TALOUSARVIOALOITE 432/2012 vp

TAA 432/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yliopistojen rahoituksen indeksikorotukseen

Eduskunnalle

Kokoomusvetoinen hallitus aikoo jäädyttää yliopistoindeksin vastoin omaa hallitusohjelmaansa ja yliopistouudistuksessa sovittua. Yliopistoindeksi kirjattiin yliopistolakiin turvaamaan yliopistojen riittävä rahoitus, ja myös hallitusohjelmassa luvataan huolehtia koulutuksen, osaamisen ja tutkimuksen riittävästä rahoituksesta. Vastoin lupauksiaan hallitus aikoo kuitenkin jäädyttää yliopistoindeksin. Tästä aiheutuu yliopistoille 43 miljoonan euron tulojen menetykset vuonna 2013, ja leikkaus vähentää määrärahoja myös tulevina vuosina. Ylipistojen rahoitusta vähennettiin jo vuonna 2012, joten yliopistoindeksin jäädyttäminen uhkaa jo opetus- ja tutkimustyön laatua ja sitä kautta hallituksenkin tavoitteena olevaa pitkäjänteistä kasvupolitiikkaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä korostaa, että yliopistoissa tehtävä opetus- ja tutkimustyö on kansallisesti merkittävässä asemassa, sillä korkeatasoinen osaaminen on maamme kivijalka. Yliopistoissa tehtävä perustutkimus on myös perusta soveltavalle tutkimukselle ja innovaatioille. Yliopistojen budjetista noin kaksi kolmasosaa menee henkilöstökuluihin, joten hallituksen aikomat leikkaukset ovat omiaan heikentämään opetuksen ja tutkimuksen laatua. Monissa yliopistoissa on jo tällä hetkellä liian vähän opetushenkilöstöä opiskelijoiden määrään suhteutettuna, ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitääkin erittäin tärkeänä, että luvatusta indeksikorotuksesta pidetään kiinni.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  29.40.50 lisäyksenä 43 000 000 euroa yliopistojen rahoituksen indeksikorotuksen toteuttamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps