TALOUSARVIOALOITE 397/2001 vp

TAA 397/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen laajaan linnustotutkimukseen

Eduskunnalle

Osaa lintulajeistamme, kuten myös muista eläinlajeistamme, on kohdannut tuho. Suurimpia menettäjiä lintulajeistamme ovat olleet kottaraiset ja pääskyset. Kun 20—30 vuotta sitten esimerkiksi kottaraisia esiintyi maaseudulla vielä suurina parvina, havaintoja kyseisestä linnusta ei ole ollut enää lainkaan siinä elinpiirissä, jossa itse olen elänyt. Samaa voidaan sanoa pääskysestä. Parhaiten tämän havaitsee syksyisin lintumuuton aikaan. Ennen sähkö- ja puhelinjohdoilla oli pääskysiä satamäärin, nyt ei ainuttakaan. Samoin on monen muun lintulajin laita. Kun aamuneljältä viitsii nousta kuulemaan luonnon ääniä, saa korviinsa vain kaukaisen variksen raakunnan. Se konsertti, jota pikkulinnut pitivät metsikössä, on kuollut.

Kymmenen vuoden kuluttua meillä ei ole kuin variksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  35.60.21 lisäyksenä 2 000 000 euroa laajan linnustomme tilaa ja tulevaisuutta koskevan tutkimuksen tekemiseen niin kauan kuin on vielä tutkittavaa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk