TOIMENPIDEALOITE 7/2011
vp
TPA 7/2011
vp - Anne Kalmari /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Pikalainatoiminnan kieltäminen
Eduskunnalle
Pikavippitoiminta on lähes ainoastaan suomalainen
ilmiö. Monissa maissa tiukka luottolainsäädäntö kieltää pikavipit.
Pikavippiyrityksiä on syntynyt Suomeen kymmeniä nopealla
aikataululla. Tyypillinen kokonaiskorkotaso on 20—30 % lyhyissä lainoissa,
joiden laskennallinen vuosikorko nousee useisiin satoihin prosentteihin,
jopa tuhanteen prosenttiin.
Luotonantajan vastuullisuus lainaa myönnettäessä on
peruskysymys. Hakijan oman ilmoituksen lisäksi olisi luotonantajalla
oltava vertaistietoa päätöksenteon tueksi.
Asiakkaan maksukyvyn perusteellinen tarkistaminen on osoitus siitä, että luotonantaja
kantaa vastuunsa luottoa myöntäessään.
Ihminen voi olla ns. luottokelpoinen, vaikka ei olisikaan maksukykyinen.
Tällainen henkilö pystyy hakemaan ja saamaan pikavippejä niin
pitkään kuin ensimmäinen vippi etenee
perinnän kautta haasteeseen ja siitä annetaan
tuomio. Näitä velkojia voi olla jopa sata.
Myös vahvasti päihtynyt tai muuten täyttä ymmärrystä vailla
oleva asiakas pystyy ottamaan pikavippejä. Pikalainan hakumenettelyä tulisi
säädellä niin, ettei se onnistuisi yhden
tai kahden tekstiviestin lähettämisellä.
Liian helpoksi tehty hakumenettely mahdollistaa kevytmielisesti
ja ajattelemattomasti tehtyjä lainahakemuksia. Asiakas
tulisi pakottaa miettimään omaa maksukykyään
ja vipin tarpeellisuutta.
Pikavipit aiheuttavat mm. opintojen viivästymistä,
mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä. Luottojen
lyhytaikaisuus ja korkeat kulut ajavat luotonhakijan usein velkakierteeseen.
Häpeä ja syyllisyys kalvavat kierteeseen joutunutta.
Vuonna 2010 uusien maksuhäiriörekisteriin päätyneiden
ihmisten määrä kasvoi 13 000:lla
eli 4,3 prosenttia edellisvuodesta. Häiriöt kasaantuvat
usein samoille henkilöille. Liian usein nuoret miettivät,
ettei kannata lähteä töihin, kun ulosotto
vie kuitenkin kaiken. Koko elämä olisi edessä, mutta
se pilataan pienenkin velan vuoksi. Kevytmielinen velkaantuminen
on myös este velkajärjestelylle.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin pikalainayritystoiminnan
kieltämiseksi.
Helsingissä 16 päivänä syyskuuta
2011
- Anne Kalmari /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Pentti Kettunen /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- Martti Mölsä /ps
- Annika Saarikko /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Eeva Maria Maijala /kesk
- Leena Rauhala /kd
- Jari Leppä /kesk
- Ville Vähämäki /ps
- Pia Viitanen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Reijo Hongisto /ps
- Timo Heinonen /kok
- Outi Mäkelä /kok
- Eero Reijonen /kesk
- Sampsa Kataja /kok
- Sauli Ahvenjärvi /kd
- Inkeri Kerola /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Juho Eerola /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Ismo Soukola /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Simo Rundgren /kesk
- Maria Tolppanen /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Johanna Jurva /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Mika Niikko /ps
- Arja Juvonen /ps
- Kaj Turunen /ps
- James Hirvisaari /ps
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Sofia Vikman /kok
- Markku Rossi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Sari Palm /kd
- Jouni Backman /sd
- Johanna Karimäki /vihr
- Ilkka Kantola /sd
- Jussi Halla-aho /ps
- Eila Tiainen /vas
- Mari Kiviniemi /kesk
- Jyrki Yrttiaho /vr
- Satu Haapanen /vihr
- Jani Toivola /vihr
- Eeva-Johanna Eloranta /sd
- Katri Komi /kesk
- Osmo Kokko /ps
- Raimo Piirainen /sd