TALOUSARVIOALOITE 743/2001 vp

TAA 743/2001 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Juuan kunnan Nunnanlahden Kivikylä-hankkeen investointien rahoittamiseen

Eduskunnalle

Juuan kunnan Nunnanlahdesta on kehittynyt yksi maamme johtava kiviteollisuuden teollisuusalue. Alueella sijaitsee kaksi suurta vuolukivitehdasta, joiden markkinat ovat maailmanlaajuiset. Myös muualla Pohjois-Karjalassa on monia pienempiä kehittyviä kivititeollisuushankkeita. Myös maakunnan liitto ja TE-keskus ovat nimenneet yhdeksi elinkeinojen kehittämisalueeksi kiviteollisuuden. Parasta aikaa onkin Nunnanlahteen jo hyvin pitkällä suunnitteilla Kivikylä-hanke, josta on tarkoitus tehdä Suomen kiviosaamisen keskus. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 4,2 miljoonaa euroa. Juuan kunta on tehnyt päätöksen olla mukana hankkeessa 833 000 eurolla.

Toteutuakseen tämä hyvä hanke tarvitsee ehdottomasti valtion mukanaoloa. Suoraan hanke työllistäisi useita kymmeniä ihmisiä. Välillisesti ja myöhemmin kyse olisi koko Suomen kiviteollisuuden nostamisesta aivan toiselle tasolle, mikä voisi merkitä jopa useita tuhansia työpaikkoja. Samalla saataisiin korvattua myös ulkomaista rakennuskivituontia, jolloin kansantaloudelliset vaikutukset olisivat huomattavat.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  32.30.45 3 000 000 euroa Nunnanlahden Kivikylä-hankkeen toteuttamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Esa Lahtela /sd