TALOUSARVIOALOITE 645/2001 vp

TAA 645/2001 vp - Valto Koski /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon pieniin hankkeisiin

Eduskunnalle

Valtiovarainministeriö on vähentänyt jatkuvasti kuntien sosiaali- ja terveystoimen pienten hankkeiden valtionosuutta viimeisten vuosien aikana, mikä on vaikeuttanut niiden hankkeiden toteuttamista. Näin menetellen toteutusta odottavien ja tarpeellisten hankkeiden määrä kasvaa kohtuuttomasti. Valtiovarainministeriön esitykset perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja koskevaan uudistusesitykseen. Eduskunta edellytti käsitellessään sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja koskevaa uudistusesitystä, että lääninhallitusten hyväksymiin pieniin hankkeisiin tulee varata riittävät voimavarat tehtyjen päätösten mukaisesti. Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta lausunnossaan vuoden 2001 valtion tulo- ja menoarvioon. Valtiovarainministeriön esityksen mukaan vuonna 2002 saadaan vahvistaa kokonaiskustannuksiltaan vähintään 270 000 euron määräisiä perustamishankkeita sekä STVOL:n 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuja hankkeita siten, että niiden valtionosuuteen oikeuttavat enimmäiskustannukset ovat yhteensä enintään 16 000 000 euroa. Vuonna 2002 perustamishankkeina vahvistetaan toteutettaviksi vain pieniä hankkeita. Pieniä hankkeita ovat kokonaiskustannuksiltaan 270 000—3 450 000 euron määräiset perustamishankkeet.

Vuonna 2002 vahvistettavista perustamishankkeista arvioidaan aiheutuvan menoja valtiolle 5 000 000 euroa vuonna 2002, 2 300 000 euroa vuonna 2003 ja 400 000 euroa vuonna 2004. Vuosina 2000—2001 vahvistetuista perustamishankkeista arvioidaan aiheutuvan menoja valtiolle 21 600 000 euroa vuonna 2002 ja 5 300 000 euroa vuonna 2003.

Esimerkiksi sopinee Etelä-Suomen lääninhallituksen tilanne. Lääninhallituksen kiintiö suunnitelmakaudelle 2000—2003 on 424,4 miljoonaa markkaa, joka on lähes 700 miljoonaa markkaa pienempi kuin edellisen suunnitelmakauden kiintiö. Määrärahalla voidaankin toteuttaa vain 15 % kuntien ja kuntayhtymien esittämistä hankkeista, sillä hanke-esityksiä oli kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa markkaa. Mikäli määrärahoihin ei saada lisäystä vuodelle 2002, muodostuu tilanne jo ennestään tehtyjen supistusten lisäksi todelliseksi uhkaksi sosiaali- ja terveydenhuollolle, mitä ei voida sallia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.32.31 840 000 euroa kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon pieniin hankkeisiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Valto Koski /sd
  • Osmo Puhakka /kesk