TALOUSARVIOALOITE 726/2008 vp

TAA 726/2008 vp - Erkki Pulliainen /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pääradan parantamiseen välillä Seinäjoki—Oulu

Eduskunnalle

Seinäjoki—Oulu-rataosa on yksi Suomen tiheimmin liikennöidyistä yksiraiteisista rataosista ja rataa käyttää valtaosa Etelä- ja Pohjois-Suomen välisestä pitkämatkaisesta rautatieliikenteestä. Raideosuuden perusparannus on välttämätöntä, sillä rataosaa on edellisen kerran perusparannettu 1960- ja 1970-luvuilla. Päällysrakenne on tullut taloudellisen käyttöikänsä loppuun, eikä radan kunto salli korjaustoimenpiteiden siirtämistä enää useilla vuosilla.

Vuoden 2009 talousarvioesityksessä on hankkeeseen varattu kuitenkin vain 49 miljoonaa euroa ja sopimusvaltuus on 110 miljoonaa euroa. Liikennepoliittisen selonteon mukaan hankkeen I-vaiheen loppuosa (90 miljoonaa euroa) aloitetaan vuosina 2007—2011 ja II-vaihe (350 miljoonaa euroa) aloitetaan vuoden 2011 jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosina 2009—2011 hankkeen rahoitus jää alle 50 miljoonaan euroa/vuosi. Varattu rahoitus on liian pieni, eikä sillä pystytä viemään hanketta eteenpäin tehokkaasti tai liikenteen kannalta järkevällä aikataululla. Rakentaminen häiriöineen tulisi pitkittymää pahimmillaan kymmeniä vuosia kestäväksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.78 lisäyksenä 41 000 000 euroa pääradan parantamiseen välillä Seinäjoki—Oulu.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Erkki Pulliainen /vihr