TALOUSARVIOALOITE 302/2001 vp

TAA 302/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen pohjaosan palauttamiseen eläkeläisille

Eduskunnalle

Lipposen hallitus ryösti eläkeläisiltä kansaneläkkeen pohjaosan ja väitti, ettei eläkeläisten käteenjäävä osuus tule pienenemään. Kuitenkin kansaneläkkeen pohjaosaa saaneiden menetykset ovat kymmeniä miljoonia markkoja vuodessa. Jotkut hallituspuolueiden kansanedustajat ovat hätäpäissään näin vaalien alla lupailleet panna asian kuntoon. Minäkin otan asiaan vähän osaa hankkimalla rahaa kyseiseen tarkoitukseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.19.60 100 000 000 euroa kansaneläkkeen pohjaosan palauttamiseen eläkeläisille.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk