Perustelut
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
on käsitellyt valtioneuvoston selontekoa EU-politiikasta oman
toimialansa osalta ja keskittyy lausunnossaan erityisesti Suomen
EU-politiikan työelämää sekä tasa-arvoa
koskeviin painotuksiin ja sisältöihin.
Selonteon tarkoituksena on antaa kokonaiskuva Suomen EU-politiikkaa
ohjaavista periaatteista, sisällöllisistä painopistealueista
ja EU-vaikuttamisen kehittämisestä. Valiokunta
pitää selonteossa esitettyjä EU-politiikan
painopisteitä pääosin hyvinä,
mutta toteaa, että työelämää ja
sukupuolten tasa-arvoa koskevien asioiden käsittely selonteossa
on melko vähäistä ja osittain selkiytymätöntä.
Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomella
on selkeä näkemys ja tavoitteet työelämän
ja tasa-arvon kehittämisestä EU:ssa ja Suomessa.
Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995
lähtien. Jäsenyys unionissa ja erityisesti yhteisvaluutta
euro on tukenut Suomen talouden vakautta ja yhteiskunnan myönteistä kehitystä.
Suomi on jäsenyytensä alusta lähtien
ollut mukana aktiivisesti kehittämässä unionin
toimintaa ja pyrkinyt vaikutusvaltansa kasvattamiseen toimimalla
unionin valtavirrassa. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee
jatkossakin toimia EU:ssa aktiivisesti ja pyrkiä sekä Suomen että koko
EU:n edun huomioon ottaviin rakentaviin ratkaisuihin.
Taloudellinen taantuma
Vuoden 2008 lopussa alkanut talouden taantuma on vaikuttanut
voimakkaasti koko EU:n ja koko maailman talouteen. EU:n alueella
se on merkinnyt voimakasta työttömyyden kasvua
ja vakavien sosiaalisten ongelmien lisääntymistä. EU:ssa
on ryhdytty voimakkaisiin toimenpiteisiin talouden elvyttämiseksi
ja taantuman taloudellisten ja sosiaalisten kielteisten vaikutusten vähentämiseksi.
Valiokunta katsoo, että Suomen tulee EU-politiikassa painottaa
EU:n työllisyyden ja sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tähtääviä toimia.
Taloudellinen taantuma lisää harmaata taloutta
ja talousrikollisuutta. Harmaasta taloudesta aiheutuu EU:lle ja
Suomelle mittavat vahingot verotulojen menetyksinä ja muina
vahinkoina. Harmaaseen talouteen liittyy myös ihmisoikeusongelmia:
työvoiman hyväksikäyttöä,
työsyrjintää, laitonta maahanmuuttoa
ja jopa ihmiskauppaa. Harmaan talouden torjuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä
EU:n
jäsenvaltioiden ja unionin ulkopuolisten maiden kesken.
On luotava tehokkaat ja toimivat valvontamekanismit ja kehitettävä harmaata
taloutta estävää lainsäädäntöä.
Valiokunta esittää, että harmaan
talouden torjunta nostetaan Suomen EU-politiikan keskeiseksi tavoitteeksi.
Työelämän kehittäminen
Työvoiman vapaa liikkuminen on unionin kansalaisten
perusvapaus. Käytännössä vapaata
liikkumista kuitenkin vaikeuttavat monet mm. sosiaaliturvaan
liittyvät esteet. Selonteossa korostetaan, että EU:ssa
tulee ryhtyä toimiin, joilla ihmisten vapaalta liikkumiselta
poistetaan määrätietoisesti mm. sosiaaliturvan
yhteensovittamiseen, palvelujen tarjontaan ja eläkkeiden
maksamiseen liittyviä käytännön
esteitä. Valiokunta pitää esitettyä linjausta
tärkeänä ja tarpeellisena, mutta korostaa,
että työvoiman vapaa liikkuminen ei saa johtaa
työelämän pelisääntöjen heikkenemiseen.
Valiokunta huomauttaa, että työvoiman liikkumisen
esteitä tulisi purkaa myös Suomesta unioniin suuntautuvan
työvoiman liikkumiselta.
