Perustelut
Lissabonin sopimuksen merkittävä uutuus on
se, että unionin perusoikeuskirja saa oikeudellisesti sitovan
aseman. Tätä asemaa kuitenkin syö se, että EU:n
tuomioistuimen arvioidessa taloudellisten perusvapauksien ja sosiaalisten
perusoikeuksien keskinäistä suhdetta, sosiaalinen
ulottuvuus saa väistyä. Laval, Viking ja Vaxholm -tapaukset
osoittavat, että poliittisen sopimuksen sisältö tulkitaan
viime kädessä juridisesti EU:n tuomioistuimen
vahvistaessa asemaansa. Sen vastapainoksi ei sopimuksessa ole nostettu konkreettisia,
sosiaalista ulottuvuutta vahvistavia ehtoja. Julistukset eivät
ole oikeudellisesti sitovan sopimuksen osia. Käytännössä EY-tuomioistuin
on EU-lakien tulkinnan korkein oikeus, eikä sen
tuomioista voi valittaa. EY-tuomioistuin onkin ottanut lakien tulkintaan
perustuvalla käytännöllä itselleen
lainsäätäjän roolin.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
totesi lausunnossaan (TyVL 5/2006 vp), että "monet
perustuslakisopimuksen määräykset vahvistavat EU:n
sosiaalista ulottuvuutta. Ongelmat liittyvät näiden
määräysten jännitteiseen suhteeseen sisämarkkinasäännöksiin,
joissa kielletään kilpailun edellytysten vääristäminen
ja taataan henkilöiden, palveluiden, tavaroiden ja pääomien vapaa
liikkuvuus. Jännite esimerkiksi työoikeuden ja
taloudellisen EU-lainsäädännön
välillä kasvoi unionin laajentuessa 25 jäsenvaltion unioniksi".
Näiden ongelmien torjumiseksi perustuslain uudessakaan
versiossa ei ole mitään oleellista uutta.
Valiokunta edellytti myös, että hallitus kiinnittää huomiota
taloudellisten oikeuksien ja sosiaalisen ulottuvuuden väliseen
jännitteeseen Euroopan unionissa ja pyrkii vaikuttamaan
siten, että jännitettä purettaisiin vahvistamalla
sosiaalisen ulottuvuuden painoarvoa. Näin ei ole kuitenkaan
tapahtunut.
Jo tuolloin valiokunnan lausuntoon liitetyssä eriävässä mielipiteessä todettiin,
että "perustuslakisopimus ei täytä niitä odotuksia,
joita siihen kohdistui kodifioivana unionin perussopimusjärjestelmän
uudistajana. Perustuslakisopimus ei paranna työoikeuksien
ja taloudellisten oikeuksien välistä jännitettä Euroopan
unionissa eikä selkeytä niiden keskinäistä säädöshierarkiaa. Valiokunta
siksi esittää, että Suomi ei missään vaiheessa
ratifioi tätä perustuslakisopimusta".
EU:n jäsenmaiden taloudellinen ja sosiaalinen kirjo
on valtava. Perusvapauksien vahva asema tarkoittaa, että maiden
välisiä kehityseroja pyritään
tasoittamaan ja esimerkiksi kansallisia työmarkkinajärjestelmiä avaamaan
ja yhdenmukaistamaan. Suomalainen ja pohjoismainen työmarkkinajärjestelmä asettuvat
silloin vaakalaudalle, sillä meidän tapamme toimia
on poikkeus Euroopassa. Pohjoismaisesta työmarkkinamallista
ei tule EU:n yleistä käytäntöä.
Viime vuosina on tehty lukuisia yrityksiä murtaa sopimusyhteiskunta.
Palveludirektiivi, jota yritettiin runnoa kasaan niin, että alkuperämaaperiaatteen
mukaisesti palveluita vastaanottavassa maassa olisi noudatettu ei
suinkaan oman, vaan palveluita tarjoavan maan lainsäädäntöä,
oli vakava osoitus siitä, mihin suuntaan yhdenmukaistamisen
paine vaikuttaa.
Syksyllä 2007 EU:n jäsenmaat runnoivat kasaan
poliittisen kompromissin, jossa liitettiin yhteen vuokratyö-
ja työaikadirektiivi. Eduskunnan työelämä-
ja tasa-arvovaliokunta oli edellisen kerran käsitellyt
asiaa vuonna 2002. Asia tuotiin kiireellisenä ylimääräisenä asiana
valiokunnan esityslistalle ja samana päivänä se
eteni suureen valiokuntaan. Tämän käsittelyn
pohjalta asianomainen ministeri lähti jäsenmaiden
välisiin neuvotteluihin. Huomattavaa on, että tässä välissä Suomi
oli luopunut aiemmasta kansallisesta varaumastaan, jonka mukaan
vuokratyövoimaa käytettäessä ei
tule hyväksyä minkäänlaisia
kynnysaikoja. Kompromissiesityksen pohjana oli kuitenkin kuuden
viikon kynnysaika, joka olisi tarkoittanut sitä, että tuona
aikana samalla työpaikalla samaa työtä tekevien
työntekijöiden kohdalla olisi voitu käyttää toisistaan
täysin poikkeavia työehtoja.
Nämä kaikki esimerkit osoittavat, kuinka vaarallinen
nykyinen asetelma on suomalaisen työmarkkinajärjestelmän
kannalta. Oleellista Lissabonin sopimuksessa ei olekaan se, mitä uudistettuun
sopimukseen sisältyy, vaan se, mitä sopimukseen
ei ole kirjoitettu sosiaalisten oikeuksien osalta. Esimerkiksi
Euroopan ammatillisen keskusjärjestön pääsihteeri
John Monks on vaatinut Lissabonin sopimusta täydennettäväksi
erityisellä "sosiaalisen edistyksen lausekkeella".
Lissabonin sopimus eli EU:n perustuslaki on epäselvä ja
tulkinnanvarainen kokonaisuus, josta puuttuu sosiaalinen ulottuvuus
ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaoikeuksien tosiasiallinen turvaaminen
ja joka siirtää valtaa pieniltä mailta ja
niiden parlamenteilta ylikansalliseen, isoja maita suosivaan päätöksentekoon.
Se murentaa kansallista demokratiaa lisäämättä ylikansalliseen
päätöksentekoon demokraattisia elementtejä.