TALOUSARVIOALOITE 995/2001 vp

TAA 995/2001 vp - Kari Rajamäki /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 ja kiertotien tasoliittymän rakentamiseen Varkaudessa

Eduskunnalle

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston taholta on eri yhteyksissä kiinnitetty huomiota liikenneturvallisuusnäkökohtien esilläpitoon niin erityishankkeiden kuin myös perustienpidon hankkeiden priorisoinnissa. Tältä osin on peräänkuulutettu koko maan kattavaa pääteiden risteysten ja eritasoliittymien pikaista selvittämistä.

Valtatien 5 ja kiertotien tasoliittymässä Varkaudessa on vuosina 1992—1996 sattunut 21 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta, joista henkilövahinkoihin johtaneita on ollut seitsemän (kuolemaan johtaneita kaksi). Liittymän parantamisesta on myös valmisteltu tarveselvitys. Eritasoliittymän kustannusarvio on 13 500 000 markkaa, josta katutöiden osuus on 1 800 000 markkaa. Hankkeen hyöty-kustannussuhde on 1,7 eli hanke on hyvin kannattava.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 800 000 euroa valtatien 5 ja kiertotien tasoliittymän rakentamisen käynnistämiseen Varkaudessa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Rajamäki /sd