Perustelut
Tausta ja keskeiset ehdotukset
Esitys on osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa, jonka
päämääränä on
poistaa julkisen talouden kestävyysvaje. Esityksen tavoitteena
on lisätä sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannustehokkuutta
siten, että palvelut voidaan turvata asiakaslähtöisesti
yhdenvertaisella ja laadukkaalla tavalla.
Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma (29.8.2013) linjasi,
että julkisen talouden palvelurakenneuudistuksella tavoitellaan
yhteensä 1,4 prosenttiyksikön kavennusta julkisen
talouden kestävyysvajeeseen. Tämä tarkoittaa
puolen prosentin julkisten palvelujen tuottavuuskasvua. Rakennepoliittisessa
ohjelmassa tavoite arvioidaan saavutettavan, jos palvelutarpeen
kasvusta aiheutuvan noin 3 000 henkilön vuosittaisen nettolisäyksen
sijaan lisäys jäisi vain 1 000 henkilöön
vuodessa. Tavoite sisältyy myös julkisen talouden
suunnitelmaan vuosille 2015—2018.
Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat
vuonna 2013 ilman lasten päivähoidon menoja 16,1
mrd. euroa, ja reaalisesti ne ovat nousseet vuosina 2006—2013
keskimäärin 2,1 prosenttia vuodessa. Uudistuksen
valmistelussa on katsottu, että etenkin pirstaleinen sosiaali-
ja terveyspalvelujen järjestäminen on johtanut
palvelujen epätasaiseen alueelliseen kehittymiseen ja kustannusten
nopeaan kasvuun. Myös erot palvelujen saatavuudessa ja
väestön terveydessä ovat kasvaneet.
Tilannetta pyritään korjaamaan vahvistamalla toimijoiden
kantokykyä ja integroimaan samaan kokonaisuuteen sosiaalihuollon,
perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut. Tämä poikkeaa
hallituksen alkuperäisestä tavoitteesta, jonka
tarkoituksena oli siirtää palvelujen järjestäminen
vahvojen peruskuntien vastuulle.
Hallitus esittää, että nykyisin usealle
eri kunnalliselle organisaatiolle kuuluvien palvelujen järjestämisvastuu
kootaan viidelle sosiaali- ja terveysalueelle. Palvelujen tuottamisvastuu eriytetään
sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymille. Samalla kootaan sosiaali-
ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri osatoiminnot yhteen
ja vahvistetaan myös kansallista ohjausta. Kunnat vastaavat
jatkossakin palvelujen rahoituksesta.
Valiokunta käsittelee lausunnossaan esityksen taloudellisia
vaikutuksia, keskittyen erityisesti esityksen mahdollisiin kustannusvaikutuksiin
ja niiden toteutumisedellytyksiin sekä uudistuksen rahoitukseen.
Esityksen taloudelliset vaikutukset
Uudistuksen tavoitteena on kaventaa julkisen talouden kestävyysvajetta
ja hillitä kustannusten kasvua 850 miljoonaa euroa vuosina
2017—2021.
Valiokunta toteaa, että taloudellisten vaikutusten
arviointi yksiselitteisesti ja luotettavasti tai edes kohtuullisella
tarkkuudella ei ole mahdollista hallituksen esityksen perusteella.
Tutkimus- ja seurantatietoa vastaavista suurista järjestelmäuudistuksista
on vain niukasti. Lisäksi avoimena on mm., millaisiksi
sote-alueiden ja tuottajakuntayhtymien ratkaisut sekä sosiaali-
ja terveyspalvelujen kokonaisrahoitusratkaisut muodostuvat. Taloudellisia
vaikutuksia voidaan ainoastaan pyrkiä arvioimaan eri näkökulmista.
Arviointi alueellisten kokeilujen ja nykyisten kustannusten
perusteella
Tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien toiminnan taloudellisia
vaikutuksia voidaan arvioida suuntaa antavasti samantyyppisten kokeilujen
perusteella. Esityksen tavoittelemaa sosiaali- ja terveyspalvelujen
järjestämisen ja tuottamisen integraatioon pyrkivää toimintamallia
on toteutettu mm. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote).
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että Eksoten esimerkin
perusteella nettomenojen kasvu voisi hidastua koko maan tasolla
2,4 prosenttia. Tällöin julkisen talouden kasvun
hidastuminen olisi noin 450 milj. euroa. Kainuun hallintokokeilun
vaikutukset eivät ole olleet yhtä suuria, mutta
malli ei kuitenkaan ole lisännyt menojen kasvua.
Toisaalta on myös esimerkkejä kuntaperusteisista
kustannuksia alentavista malleista. Varkauden mallissa vahvistettiin
onnistuneesti omaa tuotantoa ja integroitiin palvelutuotantoa. Peruspalvelut
ja tavanomainen erikoissairaanhoito tuotetaan Varkauden sairaalassa
ja lähipalvelut on turvattu myös liikkuvien julkisten
lääkäripalvelujen (KYS-kumppanuus) avulla.
Samalla säästetään asiakkaiden
aikaa ja matkakustannuksia. Mänttä-Vilppula on
puolestaan onnistunut alentamaan kustannuksiaan perustamalla yhdessä yksityisen
yrityksen kanssa yhteiskunnallisen yrityksen. Palveluprosessien
kokonaisvastuuta ja sähköistä toiminnan
ohjausta kehitettiin, lisäksi toiminta keskitettiin samaan
paikkaan. Nykyisin lääkärin virat on
täytetty, myös jonot on purettu ja laitospaikkojen
määrää on pystytty vähentämään.
Aalto-yliopiston laskelmat perustuvat kuntien nykyisten
sote-menojen vertailuun. Kuntien nettokustannuksissa on merkittäviä eroja,
esimerkiksi henkilökunnan määrä vaihtelee
Kymenlaakson 62:sta Pohjois-Savon 77 henkilöön tuhatta
asukasta kohden. Jos kaikki kunnat pääsisivät
15 tehokkaimman kunnan tasolle, nettosäästöjä voidaan
saada jopa kolme miljardia euroa. Tämä tarkoittaa
sitä, että käyttöön
otetaan parhaat käytännöt ja toimintamallit
sekä sopeu-tetaan toiminta edullisimpien yksikköhintojen mukaiseksi.
Aalto-yliopisto arvioi lisäksi, että myös
tehokkaasti toimivien yksiköiden kustannuksia voidaan edelleen
vähentää mm. integraation kautta.
Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomen sote-palveluissa
on paljon henkilökuntaa, noin 73 henkilöä 1
000 asukasta kohden. Tästä muodostuu sektorin
suurin yksittäinen kustannuserä. Vastaava luku
esimerkiksi Sveitsissä on noin 70. Suomessa on näin
ollen väkilukuun suhteutettuna 16 000 työntekijää enemmän
kuin Sveitsissä, minkä vaikutus henkilökustannuksiin
on yli 700 milj. euroa vuodessa. Suomessa on myös paljon sairaalapaikkoja
ja hoitopäiviä suhteessa väkilukuun.
Esimerkiksi Ruotsi selviää alle 1 000 hoitopäivällä 1
000 asukasta kohden, kun Suomessa vastaavia hoitopäiviä on
yli 2 000.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ja hallituksen esityksessä mainitut
useat esimerkit ja laskelmat perustuvat alueellisiin tai keskimääräisiin
kustannuksiin. Tällöin on mm. huomioitava, että onnistuneet
ratkaisut voivat olla mielekkäitä vain kyseisillä alueilla.
Valiokunta toteaa kuitenkin, että ne osoittavat,
että sosiaali- ja terveyspalvelujen eri osissa on mahdollisuuksia parantaa
toiminnan kustannustehokkuutta. Kuntien ja sairaanhoitopiirien välillä on
oleellisia kustannuseroja, joista ainakin osa selittyy palvelujen
järjestämistavoilla. Toisaalta ei näytä olevan
mitään yksittäistä tekijää,
jonka läpiviemisellä saataisiin hillittyä kustannuskehitystä,
vaan kustannustehokkuuden parantamispotentiaalia on eri toiminnoissa
ja organisaatioissa.
Mahdollisten kustannusvaikutusten arviointia
Suuruuden ekonomia
Hallituksen esityksessä kustannustehokkuutta tavoitellaan
suuruuden ekonomialla kokoamalla palvelujen järjestämis-
ja tuottamisvastuu isolle väestöpohjalle. Näin
saavutetaan skaalahyötyä, kun kustannukset voidaan
jakaa mahdollisimman monelle tuoteyksikölle. Skaalalaatu
syntyy puolestaan asiantuntemuksen kasvusta, esimerkiksi hoitoprosessin
toistoissa ja hankintaprosessissa.
Valiokunta toteaa, että suuruuden ekonomian tuomia
etuja voidaan saavuttaa helpoimmin hallinnossa koordinaatiohyötynä ja
asiantuntemuksen kasvuna. Aiempaa keskitetymmän johdon
ja yleishallinnon tasolla voidaan eliminoida osaoptimointia palvelujen
paremman koordinoinnin kautta. Samoin hankinnat ja investoinnit
palvelevat suurempaa ryhmää, ja toimintojen päällekkäisyyksiä voidaan
poistaa palveluketjujen integroinnilla ja keskitettyjen
tukipalvelujen avulla. Skaalalaatua voidaan saavuttaa myös
hoitomenetelmien kehittämisellä ja parhaiden käytäntöjen
käyttöönottamisella.
Valiokunta korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon
suurimmat säästöpotentiaalit ovat toimintaprosessien
muutoksessa ja sähköisten palvelujen laajassa
käyttöönotossa. Toimintaa voidaan tehostaa
mm. toiminnanohjausjärjestelmillä ja mobiilipalveluilla.
Selviä kustannussäästöjä arvioidaan
saavutettavan tietotekniikan hallinnan ja ylläpidon päällekkäisten
kustannusten vähentämisestä. Pitkällä aikavälillä säästöjä saadaan
myös yhteisistä tietojärjestelmistä.
Lähipalvelujen osalta suuruuden ekonomialla on pienempi
merkitys, mutta niidenkin kustannustehokkuutta voidaan parantaa
esimerkiksi tukitoimintojen keskittämisellä ja
yhteisillä hankinnoilla (ml. lääkkeet).
Valiokunta toteaa, että suuruuden ekonomian tulee johtaa
hallinnon kevenemiseen.
Peruspalvelujen vahvistaminen ja integraatio
Valiokunta pitää hyvänä,
että esityksessä tavoitellaan kustannusten kasvun
hillintää myös peruspalvelujen vahvistamisen
kautta. Perustason ehkäisevien ja hoitavien tai korjaavien
sekä kuntouttavien palvelujen hyvä saatavuus,
oikea-aikaisuus ja jatkuvuus vähentävät
kalliiden erikoispalvelujen tarvetta. Esimerkiksi varhaisessa vaiheessa
tuotettujen perhepalvelujen lisäämisen on arvioitu
vähentävän kodin ulkopuolelle sijoitettavien
lasten määrää 5 000
asiakkaalla 10—15 vuoden aikana. Tällä voitaisiin
säästää vuositasolla noin 200
miljoonaa euroa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ongelmiin
voidaan puuttua, sitä kustannustehokkaampaa toiminta on. Hyvinvointia
ja terveyden edistämistä valiokunta käsittelee
myöhemmin omana kohtanaan.
Valiokunta korostaa lisäksi ammattitaitoisen henkilökunnan
merkitystä ja erityisesti potilaan ensimmäisenä kohtaavan
lääkärin tai hoitajan hyvää ammattitaitoa.
Tämä ehkä enemmän kuin muut
tekijät takaa tarkoituksenmukaisen ja kustannustehokkaan
hoitokokonaisuuden.
Valiokunta pitää myös kustannusvaikuttavana,
että uudistuksessa integroidaan peruspalvelut eli perusterveydenhuollon
ja sosiaalihuollon palvelut toisiinsa, samalla kun erikoissairaanhoito
ja erityistason sosiaalipalvelut kytketään vastaaviin
peruspalveluihin. Toiminnallisen integraation kautta voidaan poistaa
kaksinkertaista työtä. Valiokunta korostaa, että integraatio, kuten
koko uudistus, on tehtävä asiakaslähtöisesti.
Erityisesti paljon palveluja käyttävien asiakkaiden
kattavamman koordinoinnin kautta on mahdollisuus vähentää varsinkin
sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnoissa muodostuvia kustannuksia
ja parantaa samalla asiakkaan palvelua. Kaikista sosiaali- ja terveyshuollon
asiakkaista noin 10 prosenttia käyttää palveluja
erityisen paljon, ja heidän palvelujensa järjestämiseen
kuluu noin 80 prosenttia koko sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroista.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksestä ei
käy ilmi, mitä palveluyksiköille tapahtuu.
Järjestelmäkoon kasvaminen johtaa usein pienten
yksikköjen vähentämiseen. Valiokunta
pitää erittäin tärkeänä,
että riittävät lähipalvelut
turvataan ja lisätään erityisesti matalan kynnyksen
palvelujen tarjontaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kokonaiskustannusten
kannalta oleellista on myös tuoda ikääntyvän
monisairaan väestön tarvitsemat tavanomaisimmat
erikoissairaanhoidon palvelut lähelle potilasta.
Vaihdantakustannukset ja palvelujen hankinta
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nousi esiin sektorin suuret
vaihdantakustannukset. Pelkästään kuntien
ja kuntayhtymien väliset ostot ovat vuosittain yli 7 mrd.
euroa. Tämä johtuu sektorin kaksoisasiakkuudesta
ja toiminnan laadun moniulotteisuudesta sekä mittaamisvaikeuksista.
Vaihdantakustannuksia voidaan minimoida yksinkertaistamalla hallinnollista
rakennetta ja seuraamalla toimintaa ajantasaisesti hierarkian jokaisella
tasolla. Valiokunnalle on esitetty, että ulkoistaminen
lisää vaihdannan kustannuksia, koska sopimukset
tehdään voittoa tavoittelevien toimijoiden kanssa.
Ulkoistuksissa saatu mahdollinen tehokkuushyöty voi jopa
hävitä vaihdantakustannuksiin.
Uudistuksessa tuottajavastuussa olevilla kuntayhtymillä on
mahdollisuus koota yhteen hajonneita palveluketjuja ja kehittää niiden
kokonaisuutta. Näin on mahdollista päästä eroon
kilpailuttamisen kipupisteistä ja kustannuksia nostavista
virhearvioinneista. Palveluja voidaan edelleen tuottaa itse tai
hankkimalla niitä muualta, kuten järjestöiltä ja
yrityksiltä, ja myös palvelusetelin käyttö on
edelleen mahdollista.
Valiokunta toteaa, että kilpailulla on erittäin tärkeä merkitys
tuotannossa ja käytäntöjen muuttamisessa
tuottavammaksi. Tämä edellyttää kuitenkin
markkinoiden toimivuutta ja sitä, että tilaajalla
on hankintaosaamista ja neuvotteluvoimaa, jolla se saa tuottajan
toimimaan tilaajan tavoitteiden mukaisesti. Tärkeä neuvotteluvoimaa
synnyttävä tekijä on mahdollisuus vaihtaa
tuottajaa. Valiokunta on huolissaan mahdollisista syntyvistä yksityisistä tuottajamonopoleista,
jotka pidemmällä aikavälillä kohottavat
palvelujen hintoja. Sote-alueiden ja kuntayhtymien tulee kyetä tekemään
päätöksiä, jotka edesauttavat
kustannuskehityksen kurissa pitämistä myös
pitkällä aikavälillä, ja huolehtia
siitä, että palvelujen tuottamisessa on jatkossakin useita
vaihtoehtoja. Erityisesti pk-yritysten mahdollisuuksiin osallistua
palvelujen kilpailutuksiin tulee kiinnittää huomiota.
Kilpailun edistämiseksi valiokunta pitää myös
oleellisena, että palvelujen kustannusten läpinäkyvyyttä ja
vertailtavuutta kyetään lisäämään.
Muutoskustannukset
Valiokunta toteaa, että uudistuksesta aiheutuu väistämättä muutoskustannuksia.
Yhdistymisten ja liitosten myötä syntyy monien
vuosien ajaksi fuusiokustannuksia. Uudistus edellyttää myös
mm. investointeja yhtenäisiin tietojärjestelmäratkaisuihin,
joiden avulla saadaan välineet asiakaskohtaisten kokonaiskustannusten seurantaan
ja luodaan puitteet vertaiskehittymiselle (benchmarking). Esimerkiksi
Uudenmaan kuntien Apotti-hankkeen kustannus-hyötyanalyysin
mukaan tietojärjestelmäinvestoinnin takaisinmaksuaika
on seitsemän vuotta.
Uudistus tuo myös mukanaan työnantajamuutostilanteita,
jotka aiheuttavat usealle vuodelle ulottuvan palkkojen ja muiden
palvelussuhteen ehtojen harmonisointitarpeen. Valiokunnan saaman
selvityksen perusteella harmonisointikustannuksia kertyy laskutavasta
riippuen 60—550 miljoonaa euroa. Työaikojen yhteensovittamisesta
aiheutuvien kustannusten arvioidaan nousevan jopa kymmeniin miljooniin
euroihin. Lisäksi henkilöstön koulutuksesta
seuraa arviolta noin 20 miljoonan euron lisäkustannukset.
