TALOUSARVIOALOITE 621/2001 vp

TAA 621/2001 vp - Mari Kiviniemi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansainväliseen lapseksiottamiseen

Eduskunnalle

Suomeen on viime vuosikymmeninä syntynyt huomattava määrä perheitä, jotka ovat onnistuneesti adoptoineet lapsen ulkomailta. Kansainvälinen adoptio on selvästi vakiinnuttanut asemansa, mikä tarkoittaa sitä, että ulkomailta adoptoitavien lasten lukumäärä tulee lisääntymään jatkossa.

Kansainvälisestä adoptiosta kertyvät korkeat kustannukset karsivat adoptoijien määrää. Kansainvälisen adoption kustannukset voivat nousta jopa 15 000 euroon. Adoptiokustannukset vaihtelevat maittain Viron ollessa edullisin ja Kolumbian kallein. Kuluja kertyy virallisista paperiasioista, palvelunantajalle maksettavista maksuista, matkakuluista, paikallisen asiamiehen palkoista ja erinäisistä maakohtaisista hallintokuluista. Adoptioperheille tulisikin myöntää kansainväliseen lapseksiottamiseen avustus, joka korvaisi osittain adoptiosta syntyviä korkeita kustannuksia. Suomi seuraisi näin muiden Pohjoismaiden esimerkkiä. Perheille myönnettävän avustuksen tulisi määräytyä adoptiomaan ja adoptiosta kertyvien kustannusten mukaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon luvun  33.15 uudelle momentille 535 000 euroa kansainvälisen adoptioavustuksen myöntämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk