Perustelut

Talousvaliokunta on keskittynyt selonteossa erityisesti sisämarkkinoita, yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja, kuluttajansuojaa sekä kauppapolitiikkaa ja energiaa koskeviin osuuksiin. Valiokunta yhtyy näiltä osin valtioneuvoston linjauksiin jäljempänä seuraavin huomioin.

Yleisempänä huomiona koko toimialaansa liittyvän sääntelyn osalta talousvaliokunta katsoo, että perustuslakisopimus olisi omiaan selkeyttämään, yksinkertaistamaan ja tehostamaan unionin sisäistä ja ulkoista toimintaa. Sopimus täsmentäisi unionin toimivallan rajoja ja instituutioiden välisiä suhteita sekä loisi unionille nykyistä selkeämmän säädöshierarkian. Asioiden käsittelyssä pääsääntöisesti noudatettava määräenemmistöpäätöksenteko lisäisi lainsäädäntömenettelyn nopeutta. Valiokunta kiinnittää kuitenkin vakavaa huomiota luultavasti pitkäksi muodostuvaan siirtymäkauteen, jolloin voimassa olisivat sekä perustuslakisopimuksen mukaiset uudet säädökset että jo kumottujen perussopimusten nojalla annetut säädökset. Erityisesti säädösten kohteena olevien tahojen oikeuksien turvaamiseksi tulisi siirtymäkaudeksi luoda selkeät säännöt näiden kahden säädösjärjestelmän toiminnasta.

Sisämarkkinat, yleishyödyllistä taloudellista etua koskevat palvelut ja kuluttajansuoja (III-130—III-179 artiklat, III-122 artikla sekä II-98 artikla ja III-235 artikla)

Sisämarkkinat tulisivat perustuslakisopimuksessa kuulumaan edelleen jaetun toimivallan piiriin lukuunottamatta niiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistamista, joiden osalta unionilla olisi yksinomainen toimivalta. Unionin toimivalta laajenisi teollis- ja tekijänoikeuksien osalta, joille luotaisiin uusi oikeusperusta (III-176 artikla). Muut aineelliset säännökset säilyisivät tiettyjä lähinnä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia lukuunottamatta nykyisellään.

Perustuslakisopimus sisältää uuden oikeusperustan yleistä taloudellista etua koskeville palveluille. Selonteon mukaan kyse on lähtökohtaisesti sellaisista yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin tuotetuista palveluista, joiden tuottamista ja toimittamista koskevassa sääntelyssä esimerkiksi alueellisten ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen on perusteltua. Oikeusperustan nojalla unioni voi määritellä eurooppalailla näiden palvelujen toimintaa sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Määräyksen rajauksina todetaan, ettei se rajoita perustuslain I-5 artilaan sisältyvien, unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevien periaatteiden soveltamista eikä jäsenmaiden toimivaltaa tarjota, tilata ja rahoittaa tällaisia palveluja sopimuksen muiden määräysten mukaisesti. Oikeusperustaa voidaan käyttää myös aloilla, joita unionin sisämarkkina- tai muu lainsäädäntö ei koske.

Kuluttajansuojaa koskeva perustuslakisopimuksen säännös (III-235 artikla) vastaa aineelliselta sisällöltään EY-sopimuksen 153 artiklaa. Suojan merkitystä kuitenkin korostaa sen sisällyttäminen myös perusoikeuskirjaan, jonka II-98 artiklassa todetaan, että unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja.

Valtioneuvosto pitää kannanotossaan sisämarkkinoiden osalta ehdotettuja muutoksia hyväksyttävinä ja kiinnittää huomiota lähinnä teollis- ja tekijänoikeuksien uuteen oikeusperustaan. Valtioneuvoston mukaan tämä eurooppalaisen suojan luomista koskeva uusi säännös palvelee Suomen tavoitteita vähentämällä tarvetta turvautua perustuslakisopimuksen joustolausekkeeseen (I-18 artikla). Yleisten taloudellisten palvelujen osalta valtioneuvosto toteaa, että artiklan soveltamisalaan sisältyy tulkinnanvaraisuutta.