Suuriin organisaatiomuutoksiin voi liittyä myös
monenlaista eri toimijoiden optimointikäyttäytymistä,
joka voi kiihdyttää menojen kasvua jo ennen uudistuksen
voimaantuloa.
Sosiaali- ja terveysministeriöön perustettavan
ohjausyksikön resurssitarpeen arvioidaan olevan 6 henkilötyövuotta.
Tämä edellyttää 4 henkilötyövuoden
ja 350 000 euron lisäystä sosiaali- ja terveysministeriön
toimintamenoihin vuodesta 2016 alkaen.
Valiokunnan käsityksen mukaan kustannukset nousevat
järjestelmän alkuvaiheessa ja sen jälkeenkin,
jos toimijoilla ei ole riittäviä kannustimia toimia
tehokkaasti ja taloudellisesti eikä menoille aseteta selkeitä kattoja.
Terveyden edistämisellä suuri kustannusvaikutus
Järjestämislaissa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
jää kuntien vastuulle, ja tuottamisvastuussa olevat
kuntayhtymät velvoitetaan tekemään yhteistyötä kuntien
kanssa.
Valiokunta toteaa, että terveyden edistämisessä on
suuri potentiaali alentaa sote-palvelujen kustannuksia. Elintapoihin
liittyvien terveysongelmien riskiä voidaan alentaa
ja sairastavuutta vähentää jopa 20—40
prosenttia. Tällaisia terveysongelmia ovat mm. sydän-
ja verisuonitaudit sekä kakkostyypin diabetes. Pelkästään
liikkumattomuuden kustannusten arvioidaan olevan lähes
2 mrd. euroa terveydenhuollon vuotuisista kokonaiskustannuksista.
Kunnan aktiivisuus edistää kuntalaisten terveyttä vähentää tulevaisuudessa
kuntalaisten sairastavuutta ja sitä kautta heidän
palvelutarvettaan. Tämä vaikuttaa valtionosuusjärjestelmässä käytettyyn
sairastavuustekijään, jolla kunnan maksuosuutta
painotetaan. Jatkossa on kuitenkin syytä arvioida, onko
järjestelmä riittävän kannustava,
jotta sillä on vaikutusta arkiympäristössä toteutettavien
elintapojen muokkaukseen.
Rahoitus
Sote-alueiden rahoitus
Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan maksuilla, jotka
perustuvat kunnan asukaslukuun, ikärakenteeseen ja sairastavuuteen.
Sote-tehtävien siirto kuntayhtymille tarkoittaa, että kuntayhtymille
siirretään keskimäärin 46 prosenttia
kuntien menoista. Rahoituksen lähtökohtana oleva
sote-alueen talousarvio sitoo merkittävästi kunnan
taloudellista liikkumavaraa, ja sen vaikutus kunnallisveroprosentin
määräytymiseen on ratkaisevan merkittävä.
Kuntakohtaisten menovaikutusten arviointia vaikeuttaa vuoden
2015 alussa voimaan astunut valtionosuusjärjestelmän
uudistus. Käytännössä on vaikea
erottaa, mikä osa kuntien menojen muutoksesta johtuu sote-uudistuksesta.
Tämän ongelman ovat kohdanneet myös monet
kunnat, jotka ovat yrittäneet arvioida rahoituksen muutoksia
omalla kohdallaan. Valtiovarainministeriön yhteisvaikutuksista
tekemän painelaskelman mukaan veroprosenttien eriytyminen
lisääntyisi nykyisestä 6 prosenttiyksiköstä 11
prosenttiyksikköön. Ilman siirtymäajan
tasausta ero kasvaisi noin 20 prosenttiyksikköön.
Laskelma kuvaa muutospaineita, jotka voivat kohdistua veroprosenttiin,
velkaantumiseen tai toteutua leikkauksina. Valiokunta toteaa, että vaarana
on, että sopeuttaminen tapahtuisi nimenomaan kunnille jäävissä tehtävissä,
esimerkiksi perusopetuksen ja päivähoidon järjestämisessä.
Alueiden välinen todellinen kustannustenjako selviää vasta
vuonna 2017. Pidemmällä aikavälillä kuntien
maksuosuudet riippuvat siitä, millaista palvelutason yhtenäistäminen
ja tuottavuuskehitys sote-alueilla on. Kuntien maksuosuuksien kehityksen
seuraamisen ja analysoinnin tulee kuulua kiinteästi uudistuksen
toteutuksen seurantaan.
