TALOUSARVIOALOITE 282/2012 vp

TAA 282/2012 vp - Hanna Mäntylä /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lapin kunnille lastensuojelun avohoidon tukemiseen

Eduskunnalle

Lastensuojelun avohoidon tukitoimilla on merkittävä vaikutus lastensuojelun asiakkaina olevien lasten, nuorten ja perheiden tilanteen parantamiseen. Usein jo pelkästään kotiin saatava kotiapu voi olla riittävä tukitoimi arjessa selviämiseen. Avohoidon tukitoimilla voidaan myös tehokkaasti ennaltaehkäistä muuta lastensuojelun tai sosiaalipalvelujen tarvetta. Lastensuojelun avohoidolla pyritään lisäksi luomaan tasa-arvoinen asema kaikille lapsille esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien osalta.

Lapin syrjäseuduilla lastensuojelun asiakkaiden asemaa vaikeuttavat pitkät välimatkat ja niiden aiheuttamat kustannukset sekä palvelujen saatavuus. Lastensuojelun avohoidon kannalta tulisi huomioida syrjäseutujen lisähaasteet ja pyrkiä turvaamaan yhdenvertainen asema myös näiden alueiden lapsille, nuorille ja perheille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.60.31 lisäyksenä 200 000 euroa Lapin kunnille lastensuojelun avohuollon tukemiseen erityisesti syrjäseuduilla.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Hanna Mäntylä /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps