TALOUSARVIOALOITE 426/2011 vp

TAA 426/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tien 1605 parantamiseen välillä Porvoo—Myrskylä

Eduskunnalle

Porvoon ja Myrskylän välinen maantie 1605 on hyvin mutkainen, kapea ja vaarallinen. Tie on tärkeä väylä Porvoosta pohjoiseen suuntautuvalle raskaalle liikenteelle, mutta samalla sitä käyttävät myös paikallinen lyhytmatkainen liikenne sekä kevyt liikenne. Erilaisten liikennemuotojen sekoittuminen heikkokuntoisella tiellä aiheuttaa jatkuvan turvallisuusongelman. Itä-Uudenmaan liikennestrategiassa 2030 onkin todettu tien sekä onnettomuusasteen että onnettomuusriskin olevan huomattavalla osalla matkaa tiestä jopa yli kaksi kertaa suurempia kuin maakunnassa keskimäärin.

Tien heikon turvallisuuden vuoksi sen parannustoimenpiteet onkin sijoitettu liikennestrategiassa kiireellisimpään ensimmäiseen kiireellisyysluokkaan. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi tien perusparannus, oikaisu ja uudelleen päällystäminen tulee nopeasti käynnistää.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 100 000 euroa tien 1605 parantamiseen välillä Porvoo—Myrskylä.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Ari Jalonen /ps