Valiokunta toteaa, että ne kunnat, joiden rahoitusmenot
ovat korkeat, voittavat ja ne, joilla menot ovat alhaiset, häviävät
esitetyssä rahoitusjärjestelmässä.
Muutosten tulkinnassa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että toteutuneet
kustannukset eivät sellaisenaan kerro kunnan sosiaali-
ja terveyspalvelujen tehokkuudesta tai laadusta, vaan kyse voi olla
myös yli- tai alipalvelusta. Näyttää kuitenkin
siltä, ettei esitys ainakaan palkitse niitä kuntia,
jotka ovat saaneet ylläpidettyä järjestämislain
mukaista rahoitusosuutta alempaa kustannustasoa. Myös yksittäisen
kunnan mahdollisuus vaikuttaa maksuosuutensa käyttämiseen
pienenee, kun palvelut järjestetään kuntayhtymissä.
Rahoitussäännös on perustuslakivaliokunnan
arvioitavana mm. näiden suurten kuntakohtaisten vaikutusten
vuoksi. Rahoitusmallin vahvuutena valtiovarainvaliokunta pitää sitä,
että yksittäisille pienille kunnille ei enää tule
jatkossa yllättäviä kustannuspiikkejä esimerkiksi
erikoissairaanhoidosta. Tältä osin kuntien taloudelliset
riskit vähenevät merkittävästi.
Investoinnit.
Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota
siihen, että esityksessä sote-alueille jää laaja
harkintavalta siinä, miten ne kohdistavat investointien
kustannusvastuun kunnille. Kustannusten minimoimiseksi suuria investointeja tulee
koordinoida ja tarvittaessa myös rajoittaa kansallisella
tasolla ohjausyksikön toimesta. Huomioitava on myös
se, että olemassa olevat kiinteistöt voivat muodostaa
kunnille merkittävän kustannustaakan, mikäli
palvelut siirtyvät suurempiin yksiköihin.
Alijäämän kattaminen (Järjestämislaki
35 §).
Säännös velvoittaa kunnat kattamaan
alijäämät, jotka ovat syntyneet tuottamisvastuussa
olevissa kuntayhtymissä. Valiokunta pitää välttämättömänä,
että löydetään mekanismit, joilla
rajoitetaan kunnan vastuuta ja joilla saadaan ensisijaisesti sote-alue
tekemään taloutta vahvistavia toimenpiteitä riittävän
varhaisessa vaiheessa. Tällainen valmistelu on käynnissä ns.
sote-budjettikehystyöryhmässä. Valiokunta
toteaa lisäksi, että pykälän
viittaus "talousarvion taseeseen kertynyt alijäämä" on
virheellinen ja se tulee korjata koskemaan tilinpäätöksessä todennettua alijäämää.
Varainsiirtoverolaki.
Valiokunta pitää perusteltuna, että varainsiirtoverolakia
muutetaan siten, että säädetään
sosiaali- ja terveysalueiden toteuttamiseen liittyvän kunnan,
kuntayhtymän tai niiden omistaman kiinteistöosakeyhtiön
toimitilojen omistusjärjestelyjen määräaikaisesta
verovapaudesta. Vastaavia järjestelyjä on toteutettu onnistuneesti
myös aiemmin.
Tuottamisvastuullisten kuntayhtymien rahoitus
Sosiaali- ja terveysalueet korvaavat tuottamisvastuullisille
kuntayhtymille niiden toiminnasta aiheutuneet kustannukset tulossopimuksessa vahvistetulla
tavalla. Lähtökohta siis on, etteivät
kunnat ole velvollisia maksamaan lisäkorvauksia
tuotantoalueille, vaan tuotantoalueiden budjetti koostuu sote-alueiden
maksamasta korvauksesta sekä niiden omista maksutuloista. Tuotantoalueiden
keskinäiset jako-osuudet määräytyvät
järjestämispäätöksen
mukaisesti. Tuotantoalueiden välinen jakosuhde on kiinnitetty 80-prosenttisesti
tarvepainotetulla asukasmäärällä,
ja jäljelle jäävä 20 prosenttia
mahdollistaa vaikuttavuus- ja tehokkuusvaatimuksiin perustuvan ohjauksen.
Valiokunta toteaa, että rahoituksen tulee olla tavoitteellista,
jotta ehdotetut mekanismit loisivat aitoja kannusteita toimintojen
tehostamiseen. Jos palvelujen käytössä ja
tuotantokustannusten eroissa ei saada aikaan muutosta, niin kunnat,
joiden maksuosuus uudistuksen myötä kasvaa, rahoittaisivat
tulevaisuudessa vähemmän maksavien kuntien asukkaiden
palveluja. Jotta näin ei käy, sote-alueen ja tuottajakuntayhtymän
tulee kyetä tasaamaan kuntien palveluja ja muuttamaan tuotantokustannuksia.
