TALOUSARVIOALOITE 444/2001
vp
TAA 444/2001
vp - Klaus Hellberg /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ammattikorkeakoulutoiminnan
kehittämiseen alhaisen koulutustason maakunnissa
Eduskunnalle
Väestön koulutustasossa on erittäin
suuria eroja maakuntien välillä. Ammattikorkeakoulututkintoon
johtavan koulutuksen tarjonta on osassa maakuntia poikkeuksellisen
alhainen. Näissä maakunnissa tarvitaan voimakkaita
toimenpiteitä väestön koulutustason parantamiseksi
ja osaamisen vahvistamiseksi vastaamaan elinkeinoelämän
ja yhä voimistuvan kansainvälistymisen tarpeita.
Valtioneuvoston 29.12. 1999 hyväksymän kehittämissuunnitelman
"Koulutus ja tutkimus vuosina 1999—2004" tavoitteeksi on
kirjattu, että "Koulutustarjonnan alueellista tasapainoa
parannetaan ottaen huomioon työvoiman kysyntä ja väestökehityksen
muutokset". Ko. kehittämissuunnitelmaan liittyvän
mitoituslaskelman mukaan ammattikorkeakoulujen opiskelupaikkoja lisätään
1 000 opiskelupaikalla koko maassa vuosina 1999—2004,
mikä on 250 opiskelijapaikkaa vuodessa. Nykyinen taloudellinen
kehitys osoittaa, että ammattikorkeakoulujen opiskelupaikkojen
lisätarve on Etelä-Suomessa ja etenkin Itä-Uudenmaan
maakunnassa, missä väestönkasvu
on suuri, huomattavasti suurempi kuin koko maassa.
Opetusministeriö ja ammattikorkeakoulut sopivat tavoite-
ja tulossopimuksissa vuosittain mm. ammattikorkeakoulujen koulutustarjonnasta
ja voimavaroista. Kun vuoden 2002 sopimukset tehdään,
tulee pyrkiä tasapainottamaan alueellisesti ammattikorkeakoulujen
koulutustarjontaa. Vuonna 2001 aloituspaikkoja on tarjolla koko
maassa keskimäärin 37 %:lle
19—21 vuotiaiden ikäluokasta. Alhaisin
suhdeluku, 28 %, on Itä-Uudellamaalla
ja korkein, 50 %, Pohjanmaalla. Esimerkiksi Uudenmaan
suhdeluku on 39 %. Koko korkeakoulusektorin aloituspaikkamäärä vastaa
66 % nuorisoikäluokasta. Ammattikorkeakouluhankkeet
ovat Itä-Uudellemaalle tärkeitä koulutustason
ja työllisyyden parantamiseksi erityisesti, kun Itä-Uudenmaan
alueen nuorison koulutustaso on alhainen verrattuna koko maan tasoon.
Opetusministeriön tulee tasapainottaa ammattikorkeakoulututkintoon
johtavan koulutuksen tarjontaa maakuntien välillä.
Itä-Uudellemaalle tulee väestöä kohden
myöntää oikeudenmukaisempi määrä aloituspaikkoja
maakunnassa toimiville ammattikorkeakouluille. Näin taattaisiin suomenkielisen
ja ruotsinkielisen ammattikorkeakouluopetuksen saaminen maakuntaamme
ja järjestely antaisi myös alueellisesti nykyistä tasaisemman
tarjonnan ammattikorkeakouluopetuksessa oppilaitosten toiminta-alueella.
Osassa maakuntia ei ole lainkaan tai juuri lainkaan yliopisto-
tai korkeakouluopetusta. Tämän vuoksi ammattikorkeakoulujen
kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää.
Kehittämisen tulee vahvistaa niiden ammattikorkeakoulujen
ja yksiköiden asemaa, jotka sijaitsevat alhaisen koulutustason
alueilla. Toimenpiteinä voivat olla sekä korotettu
opiskelijakohtainen osuus ja/tai näiden yksiköiden
perustoimintojen vahvistaminen ja kehittämisprojektien
tukeminen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioit-taen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.20.30 lisäyksenä 4 000 000
euroa alhaisen koulutustason maakuntien ammattikorkeakoulujen ja
ammattikorkeakouluyksiköiden kehittämiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Klaus Hellberg /sd
- Ilkka Taipale /sd
- Matti Saarinen /sd
- Risto Kuisma /rem