TALOUSARVIOALOITE 17/2012
vp
TAA 17/2012
vp - Sirkka-Liisa Anttila /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Helsingin
ja Porin välisen valtatien 2 parantamiseen
Eduskunnalle
Valtatie 2 toimii päätieyhteytenä pääkaupunkiseudulta
Satakuntaan sekä osiin Hämettä, Pirkanmaata
ja Pohjanmaata. Tien merkitystä korostaa se, että Helsingin
ja Porin väliltä puuttuu suora ratayhteys. Tiellä on
oleellinen merkitys vaikutusalueensa elinkeinoelämän
kehittämisessä sekä erityisesti tuonti-
ja vientikuljetusten hoidossa Helsingin, Porin ja Rauman satamiin.
Huhtikuussa 2009 valmistunut valtatien 2 yhteysväliä Vihti—Pori
koskenut parantamishanke sisälsi useita toimenpiteitä koko
tieosuudelle. Toimenpiteillä haluttiin parantaa valtatietä palvelutasoltaan
yhtenäiseksi koko yhteysvälillä. Tietyt
tieosuudet jäivät kuitenkin puutteellisiksi. Tämän
vuoksi valtatietä 2 esitetään parannettavaksi
Karkkilan ja Humppilan välisellä osuudella. Karkkilan
ja Humppilan välille esitetyt lisätoimenpiteet
turvaisivat valtatien liikenteen sujuvuuden liikenneturvallisesti
ja mahdollistaisivat nopeusrajoituksen noston nykyisestä 80 km:stä tunnissa
100 km:iin tunnissa.
Päätoimenpiteenä on tien leventäminen 10 metriin.
Lisäksi parannetaan yksittäisiä liittymiä ja
tien reunaympäristöä sekä rakennetaan hirviaitoja.
Vuonna 2012 tieyhteyttä parannettiin välillä Karkkila—Loukku,
mutta Karkkila—Humppila-yhteysvälille jäi
edelleen merkittäviä puutteita. Kiireellisimpien
toimenpiteiden kustannusarvio yhteysvälillä on
yhteensä noin 15 miljoonaa euroa.
Alueen kunnat ja Hämeen liitto ovat pitäneet välin
Karkkila—Humppila parantamista erittäin tärkeänä.
Hankkeen edistämiseksi Forssan kaupunki ja Hämeen
liitto ovat rahoittaneet suunnittelua. Rakentamisen kustannuksiin
eivät kunnat pysty osallistumaan.
Tämä aloite on tehty yhteistyönä Hämeen
liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 31.10.77 lisäyksenä 15 000 000
euroa valtatien 2 parantamiseen välillä Karkkila—Humppila
ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että hankkeelle
myönnetään 15 000 000
euron tilausvaltuus.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Johannes Koskinen /sd
- James Hirvisaari /ps
- Juha Rehula /kesk
- Jouko Skinnari /sd
- Timo Heinonen /kok
- Ismo Soukola /ps
- Sanni Grahn-Laasonen /kok