Työvoiman vapaa liikkuvuus on hyvä tavoite, mutta
siihen liittyy edelleen ongelmia erityisesti taloudellisten vapauksien
ja työelämän perusoikeuksien sekä työelämän
pelisääntöjä koskevien säännösten
välillä. Koska taloudellisten oikeuksien ja työelämän
perusoikeuksien välistä suhdetta ei ole EU:ssa
selkeästi säännelty, on esimerkiksi työelämän
perusoikeuksiin kuuluvan työtaisteluoikeuden ja sisämarkkinavapauksien väliseen
suhteeseen haettu ratkaisua ja linjauksia EY:n tuomioistuimesta.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että lainsäätäjä pystyy
luomaan niin selkeät säännökset,
että tuomioistuimen ei tarvitse toimia linjanvetäjänä.
Valiokunnan mielestä selonteossa olisi tullut enemmän
kiinnittää huomiota taloudellisten oikeuksien
ja työelämän perusoikeuksien ja pelisääntöjen
väliseen jännitteeseen. Valiokunta katsoo, että Suomen
tulee korostaa EU:ssa sosiaalisen ulottuvuuden painoarvoa suhteessa
taloudellisiin oikeuksiin.
Valiokunta pitää ns. sosiaalista dumppausta vakavana
ongelmana Euroopassa. EU:sta ei saa tulla yhteisö, jossa
esimerkiksi jäsenvaltion vähemmistöön
kuuluvaa kohdellaan huonosti tai jossa eri maista tulevilla työntekijöillä on
erilaiset oikeudet. Dumppauksen ehkäisemisessä on tärkeää,
että EU:n kansalaisia kohdellaan jäsenmaissa yhdenvertaisesti
ja että perusturva toteutetaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että Suomi toimii aktiivisesti ns. sosiaalisen dumppauksen
ehkäisemiseksi EU:ssa.
Työvoiman vapaa liikkuminen ja avoimet sisämarkkinat
johtavat ennen pitkää EU:n yhteisten työmarkkinoiden
kehittymiseen. Yhteisten työmarkkinoiden häiriötön
ja tehokas toiminta edellyttää valiokunnan käsityksen
mukaan EU:n sisällä työelämän
yhteisten pelisääntöjen kehittämistä ja
turvaamista. Tähän asti ylikansallinen päätöksenteko
on ollut vaikeaa, josta esimerkkinä on työaikadirektiivin
pitkittynyt käsittely ja sen aiheuttamat hankaluudet. Valiokunta
pitää puutteena sitä, että selonteossa
ei arvioida Suomen ja EU:n työllisyyspolitiikkaa.
Valiokunta esittää, että Suomi
asettaa selkeät tavoitteet työelämän
ja työmarkkinoiden kehittämiselle EU:n alueella
ja pyrkii vaikuttamaan EU:ssa siihen, että yksityiskohtainen
sääntely jätetään kansalliseen
päätäntävaltaan.
Euroopan unioni on vahva vaikuttaja maailmanlaajuisessa kauppapolitiikassa,
jossa unioni neuvottelee EU:n ulkopuolisten kauppakumppaneiden kanssa
keskitetysti. Vahvan vaikutusvaltansa ansiosta EU:lla on hyvät
mahdollisuudet huomioida ihmisoikeuksien ja työelämän
normien toteuttaminen kansainvälisessä kaupassa
ottamalla nämä tekijät huomioon kolmansien
maiden kanssa tehtävissä kauppa- ja yhteistyösopimuksissa.
Selonteossa ei ole määritelty EU:n eikä Suomen
toimintaa ja tavoitteita EU:ssa työntekijöiden
ihmisoikeuksien edistämisessä, mitä valiokunta
pitää puutteena. Valiokunta painottaa, että Suomen
tulee asettaa selkeä EU-poliittinen tavoite edistää työelämän
perusoikeuksien kunnioittamista sekä EU:n jäsenvaltioissa että unionin
ulkopuolisissa maissa.