Talousvaliokunta katsoo, että ehdotetut sisämarkkinoita koskevat muutokset ovat valiokunnan oman sektorin osalta perusteltuja. Merkittävimpänä valiokunta pitää teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisen suojan mahdollistavaa uutta oikeusperustaa, joka yksinkertaistaa ja selkeyttää nykyistä sääntelyä.

Sisämarkkinoiden toimintaan kiinteästi liittyvänä valiokunta kiinnittää huomiota yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja koskevaan määräykseen. Näin yleisluontoinen artikla on poikkeus perustuslakisopimuksen tavoitteesta selkeyttää ja täsmentää sääntelyä. Artiklan vaikutuksia sisämarkkinoiden palvelusektorin kehittymiseen on vaikeaa ennakoida. Onkin luultavaa, että määräys johtaa hyvin erilaisiin tulkintoihin, joita viime kädessä joudutaan ratkaisemaan tuomioistuimessa.

Korkeatasoinen kuluttajansuoja on nostettu perustuslakisopimuksessa yhdeksi perusoikeudeksi. Talousvaliokunta pitää tätä painotusta aiheellisena ja tulkitsee, että se osaltaan antaa tukea myös tiettyjen kansallisesti tärkeiden kuluttajaa suojaavien erityispiirteiden huomioonottamiselle ja säilyttämiselle. Esille on tältä osin tullut mm. kansallinen rahapelejä koskeva sääntelymme, jonka säilymistä valiokunta on painottanut palveludirektiivistä antamassaan lausunnossa (TaVL 19/2004 vp).

Kauppapolitiikka (III-314 ja III-315 artikla)

Perustuslakisopimuksen merkittävimmät kauppapolitiikan alaa koskevat muutokset olisivat ulkomaisten suorien sijoitusten ja palvelujen liittäminen unionin yksinomaiseen toimivaltaan ja Euroopan parlamentin aseman vahvistaminen päätöksenteossa. Toimivallan laajentuminen vähentäisi sekasopimusten käyttöalaa. Päätöksenteko tapahtuisi nykyiseen tapaan pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Poikkeuksen muodostaisivat palvelukauppaa, teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia sekä suoria ulkomaisia sijoituksia koskevat sopimukset, joiden osalta edellytyksenä olisi yksimielinen neuvoston päätös tilanteissa, joissa vastaavien unionin sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Perustuslakisopimuksen III-315 artiklaan sisältyy lisäksi Suomen ja Ruotsin edellyttämä sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kauppaa koskeva erityismääräys, jonka mukaisesti näiden sektoreiden alaan liittyvistä sopimuksista päätetään yksimielisesti, mikäli sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa niiden tarjoamista jäsenvaltioiden toimesta.

Valtioneuvosto katsoo, että Suomen yleistavoite kauppapolitiikan tehostamisesta toteutuu sopimuksessa. Keskeisimpänä saavutuksena valtioneuvosto pitää unionin toimivallan laajentamista kattamaan kaikki palvelut ja ulkomaiset suorat sijoitukset. Tämä vähentää sekasopimusten tarvetta ja nopeuttaa sopimusten hyväksymisprosessia.

Talousvaliokunta pitää kauppapolitiikan osalta saavutettua tulosta hyvänä. Unionin toimivallan laajentaminen ja sopimusten hyväksymisprosessin nopeuttaminen parantavat unionin ulkoista toimintakykyä ja uskottavuutta sopimuskumppanina. Sosiaali-, koulutus- ja terveyspalveluja koskevat poikkeukset yhdistettyinä III-315 artiklan 6 kohdan mukaiseen harmonisointikieltoon täyttävät valiokunnan edellisessä lausunnossaan (TaVL 9/2003 vp) esille nostamat tavoitteet. Valiokunta pitää hyvänä myös kansainvälisten suorien investointien saattamista unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Tehokkaiden investointisuojasopimusten merkitys on korostunut globalisaation myötä. Nykyinen järjestely, joka on perustunut eri jäsenmaiden tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin, on saattanut eri jäsenmaissa olevat sijoittajat osin eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, kuinka kattavan sopimusverkoston asianomainen maa on saanut neuvoteltua. Unionin toimiminen sopimuskumppanina antaa yhteisösijoittajille tasa-arvoiset lähtökohdat ja lisännee myös kolmansien maiden kiinnostusta sopimuksia kohtaan.

