliopiston kanssa. Samoin Kokkolassa
kymmenen vuotta toiminut Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu on
tuonut uusia mahdollisuuksia kouluttautumiseen.
Se, että koulutuksen tarjonnan monipuolistamisessa
voitaisiin edetä nopeammin, edellyttäisi valtiovallan
aktiivisia toimenpiteitä. Tälle kehittämistyölle
olisi luotava erityisiä taloudellisia edellytyksiä,
koska alueen kunnilla ei ole siihen tarvittavia taloudellisia voimavaroja.
Erityisesti valtiovallan tehtävänä on
luoda edellytyksiä alueellisen tasa-arvon toteuttamiseksi
kansalaisten keskuudessa sekä vahvistaa myös koulutuksessa alueellista
tasa-arvoa.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.10.21 lisäyksenä 1 000
000 euroa korkeakoulutuksen laajentamiseen Keski-Pohjanmaan maakunnassa
Kokkolassa.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001