TALOUSARVIOALOITE 501/2001 vp

TAA 501/2001 vp - Jyri Häkämies /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kuutsalon ja Kaunissaaren väylien kunnostamiseen

Eduskunnalle

Kotkan edustalla sijaitsevassa Kuutsalon saaristossa on väestörekisteritietojen mukaan 36 asukasta. Kyseisessä saaristossa toimii myös 9 yritystä ja 9 kalastajaa. Saaren asiointiliikenteen järjestää Merenkulkulaitos sopimuksilla yksityisten yritysten kanssa. Asiointiliikenne Kuutsaloon olisi sekä liikennöitsijöiden että matkustajien kannalta edullisinta hoitaa saaren keskiosassa sijaitsevaan Mullinkylänlahden laituriin, johon tällä hetkellä johtaa Suomenlahden merenkulkupiirin ylläpitämä 1,5 metrin väylä. Sulan veden aikana touko—marraskuussa, jolloin asiointiliikenne tapahtuu syväykseltään matalammilla aluksilla, ei liikennöinnissä Mullinkylänlahden laituriin ole ongelmia. Sen sijaan joulu—huhtikuussa, kun asiointiliikennettä hoidetaan aluksella, joka pystyy kulkemaan jääolosuhteissa, ei kyseisen väylän syvyys ole riittävä. Väylän käyttö ei siis ole mahdollista talviliikenteen aluksille, ja tämän takia talviliikenne joudutaan toistaiseksi hoitamaan Kuutsalon saaren pohjoiskärjessä, Sukosenpohjassa, sijaitsevaan tilapäislaituriin. Laiturin sijainti on saaren eteläkärkeen kulkevien kannalta huono, ja sen käyttö aiheuttaa lisäkustannuksia pidemmän ajomatkan vuoksi liikennöitsijälle ja tilapäislaiturin siirroista ja tiedottamisesta johtuen kaupungille. Kaikkien osapuolien kannalta olisi parasta, että Mullinkylänlahden laituriin johtava väylä saataisiin talviliikennettä tyydyttävään kuntoon, mikä tarkoittaa väylän ruoppaamista 3,5—4 metrin syvyiseksi. Kyseinen syvyysvaatimus perustuu talviaikana käytettävän kaluston vaatimuksiin sekä veden korkeuden vaihteluihin.

Pyhtään Kaunissaaressa asuu ympärivuotisesti noin 10 henkilöä, saaressa toimii 7 yritystä ja lisäksi saaresta käsin harjoitetaan ammattikalastusta. Kaunissaari on myös suosittu matkailukohde, jonka satamaa käyttää vuosittain merkittävä määrä veneilijöitä. Kaunissaaren satamaan johtava väylä ei vastaa navigointiturvallisuudeltaan sellaista tasoa, jota ammattikalastajilla, yhteysliikenteen hoitajilla ja muilla saaressa käyvillä veneilijöillä on oikeus odottaa. Onnettomuuden mahdollistavia "läheltä piti" -tilanteita on jo olemassa. Mm. saaren asiointiliikennettä hoitava yhteysalus on ainakin kerran saanut pohjakosketuksen sisääntuloväylällä. Ongelmat johtuvat pitkälti vierasvenesataman rakentamiseen liittyneessä väylänsiirtotyössä tehdyistä säästöistä. Aallonmurtaja- ja väylätöistä seuranneet vedenvirtausten muutokset ovat madaltaneet vanhaa kyläsatamaa ja aiheuttaneet niin laituripaikkojen kuin venevajojenkin täyttymistä hiekalla. Lisäksi keskeneräisten väylänparannustöiden takia satama on muuttunut turvattomaksi etenkin kaakkoistuulilla. Kovien luonnonolosuhteiden vuoksi myös itse aallonmurtaja on kärsinyt vaurioita, jotka tulee pikimmiten korjata.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.30.77 lisäyksenä 336 375 euroa Kuutsalon Mullinkylän väylän kunnostamiseen sekä Pyhtään Kaunissaaren satamaan johtavan väylän perusparannukseen ja aallonmurtajan korjaamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jyri Häkämies /kok
  • Antero Kekkonen /sd