TALOUSARVIOALOITE 390/2011 vp

TAA 390/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.1

Suomen Pankin tilittämän osuuden kasvattaminen

Eduskunnalle

Lain mukaan Suomen Pankki tilittää puolet voitostaan valtion tarpeisiin. Pankkivaltuusto voi kuitenkin perustellusta syystä vaatia Suomen Pankkia tilittämään suuremman osuuden voitostaan valtion käyttöön. Hallitus on esittänyt tilitettäväksi 150 miljoonaa euroa, vaikka se on useana aikaisempana vuonna ollut tätä korkeampi. Katsomme valtion talouden tasapainotuksen olevan perusteltu syy nostaa tilitettävä määrän samaksi mitä se oli esimerkiksi vuonna 2010 eli 250 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta korottaa valtion vuoden 2012 talousarvion momentin  13.04.01 arvioitua tuottoa Suomen Pankin voitto-osuudesta 100 000 000 eurolla.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Timo Soini /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps