TALOUSARVIOALOITE 512/2012 vp

TAA 512/2012 vp - Astrid Thors /r 

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Valtion liikelaitosten voiton tuloutuksiin osoitetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vuoden 2013 talousarvioehdotuksen mukaan yliopistolain 49 §:n 2 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että indeksikorotusta ei sovelleta vuonna 2013. Tämä tarkoittaa, että yliopistoille ei kompensoida noin 70 miljoonan euron kustannusnousua.

Yliopistojen ja korkeakoulujen vuokrakustannukset ovat yhteensä noin 200 miljoonaa euroa, ja arvioitu vuokrien noin 3 %:n tarkistus merkitsisi vuokrien nousua noin 6 miljoonaa euroa. Toisaalta vuokrat ovat noin 15—20 % yliopistojen menoista. On kuitenkin syytä huomata, että Senaatti-kiinteistöt on vähemmistöosakas korkeakoulujen kiinteistöjä omistavissa yhtiöissä.

Myös monia muita laitoksia on kuitenkin Senaatti-kiinteistöjen vuokralaisina, joiden taloutta vuokrien indeksikorotus vaikeuttaisi.

Tämän vuoksi on tarpeen huolehtia siitä, että Senaatti-kiinteistöt osallistuvat yhteisiin ponnistuksiin niin, että vuokrien korotukset ovat kohtuullisia. Mutta myös sen voittoa on tämän vuoksi tarkistettava.

Summittaisen arvion perusteella 20 miljoonaa euroa vastaisi syntyvää tulonmenetystä, jos korkeakouluilta ja muilta laitoksilta ei vaadittaisi kustannusindeksin mukaisesti indeksitarkistettua vuokraa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  13.05.01 20 000 000 euroa Senaatti-kiinteistöille osoitetusta määrärahasta vastaten yliopistojen ja muiden laitosten vuokrien indeksikorotusta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Astrid Thors /r