TALOUSARVIOALOITE 1266/2001 vp

TAA 1266/2001 vp - Jukka Vihriälä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Siirtolaismuseon perustamiseen Peräseinäjoelle

Eduskunnalle

Turussa vuodesta 1970 toimineella siirtolaisinstituutilla on ollut sivutoimipiste Peräseinäjoella vuodesta 1993 lähtien. Jo 1970-luvulla Peräseinäjoella syntyi ajatus Siirtolaismuseosta. Vuosien myötä tarve on kasvanut. Suomi onkin viimeisimpiä suurin joukoin kansalaisiaan luovuttaneita Länsi-Euroopan maita, jolla ei ole asialleen omistautunutta erikoismuseota eikä siirtolaiskulttuurin omaa esiintymistilaa.

Siirtolaisinstituutin tehtävänä on kerätä ja tallentaa siirtolaisuuteen liittyvää aineistoa, jota on kertynyt runsaasti museotoiminnan aloittamista varten. Instituutilla on myös kirjasto- ja rekisteröintipalveluja, joita museossa kävijät voivat hyödyntää. Lisäksi sukututkimukseen liittyvää tietoa saa runsaasti museon informaatiopisteestä. Tutkimustoiminta jatkuisi museon kautta siten, että museolla suoritettaisiin ympäröivän alueen tarpeesta nousevaa siirtolaisuus-, muuttoliike- ja aluekehitystutkimusta koulutuksen rinnalla. Tarkoituksena on luoda nykyaikainen museo, informaatio- ja tutkimuskeskus sekä samalla suomalaisten ja heidän jälkeläistensä kohtaamispaikka kantaväestölle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.90.32 1 000 000 euroa Siirtolaismuseon perustamiseen Peräseinäjoelle.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Harry Wallin /sd