Kansainvälinen työjärjestö ILO
on erikoistunut työelämän kehittämiseen
ja yhteiskunnallisten olojen parantamiseen. Sen tärkeä tehtävä on kansainvälisten
työelämän normien luominen ja valvonta.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi edistää EU:n ja ILO:n välistä yhteistyötä työelämän
kehittämisessä.
Työmarkkinajärjestöillä on
EU-tasolla unionin toimielinten kanssa neuvottelu- ja sopimisoikeus,
joka voi johtaa sitovaan lainsäädäntöön. Tämä yhteistyömalli
EU:n toimielinten kanssa sekä neuvottelu- ja sopimusoikeudet
ovat tyypillisiä pohjoismaisia kansalaisyhteiskunnan toimintamalleja.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi painottaa EU:n työmarkkinoiden kehittämisessä Suomen
ja Pohjoismaiden hyviä kokemuksia kansalaisyhteiskuntamalliin
perustuvasta työmarkkinaosapuolten yhteistyöstä.
Hyvinvoiva Eurooppa
Selonteossa korostetaan kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimista
sekä terveen ja hyvinvoivan työvoiman merkitystä EU:n
kilpailukyvylle ja menestykselle. Valiokunta pitää selonteon
painotuksia oikeina ja tarpeellisina. Valiokunta kuitenkin korostaa,
että kansalaisten ja työntekijöiden hyvinvointia
tulisi tarkastella myös yksilön terveyden ja hyvinvoinnin
kannalta. Kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen ei voi olla
pelkästään talouselämän
tarpeista lähtevää, vaan hyvinvointi
on yksittäisen kansalaisen perusoikeus. Kansalaisten hyvinvointi
ja taloudellinen kilpailukyky kulkevat käsi kädessä.
Ilman hyvinvoivia kansalaisia ja tervettä ja osaavaa työvoimaa
ei ole menestyviä yrityksiä, ja toisaalta menestyvät
yritykset turvaavat kansalaisten hyvinvoinnin.
Euroopan unionissa vahvistetaan selonteon mukaan integraation
sosiaalista ulottuvuutta varmistamalla eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
perusperiaatteiden toteutuminen unionin toiminnassa ja
kehittämisessä. Eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
periaatetta ei kuitenkaan selonteossa tarkemmin kuvata, ja sen sisältö jää epäselväksi.
Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kaikki pääsevät
osallisiksi yhteiskunnan tarjoamista eduista ja palveluista. Suomessa
on tasokas julkinen terveydenhoitojärjestelmä,
jota yksityinen palveluntarjonta täydentää.
Pohjoismailla on kattavat sosiaalivakuutukset ja kansaneläkejärjestelmä,
ja Pohjoismaissa panostetaan lasten päivähoitoon
ja laadukkaaseen kaikille avoimeen koulutukseen. Heikkojen ja vähäosaisten
auttamisella on pitkät perinteet. Julkinen sektori huolehtii
siitä, että kansalaisten tarvitsemat palvelut
toimivat. Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa
pitää aktiivisesti esillä pohjoismaista
hyvinvointimallia Euroopan unionissa.
Valiokunta korostaa julkisen sektorin ja julkisten palvelujen
merkitystä kansalaisten hyvinvoinnin turvaajina. Julkisten
palvelujen tavoitteena on taata kaikille ihmisille mahdollisuus hyviin
ja yhdenvertaisiin peruspalveluihin. Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi edistää EU:ssa julkisten palvelujen
määrittelyä pohjoismaisen hyvinvointimallin
pohjalta.
EU:ta uhkaa lähivuosina väestön ikääntymisestä johtuva
työvoimapula, jonka vuoksi työelämään
osallistumista pitäisi pystyä pidentämään
sekä työuran alussa että sen lopussa.
Työssä jaksamisen ja työurien pidentämisen
edellytyksenä on, että yksittäisen työntekijän
työolosuhteet ja työympäristö tukevat
terveyttä ja työhyvinvointia. Terveyden edistämisen
tulee tasa-arvon tavoin olla läpileikkaava periaate kaikessa
unionin toiminnassa. Työhyvinvointi on Euroopan kilpailukyvyn
perusta. Valiokunta korostaa, että Suomen tulee toimia
EU:ssa aktiivisesti työelämän kehittämisen
ja työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin
edistämiseksi.
Valiokunta esittää, että eurooppalaisen työvoiman
hyvinvointi määritellään Suomen
EU-politiikan tavoitteeksi.
EU-alueella tapahtuu vuosittain yli 5 000 kuolemaan
johtavaa työtapaturmaa, ja kuolemaan johtavien ammattitautien
ja työperäisten sairauksien määrä on
noin 150 000. Tästä aiheutuu EU:n tasolla
vuosittain valtava määrä inhimillistä kärsimystä ja
suuria taloudellisia tappioita, joista merkittävä osa
voidaan ehkäistä työterveyttä,
työturvallisuutta ja työympäristöjä kehittämällä.
Työelämän kehittäminen edellyttää kuitenkin
lisää panostusta työelämän
tutkimus- ja kehitystoimintaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi
korostaa EU:ssa työyhteisöjen ja työympäristöjen
tutkimisen ja kehittämisen tärkeyttä ja
edistää EU:n taloudellisen panostuksen lisäämistä työelämän
kehittämiseen
Selonteossa todetaan, että EU:n menestyksen edellytyksenä on
korkea osaaminen. Osaamisen kehittäminen edellyttää voimakasta
panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä innovaatioihin
kannustavien markkinaolosuhteiden luomista. Lissabonin sopimuksen
tavoitteena on, että tutkimus- ja kehitystoiminnan menot
ovat jäsenmaissa vuoteen 2010 mennessä kolme prosenttia
bruttokansantuotteesta. Valiokunta korostaa innovaatiopolitiikan
merkitystä EU:n mahdollisuuksissa pärjätä maailmanlaajuisessa
taloudessa myös taloudellisen taantuman aikana ja pitää tärkeänä,
että Suomi edistää aktiivisesti EU:n
innovaatiopolitiikkaa.
Tasa-arvo Euroopassa
EU:n jäsenvaltiot ja Suomi ovat mukana monissa kansainvälisissä sukupuolten
tasa-arvoa ja naisten oikeuksia koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa.
Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on kirjattu myös
EU:n perustamissopimukseen, ja tasa-arvon edistäminen on
läpileikkaava periaate kaikessa unionin toiminnassa.
EU:n sukupuolten tasa-arvoa ja syrjinnän kieltoa koskevat
direktiivit ovat tiukentaneet monen EU-jäsenmaan kansallista
tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä ja
vaikuttaneet myönteisesti sukupuolten väliseen
tasa-arvoon. Käytännössä sitoutuminen
sukupuolten tasa-arvon edistämiseen on EU:ssa ollut kuitenkin
suhteellisen heikkoa, ja tasa-arvon edistäminen on ymmärretty
melko kapeasti tasa-arvon edistämiseksi etupäässä työelämässä.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on sen sijaan korostettu tosiasiallisen
tasa-arvon edistämistä. Valiokunnan mielestä Suomen
tulisikin pyrkiä vaikuttamaan EU:ssa nykyistä aktiivisemmin
sukupuolten välisen tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseen.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi toimii aktiivisesti erityisesti naisiin ja lapsiin
kohdistuvan väkivallan ja ihmiskaupan torjumisessa.
EU:ssa on meneillään hanke naisten ja miesten
samapalkkaisuutta koskevan lainsäädännön kehittämiseksi.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi edistää EU:n pyrkimyksiä samapalkkaisuuden
toteutumiseksi.
Tasa-arvo on laaja käsite, jonka edistäminen edellyttää toimia
monilla eri politiikan lohkoilla. Valiokunta pitää tärkeänä,
että EU:ssa edistetään sukupuolten tasa-arvon
lisäksi muun muassa vajaakuntoisten osallistumista yhteiskunnan toimintaan
ja työelämään.
Valiokunta esittää, että Suomi
nostaa yhdeksi tärkeimmistä EU-politiikan painopistealueista
sukupuolten tasa-arvon edistämisen EU:ssa.