TALOUSARVIOALOITE 370/2011 vp

TAA 370/2011 vp - Simo Rundgren /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Paliskuntain yhdistyksen toiminnan turvaamiseen sekä esteaitojen rakentamisvelvoitteen täyttämiseen

Eduskunnalle

Paliskuntain yhdistyksen ei ole mahdollista selviytyä lakisääteisistä tehtävistään poronhoitoalueella tapahtuvien muutosten keskellä nykyisen suuruisella määrärahalla. Samoin poroesteaitojen rakentaminen ja peruskorjaus sekä koeporotarhan toimintamäärärahat laahaavat huomattavasti jäljessä tavoitteesta. Teollisen maankäytön lisääntymisen myötä sovittelutarpeet ovat koko poronhoitoalueella moninkertaistuneet. Lisäpainetta yhdistyksen työhön tuovat jatkuvasti kasvavat suurpetokannat.

Yhdistys on toteuttanut toiminnassaan jo huomattavia säästötoimia. Liiallinen työmäärä näkyy henkilöstön jatkuvina mittavina ylityötyötunteina, töiden kasaantumisena ja väsymisenä. Niistä seuraa muun muassa lausuntojen käsittelyaikojen venyminen (mikä puolestaan on kuluvana keväänä mm. viivästyttänyt pahasti paliskuntien aitatöiden aloitusta) ja yhteydenpidon vähentyminen sekä poronhoidon kentän että sidosryhmien suuntaan. Tilapäisluontoisena näiden ongelmien kanssa on selviydytty, mutta pitkittyessään tilanne ajaa Paliskuntain yhdistyksen toiminnan kriisiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  30.40.43 lisäyksenä 350 000 euroa Paliskuntain yhdistyksen perustoimintojen turvaamiseen ja porojen esteaitojen rakentamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Simo Rundgren /kesk 
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Eeva Maria Maijala /kesk
  • Heikki Autto /kok
  • Pirkko Mattila /ps