Valiokunta painottaa, että palvelutuotanto on toteutettava
asiakaslähtöisesti ja siinä tulee pyrkiä parhaiden
käytäntöjen kautta yhteisesti asetettuun
tavoitetasoon. Rahoituksen tulee tukea tehokkaita, suunnitelmallisia,
pitkäjänteisiä ja vaikuttavia palveluja.
Uusi rahoitusmalli ei myöskään saa aiheuttaa
lisäkustannuksia niille toimijoille, jotka ovat toimineet
tämän tavoitteen mukaisesti. Alueiden, jotka ovat
hoitaneet palvelunsa taloudellisesti, ei pidä joutua maksamaan
kalliiden alueiden kustannuksia.
Valiokunta on huolissaan tehokkuuteen tähtäävien
kannustimien riittävyydestä. Niiden merkitys on
keskeistä kaikilla tasoilla, etenkin siellä, missä operatiiviset
päätökset hoidosta ja hoivasta tehdään.
Sote-alueille ja varsinaisten tuottajien korvausperusteisiin on
sisällytettävä näin ollen myös
riittävät kannustimet ja velvoitteet tehokkuuden
ja laadun parantamiseen sekä parhaiden käytäntöjen
valitsemiseen. Tehokkuutta lisäävä kannustin
on esimerkiksi rahoitus, joka tukee asetettuja tavoitteita, kuten
ennaltaehkäisevien palvelujen ja peruspalvelujen hyvää toimivuutta
sekä erikoissairaanhoidon ja päivystyspalvelujen
kasvun hillintää. Myös henkilökunnan
työhyvinvointi (ml. työaikajärjestelyt
ja moniammatillinen johtaminen) on oleellinen kannustin, joka lisää osaltaan
sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön pysyvyyttä ja
yleistä työmotivaatiota. Erittäin tehokkaana kannustimena
valiokunta pitää julkista ja läpinäkyvää kaikkien
tuotantokustannusten ja asetettujen tavoitteiden toteuman vertailua.
Valiokunta pitää tarpeellisena, että ehdotettujen
valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmän määräytymistekijöiden
ja painotusten toimivuutta seurataan ja arvioidaan erityisesti kannustetekijöiden
riittävyyttä. Lisäksi kuntien peruspalvelujen
järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia
tulee seurata myös jatkossa tehtäväkohtaisesti.
Kustannusten hillintä edellyttää vahvaa
ohjausta
Kustannusten kasvun hillintä vaatii suuria muutoksia.
Ratkaisevaa on, miten hyvin sote-alueet onnistuvat rakentamaan väestön
kannalta tarkoituksenmukaisen palveluverkon sekä purkamaan hallitusti
laitoskapasiteettia ja tarvittaessa keskittämään
laitoshoidon tarjontaa.
Valiokunta pitää hyvänä,
että esitys vahvistaa kansallista ja sosiaali- ja terveysministeriön roolia
toimialan ohjauksessa. Kansallisen tason on kyettävä kokonaisvaltaiseen
strategiseen johtamiseen ja sen on uskallettava määrittää myös yhtenäisiä tavoitteita
laadusta, tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisesta palvelutasosta.
Ministeriöön perustettavan ohjausyksikön
ja sote-alueen välille on tarkoitus luoda neuvottelumenettely,
jossa sovitaan palvelujen toteutuksesta ja seurannasta. Tulosohjausneuvottelumenettely
luodaan
myös sote-alueen ja tuottamisvastuullisten kuntayhtymien
välille. Pelkkä tulosohjaus ei kuitenkaan yleensä toimi,
jos tulosten saavuttamisella tai niiden saavuttamatta jättämisellä ei ole
seuraamuksia. Tulosohjaus tarvitsee tuekseen vahvan budjettikehysjärjestelmän.
Tavoitteet on sidottava rahoitukseen, jotta varmistetaan toimintatapojen
todellinen tehostaminen ja kokonaiskustannusten hallinta.
