Perustelut

Valiokunta on käsitellyt hallituksen toimenpidekertomusta toimialaansa koskevin osin ja kertomuksen liiteaineistona olevan työllisyyslain mukaisen työllisyyskertomuksen vuodelta 2001.

Valiokunnan lausumat

Valiokunta on arvioinut sen omasta ehdotuksesta hyväksyttyjä eduskunnan lausumia. Valiokunta pitää hallituksen antamia selvityksiä ja kannanottoja asianmukaisina. Valiokunta katsoo, että kunnallisessa virkasuhteessa olevien henkilöiden palkkatodistuksen saantia (HE 24/1996 vp), kotitaloustyön väliaikaista verotukea (HE 85/1997 vp) koulutuspäivärahajärjestelmän seu-rantaa (HE 215/1997 vp) ja siviilipalvelushakemusta (HE 152/1998 vp) koskevat lausumat voidaan poistaa kertomuksesta, kuten hallitus on esittänyt.

Vuoden 2001 työllisyyskertomus

Työllisyyslain (275/1987, muut. 92/1997) 6 §:n nojalla vuosittain laadittavaan työllisyyskertomukseen kootaan kuvaukset ja saavutetut tulokset keskeisistä työllisyyden hoitoon vaikuttavista valtionhallinnon toimenpiteistä.

Valiokunnan käsityksen mukaan vuoden 2001 työllisyyskertomus siihen sisältyvine tilastotietoineen antaa hyvän kokonaiskäsityksen hallituksen harjoittamasta työllisyyspolitiikasta ja sen tuloksista.

Valiokunta on huolissaan työttömyyden vähenemisen hitaudesta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan työvoimapolitiikan aktiivitoimiin käytettiin viime vuonna noin 6 miljardia markkaa ja työttömyysturvamenoihin lähes 16 miljardia markkaa eli yhteensä työttömyydestä aiheutui noin 22 miljardin markan menot. Tämä osoittaa, että työttömyys on edelleen suuri yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen tulee pyrkiä kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Yksinyrittäjät ja työharjoittelun tuki

Hallitus antoi syksyllä 2001 eduskunnalle esityksen työvoimapolitiikan uudistuksen jatkamiseen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 161/2001 vp). Esitystä käsitellessään työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta täsmensi ehdotusta laiksi työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta siten, että työharjoittelun ja työelämävalmennuksen nimestä poistettiin viittaus työpaikkaan ja lain 7 §:n 2 momenttiin lisättiin työministeriön ehdotuksesta säännös, jonka mukaan työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen ei saa osoittaa työmarkkinatuen saajaa, jos työnjärjestäjän palveluksessa ei ole virkasuhteessa tai työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa olevia työntekijöitä. Laki tuli voimaan vuoden 2002 alusta.

Työharjoittelua koskevissa säännöksissä on perinteisesti puhuttu "työharjoittelusta työpaikalla", jolla on työministeriön ilmoituksen mukaan tarkoitettu viitata siihen, että työharjoittelun järjestäjän palveluksessa on työsuhteessa olevia työntekijöitä. Tähän on viitannut myös säännös, jonka mukaan työvoimatoimisto on velvollinen ilmoittamaan työharjoittelusopimuksesta työpaikan luottamusmiehelle tai muulle työntekijöiden edustajalle. Tämän vuoden alusta voimaantulleen selvennyksen jälkeen saadusta palautteesta voidaan kuitenkin päätellä, että säännöstä ei ole aikaisemmin ainakaan kaikissa osissa maata tulkittu työministeriön tarkoittamalla tavalla, vaan työharjoittelijoita on sijoitettu myös paikkoihin, joissa työnjärjestäjän palveluksessa ei ole ollut muita työntekijöitä.

Saadun selvityksen mukaan maassamme on lähes 100 000 yksinyrittäjää. Näiden paikkojen sulkeminen alle 25-vuotiaiden nuorten työharjoittelun ulkopuolelle vähentää tuntuvasti nuorille tarjolla olevia harjoittelumahdollisuuksia. Monien ammattien osalta yksinyrittäjät ovat myös lähes ainoita, jotka voivat perehdyttää kyseiseen ammattiin.

Valiokunnan mielestä on tärkeää, että säännökset ovat mahdollisimman yksiselitteiset ja niiden tulkinta eri puolilla maata on yhdenmukaista. Saadun palautteen perusteella näyttää kuitenkin tarpeelliselta, että työharjoittelua koskevista säännöksistä poistetaan vaatimus siitä, että työnjärjestäjän palveluksessa on myös muita työntekijöitä. Sama täsmennys tulee tehdä myös työkokeilua koskeviin säännöksiin. Samalla valiokunta kuitenkin korostaa, että työvoimaviranomaisten tulee valvoa, että harjoittelijaa kohdellaan säännösten mukaisesti eikä häntä käytetä tavalla, josta aiheutuu työnjärjestäjälle kilpailua vääristävää etua.