ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2008 vp

UaVM 2/2008 vp - HE 1/2008 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys Mauritiuksen kanssa sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 12 päivänä helmikuuta 2008 lähettänyt ulkoasiainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen Mauritiuksen kanssa sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 1/2008 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

kaupallinen neuvos Kimmo Sinivuori ja neuvonantaja Antti Loikas, ulkoasiainministeriö

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi syyskuussa 2007 sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Suomen ja Mauritiuksen välillä tehdyn sopimuksen. Sopimuksella halutaan varmistaa suotuisat edellytykset toisen sopimuspuolen kansalaisten ja yritysten sijoituksille toisessa sopimusmaassa sekä tunnustetaan tarve suojella niitä.

Sopimus tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Sijoitusten edistämistä ja vastavuoroista suojaamista koskevilla kahdenvälisillä sopimuksilla turvataan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sopimusmaissa ja kohennetaan sijoitusympäristön ennakoitavuutta. Investointisuojasopimuksilla turvataan mm. sijoitusten oikeudenmukainen kohtelu, varojen siirto, suoja mielivaltaisilta pakkolunastuksilta ja puolueeton riitojenratkaisumenettely. Investointisuojasopimuksen kautta voidaan näin ollen tuntuvasti vähentää sijoitusten tekemiseen liittyviä ns. poliittisia riskejä ja madalletaan investointikynnystä, mikä edesauttaa taloussuhteiden kehittämistä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Mauritiuksen kanssa allekirjoitettu sopimus sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta vastaa olennaisilta osiltaan investointisuojasopimuksia koskevaa Suomen mallisopimusta. Suomen kauppa Mauritiuksen kanssa on kasvanut, ja Suomi on Mauritiuksen kuudenneksi suurin tuontimaa. Suomalainen elinkeinoelämä on kiinnostunut Mauritiuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja investointisuojasopimus vahvistaisi suomalaisyritysten toimintaedellytyksiä Länsi-Afrikan markkinoiden lisäksi Intian valtameren alueella.

Sopimuksen johdanto-osaan on sisällytetty viittaus kansainvälisesti tunnustettuihin työelämään liittyviin oikeuksiin, mitä valiokunta on pitänyt myönteisenä investointisopimuksiin kuuluvana piirteenä, koska valiokunta pitää tärkeänä, että taloudellisen yhteistyön avulla edistetään ihmisoikeuksien toteutumista (UaVM 13/2005 vp).

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella ulkoasiainvaliokunta ehdottaa,

että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen ja että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2008

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Pertti Salolainen /kok
  • Pekka Haavisto /vihr
  • Eero Heinäluoma /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Antti Kaikkonen /kesk (osittain)
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Katri Komi /kesk
  • Annika Lapintie /vas
  • Elisabeth Nauclér /r
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Pekka Ravi /kok
  • Ben Zyskowicz /kok

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Olli-Pekka  Jalonen