TALOUSARVIOALOITE 191/2013
vp
TAA 191/2013
vp - Laila Koskela /ps
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen oikeusministeriön hallinnonalan
tietoliikenneyhteyksiä koskevaan selvitys- ja kehittämistyöhön
Eduskunnalle
Kansalaisilta tulleen tiedon mukaan poliisin, syyttäjän
ja tuomioistuinten välinen tiedonkulku siviili- ja rikosasioissa
ei toimi. Toisen viranomaisen on selvitettävä henkilöä koskevat,
tutkinnasta syyteharkintaan ja/tai tuomioistuinkäsittelyyn
menneet ja/tai ratkaistut asiat jokaiselta viranomaistaholta — poliisilta,
syyttäjä- ja tuomioistuinlaitokselta — erikseen.
Oikeushallinnon sisäinen tiedonkulku on myös
hidasta. Käytännössä tuomion
saaneen henkilön tiedot voivat tulla kirjatuiksi oikeusrekisterikeskuksessa
vasta parin kuukauden kuluttua tuomion antamisesta. Siten esimerkiksi
lasten ja nuorten parissa työskentelevien henkilöiden
taustan tutkiminen ei välttämättä varmista
sitä, että tutkittavan henkilön tausta
on puhdas.
Tiedonkulun ongelmat hallinnon sisäisesti lisäävät
tarpeettomasti oikeushallinnon työmäärää ja
tekevät siitä tehotonta. Oikeushallinnon ja muiden
viranomaistahojen välinen yhteistyö muodostuu
samalla tavalla tehottomaksi selvitettäessä henkilön
luotettavuutta ja mahdollisia tuomioita eri oikeusasteista. Jos
selvitystä vaativia henkilöitä on useita,
selvitystyö on moninkertainen.
Oikeushallinnon sisäinen tiedonkulku — tai sen
puuttuminen — on myös yksittäisen henkilön
kannalta ongelmallinen, koska viiveellä tapahtuva tietojenvaihto/-siirto
viranomaiselta toiselle voi merkitä henkilölle
oikeudenmenetyksiä.
Oikeushallinnon tietohallintoa on mahdollista yksinkertaistaa
julkisuus- ja henkilötietolainsäädännön
asettamissa puitteissa siten, että käräjäoikeuden
tai hovioikeuden tuomiot ilmoitetaan joko a) poliisin rekisteriin
tai b) syyttäjävirastoon tuomioiden tallentamista
varten. Tällöin oikeushallinnon eri viranomaistahot
ja muut viranomaiset saavat tietoa tuomioista ja syyttämättäjättämispäätöksistä keskitetysti
niin kutsutulla yhden luukun periaatteella. Lisäksi tiedot
ovat yksittäisen henkilön osalta ajan tasalla
ja oikeat.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 25.01.01 lisäyksenä 300 000
euroa oikeusministeriön hallinnonalan tietoliikenneyhteyksiä koskevaan
selvittämis- ja kehittämistyöhön.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Laila Koskela /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Ari Jalonen /ps
- Arja Juvonen /ps
- Mika Niikko /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- James Hirvisaari /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Juho Eerola /ps