TALOUSARVIOALOITE 190/2011 vp

TAA 190/2011 vp - Merja Kuusisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kehä IV:n suunnitteluun

Eduskunnalle

Hämeenlinnanväylän (valtatie 3), Lahdenväylän (valtatie 4) ja Vanhan Lahdentien (maantie 140) väliltä puuttuu seudullinen poikittaisyhteys. Kehä IV toteutettaisiin uutena tieyhteytenä välillä Hämeenlinnanväylä—Tuusulanväylä ja tien parantamisena (Kulomäentie, maantie 152) välillä Tuusulanväylä—Vanha Lahdentie.

Kaupunkirakenne on levittäytynyt Hämeenlinnanväylän, Tuusulanväylän ja Lahdenväylän suunnissa Kehä III:n pohjoispuolelle. Maankäytön kehittyminen Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolella lähitulevaisuudessa lisää poikittaisyhteyden tarvetta entisestään. Kehä IV:n toteuttaminen siirtäisi osan Kehä III:n liikenteestä tälle uudelle tieyhteydelle, mikä vähentäisi Kehä III:n liikennepainetta. Nykyisen Kulomäentien liikenneturvallisuus on huono, melun ohjearvot ylittyvät ja joukkoliikenne- sekä liittymäjärjestelyissä on puutteita. Kulomäentien liikennemäärät vaihtelevat 9 000 ajoneuvosta 12 500 ajoneuvoon vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus on noin 5—8 %.

Hankkeen toteuttamisen ansiosta nykyisen Kulomäentien liikenneturvallisuus paranisi liikennevalojen ja kahden ajoradan myötä. Myös meluhaitat vähenisivät. Uusi tieyhteys lentoaseman pohjoispuolella mahdollistaisi alueen maankäytön kehittämisen. Myös ruuhkautuneen Kehä III:n liikennemäärien kasvu hidastuisi ja sen rinnakkaisteiden liikennekuormitus vähenisi. Uusi tieyhteys parantaisi myös joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä. Kevyen liikenteen yhteydet paranisivat koko Kehä IV:n varrella.

Hankkeen toteutuksen kustannukseksi on arvioitu noin 71 miljoonaa euroa. Maankäytön kehittymisen takia tieyhteyden suunnittelu olisi saatava pikaisesti käyntiin. Hankkeen alustava suunnittelu rahoitetaan perusväylänpidon määrärahalla, joten perusväylänpidon määrärahaan saatava lisäys edistäisi hankkeen suunnittelua. Tiesuunnitelman tekemisen kustannusarvio on 2,5 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 2 500 000 euroa Kehä IV:n suunnitteluun.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Merja Kuusisto /sd
  • Eero Lehti /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Antti Kaikkonen /kesk