TALOUSARVIOALOITE 236/2011 vp

TAA 236/2011 vp - Lea Mäkipää /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pappilansalmen kunnostamisen aloittamiseen Parkanossa

Eduskunnalle

Parkanon keskustan alueella kolmostien vieressä sijaitseva Pappilansalmi on pahasti rehevöitynyt ja vesikasvien valtaama. Sen virkistysarvo on suuri alueen asukkaille ja samalla koko Parkanon kaupungille. Sijaitseehan Pappilansalmi aivan kaupungin ydinkeskustassa ja on näin myös maisema arvoltaan merkittävä. Pappilansalmessa on kokeiltu niittämällä suoritettavaa vesikasvien poistoa, ilman merkittäviä tuloksia. Riittävä ja kestävä lopputulos saataisiin aikaan ruoppaamalla ja muilla tarpeellisilla toimenpiteillä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  35.10.22 lisäyksenä 200 000 euroa Parkanossa sijaitsevan Pappilansalmen kunnostamisen aloittamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Lea Mäkipää /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Ismo Soukola /ps