TOIMENPIDEALOITE 139/2001 vp

TPA 139/2001 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.1

Maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmän jatkaminen ja kehittäminen

Eduskunnalle

Maatalousyrittäjillä on vuodesta 1974 lähtien ollut mahdollisuus luopua maatalouden harjoittamisesta ennen vanhuuseläkeikää luopumistuen turvin. Suomen liittymissopimuksessa EU:n jäseneksi sovittiin vuonna 1995 alkaneesta uudesta järjestelmästä, jota jatkettiin tietyiltä osin heikentyneenä vuoden 2000 alusta vuoden 2002 loppuun.

Vuoteen 2000 asti luopumistukilainsäädännön mukaan maataloudesta luopuminen saattoi tapahtua luovuttamalla tai vuokraamalla pellot nuoremmalle viljelijälle sukupolvenvaihdoksella tai lisäalueluovutuksena. Jos sopivaa viljelyn jatkajaa ei löytynyt, pellot voitiin jättää viljelemättä. Luopumistukioikeus on ollut 55—64-vuotiaalla maatalousyrittäjällä, joka päätoimisesti on harjoittanut maataloutta viimeiset 10 vuotta.

Maaseudun elinvoimaisuuden ja kotimaisen elintarviketuotannon säilymisen takia tilojen viljelyalojen lisäämiseen tulee edelleen pyrkiä. Maamme peltoala tulisi säilyttää viljelyksessä ja nuorille maatalousyrittäjille tulee antaa riittävät edellytykset taloudellisesti kannattavan maatalouselinkeinon harjoittamiseen.

Vuonna 2000 voimaan tullut luopumistukijärjestelmä on pääsääntöisesti sukupolvenvaihdosjärjestelmä. Tukijärjestelmä ei tue enää tilakoon suurentamista, koska pellonvuokraus luopumisen yhteydessä ei enää ole mahdollista. Muutos on haitannut erityisesti Keski-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen karjataloustiloja, joiden viljelyalat ovat keskimääräistä pienempiä ja pääomien niukkuuden vuoksi halukkuutta pellon ostamiseen lisämaaksi ei ole.

Maaseudun elinvoimaisena säilymisen ja maatalouden tavoitteiden saavuttamiseksi olisi ehdottoman tärkeää jatkaa luopumistukijärjestelmää vuoden 2002 jälkeen ja laajentaa luopumistukiperusteita siten, että pellon vuokraaminen lisämaaksi ja viljelemättömyysvaihtoehto olisivat mahdollisia.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmän jatkamiseksi vuodesta 2003 alkaen laajennettuna siten, että myös vuokraus- ja viljelemättömyysvaihtoehdot otetaan luopumistukijärjestelmälakiin.

Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2001

  • Lauri Oinonen /kesk