TALOUSARVIOALOITE 537/2012 vp

TAA 537/2012 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen omaishoidon tuen siirtoon Kansaneläkelaitoksen vastattavaksi

Eduskunnalle

Selvitysten mukaan noin miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Vain pieni osa kaikista omaishoitotilanteista on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä. Laissa omaishoidon tuesta määritellään omaishoitajaksi henkilö joka on tehnyt toimeksiantosopimuksen läheisensä omaishoidosta kunnan kanssa. Omaishoitosopimuksia oli Suomessa vuonna 2010 n. 36 000 eli vähän yli 10 % kaikista omaishoitotilanteista.

Omaishoito on monella tapaa mielekäs ja inhimillinen tapa hoitaa läheinen ja olennainen osa ikäihmisten hoivaa ja hoitoa. Omaishoidolla säästetään yhteiskunnan varoja noin kaksi miljardia euroa. Usein omaishoitaja on itsekin ikääntynyt. Onkin ensiarvoisen tärkeää huolehtia omaishoitajan jaksamisesta.

Omaishoidon tuki on viipymättä siirrettävä Kansaneläkelaitoksen vastattavaksi. Vain näin voidaan varmistaa, että jokainen omaishoitaja saa hänelle kuuluvan tuen kotikunnasta riippumatta. Omaishoidon tuen siirto Kelalle maksaa arviolta 120—160 miljoonaa vuosittain. Ehdotamme, että laki omaishoidon tuen siirrosta astuisi voimaan 1.7.2013 alkaen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon luvun  33.10 uudelle momentille 60 000 000 euroa omaishoidon tuen siirtoon Kansaneläkelaitoksen vastattavaksi.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk