TALOUSARVIOALOITE 1264/2001 vp

TAA 1264/2001 vp - Anu Vehviläinen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen nuorten yrittäjälainajärjestelmän perustamiseen

Eduskunnalle

Työttömyyden ratkaiseminen vaatii edelleen kymmenientuhansien uusien yritysten perustamista. Etenkin nuoria koulutettuja aikuisia tulisi valtiovallan toimin rohkaista yrittäjyyteen. Vuonna 1999 julkaistun nuorisobarometrin mukaan yrittäjyys ei kuitenkaan nuoria kiinnosta. Lähimmän viiden vuoden aikana oman yrityksen aikoo varmasti perustaa 2 % vastanneista. Sen sijaan lähes puolet vastanneista tiesi, ettei halua perustaa omaa yritystä. Vain viidennes vastaajista koki, että yrityksen perustaminen on luultavaa seuraavan viiden vuoden aikana.

Oman yrityksen perustamiseen liittyy paljon riskejä, ja rahoituksen järjestäminen on usein hyvän yritysidean este. Nuorilla yrittäjiksi aikovilla on usein ongelmia nimenomaan lainoituksen hankkimisessa. Nuorten yrittäjäksi ryhtymistä voitaisiin valtiovallan puolelta kannustaa myös lainsäädännöllä ja rahoituksella. Valtion tulisikin perustaa nuorille suunnattu samantapainen yrittäjälainajärjestelmä kuin jo toiminnassa olevat naisyrittäjälainat. Tällainen rahoitusinstrumentti tulisi perustaa Finnvera Oyj:n yhteyteen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  32.30.42 lisäyksenä 3 400 000 euroa nuorten yrittäjälainajärjestelmän perustamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Anu Vehviläinen /kesk