TALOUSARVIOALOITE 455/2011 vp

TAA 455/2011 vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ojutjärven kunnostamiseen Kauhavalla

Eduskunnalle

Kauhavan kaupungissa sijaitseva Ojutjärvi-niminen järvi hiekkarantoineen oli vielä 1960- ja 1970-luvulla kirkasvetinen ja saasteeton. Viime vuosina järven tila on heikentynyt huolestuttavasti. Metsäojituksen myötä järvi on mataloitunut ojien mukana tulleista maalajeista. Paikka paikoin on pohjassa jo yli metrin paksuinen mutakerros. Nykyisin järvi on lähes uimakelvoton, ja kunnallinenkin uimaranta on uhattuna. Järven tila on pahentunut siinä määrin, että vedessä käydessä saa kunnon mutakylvyn ja se edellyttää uinnin jälkeen suihkussa käymistä. Tilanteen edelleen heikentyessä myös virkistyskalastus saattaa vaarantua.

Ojutjärvi tulisi saada pikaisesti kunnostusohjelman piiriin, jotta järvi saataisiin ruopattua ja uudelleen virkistyskäyttöön, koska alueella ei ole juuri lainkaan muita järviä. Järven kuntoon saattamisen eräänä edellytyksenä on metsäojien saostusaltaiden rakentaminen. Mainitulla toimenpiteellä estettäisiin myös rantojen jatkuva ja pahentuva rämettyminen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  35.10.61 lisäyksenä 200 000 euroa Ojutjärven kunnostustoimien aloittamiseen Kauhavalla.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Ari Jalonen /ps