Perustelut
Tulevaisuusvaliokuntaa koskee kaksi eduskunnan vastauksen kohtaa.
Innovaatiohankkeet, K 3/2005 vp — EK 32/2005
vp, tulevaisuusvaliokunta
Tulevaisuusvaliokunta esitti, että hallitus selvittää kuluneiden
viimeisen viiden vuoden innovaatiohankkeiden tuloksia ja nimeää selvästi jonkun
elimen vastuuseen innovaatiohankkeiden vaikuttavuuden arvioinnista.
Tulevaisuusvaliokunta toteaa, että tämän
jälkeen vastuun jakoa on selkeytetty.
Sähköisten potilaskertomusten ja sähköisen lääkemääräyksen
toteuttaminen, K 4/2006 vp, tulevaisuusvaliokunta
Käsitellessään hallituksen toimenpidekertomusta
vuodelta 2005 tulevaisuusvaliokunta rajasi lausuntonsa ja huomautuksensa
koskemaan tietoyhteiskuntaa ja erityisesti sen sähköisiä palveluja.
Valiokunta kiinnitti huomiota vuorovaikutteisen Internetin ja matkaviestimien
vähäiseen käyttöön
sosiaali- ja terveydenhuollon asioinnissa. Valiokunta esitti,
että hallitus tekee kokonaisarvion julkisten palvelujen
digitalisoimisen esteistä, viivytyksistä ja ratkaisuista
ja
että hallitus viivyttelemättä valmistelee
sähköisen terveyskertomuksen toimeenpanon edellyttämät
lainsäädäntö- ja muut päätökset.
Tulevaisuusvaliokunta toteaa, että tämän
jälkeen kokonaisarviointia on tehty.
Valiokunta pitää hallituksen kertomukseen
sisältyviä ja asiantuntijakuulemisessa saatuja
ministeriöiden selvityksiä varsin informatiivisinä ja
asioiden valmistelua selventävinä, mutta katsoo
olevan tarkoituksenmukaista seurata edelleen valittujen strategioiden
ja toimenpiteiden etenemistä.
Innovaatiojärjestelmän kehittämisessä valiokunta
korosti kansainvälisten vertailujen merkitystä.
Suomen kaltaiselle maalle on hyödyksi seurata parhaita
suunnitelmia, ohjelmia ja varsinkin käytäntöjä ja
analysoida näitä vasten omaa toimintaansa. Valiokunnan
saamat kansainväliset vertailut ovat hyviä, mutta
jatkossa valiokunta ehdottaa, että sen arvioitavaksi tuodaan
kerran vaalikaudessa tiedot siitä, mitkä maat
ja miksi ovat panos- ja tuotosindikaattoreilla ilmaisten olleet
parhaita kullakin alalla tai lohkolla.
Valiokunta korostaa innovaatioiden tuotteistamisen, uusien yritysten
perustamisen ja pienten yritysten innovaatioiden kautta laajentamisen
tärkeyttä. Valiokunta tulee omassa työssään tällä vaalikaudella
ottamaan nämä asiat selvityksen kohteeksi.
Valiokunta on useissa yhteyksissä esittänyt kannanottoja
terveydenhuollon tietojärjestelmien yhtenäistämisen
vakavista viiveistä ja järjestelmätason
virhearvioinneista. Kokonaisarkkitehtuuri on saadun selvityksen
mukaan nyt saanut uudistustyössä riittävästi
huomiota. Sähköinen resepti ja kokonaisuutena
sähköinen potilastietojärjestelmä on
kansalaisen ja terveydenhuollon järjestelmän kannalta
edelleen eräs tärkeimmistä tavoitteista.