TALOUSARVIOALOITE 472/2001
vp
TAA 472/2001
vp - Leea Hiltunen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen omaishoidon
tukeen
Eduskunnalle
Ikääntyvän väestömme
palvelutarpeet kasvavat. Yhä useampi sairas, vanhus tai
vammainen haluaa erityisesti pitkäaikaishoitoa
tarvitessaan tulla hoidetuksi omassa kodissaan.
Keskimäärin omaishoitaja saa korvausta tekemästään
hoivatyöstä noin 1 700 markkaa kuukaudessa
riippuen kuntakohtaisista päätöksistä. Yksi
laitospaikka maksaa yhteiskunnalle noin 10 000 markkaa
kuukaudessa. Omaishoito säästää siis
terveydenhuollon resursseja merkittävästi. Lisäksi
omaishoito yleensä parantaa hoidettavan — pitkäaikaissairaan,
vammaisen tai vanhuksen — elämänlaatua.
Yhteiskunnan tuen omaishoitajille tulee olla kuntien talousarvioissa
riittävä, jotta kunnissa ei jouduta tekemään
kielteisiä päätöksiä.
Nykyisin tuen myöntämisessä on huomattavia
kuntakohtaisia eroja. Jokaisella tulisi olla oikeus omaishoidon
palveluihin silloin, kun hän niitä tarvitsee.
Tällä hetkellä yhä useammassa
kunnassa vallitsee tilanne, jolloin omaishoitoa tarvitsevat ja tukea
hakevat saavat hylkääviä päätöksiä ja
jäävät yksin tyhjän päälle
odottamaan seuraavaa vuotta, josko silloin rahaa riittäisi
juuri hänelle. Tällöin seuraus on usein
se, että apua tarvitseva joutuu laitoshoitoon tai omaiset
joutuvat työskentelemään äärirajoilla.
Omaishoitajan työ on usein ympärivuorokautista
ja se voi kestää kymmeniä vuosia. Omaishoitajien
uupumisen ehkäisemiseksi tukipalveluja tulee lisätä.
Tukipalveluja ei ole tällä hetkellä riittävästi,
eikä voida puhua valinnanmahdollisuuksista. Ei ole myöskään
riittävästi juuri sellaisia hoitopaikkoja, joihin
hoidettava voitaisiin sijoittaa silloin, kun omainen haluaisi pitää vapaapäivän.
Toisaalta ostettavat palvelut ovat niin kalliita, ettei useillakaan
omaishoitajilla ole mahdollisuutta saada asiantuntevaa hoitajaa
kotiin.
Maassamme on noin 300 000 omaishoitajaa, joista vain
noin 20 000 on virallisesti kirjattu omaishoitajiksi. Tämä kertoo
vallitsevasta tilanteesta. Lailla on haluttu osoittaa tahto omaishoidon
toteuttamiseksi, mutta koska omaishoitoa ei ole määritelty
subjektiiviseksi oikeudeksi, kunnat eivät varaa riittävästi
määrärahoja vuosittaisiin talousarvioihinsa.
Omaishoidon tuki on epävarmaa. Näin ollen ei toteudu
myöskään inhimillinen kotihoito eikä avohoidon
lisääntyminen kaikista rakennemuutostavoitteista
huolimatta.
Nykyiset omaishoitajat joutuvat taistelemaan oikeuksistaan.
Palvelujen maksullisuus rasittaa tai tekee palvelujen käytön
mahdottomaksi. Näin on esimerkiksi lakisääteisen
vapaapäivän viettämisen kohdalla. Kunnat
voisivat päättää toisinkin,
mutta tekevät sen harvoin nykyisessä taloudellisessa
tilanteessaan. Kuntien käytännöt vaihtelevat
merkittävästi, ja näin ollen kuntalaiset ovat
eriarvoisessa asemassa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 16 800 000
euroa omaishoidon ja sen tukipalveluiden järjestämiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Leea Hiltunen /kd
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Sakari Smeds /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Ismo Seivästö /kd
- Bjarne Kallis /kd