Energia (III-256 artikla)

Perustuslakisopimus sisältää energian osalta uuden oikeusperustan, jonka mukaisesti se kuuluisi jaetun toimivallan piiriin. Uuden määräyksen nojalla toteutettavilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus ja energian toimitusvarmuus unionissa. Tavoitteena on myös edistää energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä. Määräyksen nojalla suoritettavilla toimenpiteillä tulee olla liityntä sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, ja niiden tulee ottaa huomioon ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevat vaatimukset. Määräyksen nojalla ei voitaisi vaikuttaa jäsenvaltioiden eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin eikä jäsenvaltion energiahuollon yleiseen rakenteeseen. Edellä mainittuihin voitaisiin kuitenkin puuttua ympäristötavoitteita sääntelevän III-234 artiklan 2 c-kohdan nojalla. Tällöin kuitenkin edellytettäisiin yksimielisyyttä. Neuvoston yksimielistä päätöstä edellyttäisivät myös myös energiaverotusta koskevat toimenpiteet.

Huomionarvoista on, ettei perustuslakisopimuksella kumottaisi Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimusta (Euratom-sopimus) vaan siihen tehtäisiin vain välttämättömät perustuslakisopimuksen voimaantulon edellyttämät tekniset muutokset.

Valtioneuvosto katsoo, että energiaa koskeva määräys on hyväksyttävissä, vaikkakin Suomen tavoitteena oli energian toimitusvarmuutta koskevien kysymysten sulkeminen unionin toimivallan ulkopuolelle. Valtioneuvosto toteaa, ettei uudella määräyksellä luoda oikeusperustaa, jonka nojalla Suomi voitaisiin velvoittaa luopumaan ulkomaisen ydinjätteen käsittelyn, varastoinnin ja sen pysyväksi tarkoitetun sijoittamisen Suomessa kieltävästä lainsäädännöstä. Energiaverotuksen valtioneuvosto olisi suonut siirtyvän määräenemmistöpäätöksenteon piiriin.

Talousvaliokunta katsoo, että energian uusi oikeusperusta korostaa oikeutetulla tavalla sektorin merkitystä. Energian toimitusvarmuuteen liittyvien toimivaltakysymysten osalta valiokunta katsoo, että olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet asian aiempaan käsittelytilanteeseen verrattuna. Toimitusvarmuuden parantaminen on noussut korostuneesti esille koko EU:ta koskevana kysymyksenä. Valiokunta on viimeksi Lissabonin strategiaa ja rajat ylittävää sähkökauppaa koskevissa lausunnoissaan (TaVL 4/2006 vp ja TaVL 7/2006 vp) painottanut energiasektorin sisämarkkinoiden kehittämisen tärkeyttä. Toimitusvarmuuden parantaminen liittyy valiokunnan näkemyksen mukaan kiinteästi sekä sisämarkkinoiden kehittämiseen että unionin suhteisiin EU:n ulkopuolisiin maihin. Vaikka päävastuun kansallisesta energian toimitusvarmuudesta tulee edelleen olla kullakin jäsenmaalla itsellään, valiokunta katsoo viimeaikaiseen kehitykseen viitaten, että komission nykyistä voimakkaampi rooli myös toimitusvarmuuden osalta on pienten jäsenmaiden, ml. Suomi, intressissä.

Yksittäisenä kysymyksenä valiokunta kiinnittää huomiota ydinjätteiden sijoittamista koskevaan valtioneuvoston tulkintaan. Valtioneuvosto toteaa, ettei määräyksen voi katsoa velvoittavan Suomea luopumaan nykyisestä kansallisesta sääntelystä. Valiokunta pitää tätä tulkintaa tärkeänä ja viittaa tältä osin viimeiseen ydinjätteiden siirtoa koskevaan lausuntoonsa (TaVL 5/2006 vp), jossa valiokunta on edellyttänyt, ettei yhteisösääntely saa johtaa tilanteeseen, jossa Suomi joutuisi vastoin tahtoaan sallimaan ydinjätteiden tuonnin alueelleen.