Myös sote-alueilla tulee olla riittävästi
valtaa ja keinoja ohjata tuottajavastuussa olevien kuntayhtymien
toimintaa, jotta voidaan korjata nykyisen palvelujärjestelmän
vinoumia ja hallita toimialan kustannuskehitystä. Keskeisiä välineitä uudistuksen
toteuttamisessa ovat sote-alueen laatima palvelujen järjestämispäätös
ja sote-alueen tekemät tuottamisvastuullisten kuntayhtymien
rahoituspäätökset. Valiokunta painottaa, että järjestämispäätöksen
ohjausvoiman vahvistamiseksi sen tulee olla kaikilla sote-alueilla
sisältökohdiltaan samankaltainen ja riittävän
yksityiskohtainen. Oleellista on myös, että palvelutuotannolle
asetettavat tavoitteet ovat kunnianhimoisia, tällöin
ei pyritä keskimääräiseen tasoon,
vaan parhaimpiin käytäntöihin. Parhaita käytäntöjä on
jaettava myös sote-alueiden välillä sekä edistettävä muutenkin
alueiden välistä avointa vertailua ja kustannustehokkuutta
lisäävää kilpailua.
Uudistuksen tavoitteiden toteuttamiseen tarvitaan ajantasaista
ja läpinäkyvää seurantaa johtamisen
ja kehittämisen tueksi. Tavoitteena tulee olla, että yksittäisen
hoitotoimenpiteen kustannukset ovat läpinäkyviä.
Tällöin vertailuaineiston avulla voidaan selvittää,
miksi hoito on jossakin kallista ja toisaalla taloudellista ja mistä osatekijöistä
erot
johtuvat. Kansallisella tasolla on määriteltävä tunnusluvut,
jotka kuvaavat kustannusten ohella mm. vaikuttavuutta, palvelun
laatua, prosessien sujuvuutta ja henkilöstön aikaansaannoskykyä.
Lisäksi tulee arvioida, mitä muita toimintoja,
kuten esimerkiksi tietojärjestelmien yhtenäistämistä,
on tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta toteuttaa valtakunnallisesti.
Valiokunta toteaa, että käsittelyssä oleva
hallituksen esitys käynnistää vaiheittain
etenevän sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusprosessin, jossa
seuraava vaihe on rahoitusjärjestelmän uudistaminen.
Valiokunta pitää erittäin tarpeellisena
sosiaali- ja terveysministeriössä käynnissä olevaa
monikanavarahoitusta selvittävää työtä, jonka
on tarkoitus valmistua helmikuun 2015 lopussa. Tavoitteena on selkeyttää ja
mahdollisesti vähentää rahoituskanavien
määrää, jotta vältetään
nykyjärjestelmän luomat mahdollisuudet osaoptimointiin.
Rahoitusjärjestelmän uudistamisen valmistuttua
joudutaan todennäköisesti palaamaan tarkemmin
palvelujen järjestämiseen ja sovittamaan se yhteen
rahoituksen kanssa. Valiokunta pitää ongelmallisena,
ettei ratkaisuja järjestelmästä ja kokonaisrahoituksesta
tehdä samanaikaisesti.
Johtopäätökset
Valiokunta pitää sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän
tehostamista välttämättömänä julkisen
talouden kestävyysvajeen kaventamiseksi. Kansantalouden
heikot kasvunäkymät hidastavat verotulojen ja
valtionosuuksien kasvua, ja samaan aikaan tapahtuva väestön
ikääntyminen nopeuttaa menojen kasvua erityisesti
sosiaali- ja terveyssektorilla. Esitys tarjoaa puitteet sosiaali-
ja terveyspalvelujen tarvitsemalle poikkeuksellisen merkittävälle
uudistamiselle, mutta sen taloudellisten vaikutusten luotettava
arviointi on kuitenkin mahdotonta käytettävissä olevan
aineiston perusteella. Näin ollen valiokunta ei myöskään
voi arvioida rakennepoliittisessa ohjelmassa uudistukselle asetettujen
taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tästä huolimatta
valiokunta toteaa, että esityksen avulla, parhaita käytäntöjä hyödyntäen,
on mahdollista saavuttaa laskennallista potentiaalista kustannusten kasvun
hillitsemistä. Tavoitellut taloudelliset hyödyt
saattavat kuitenkin toteutua vasta siirtymäajan 2017—2021
jälkeen, ja riskit myös sille, ettei niitä saada,
ovat suuret.
Saavutettavissa oleva kustannusten kasvun hillitsemisen edellyttää,
että uudistuksen ohjaamisessa ja toimeenpanossa tehdään
kustannustehokkaita ratkaisuja. Normiohjauksen on mahdollistettava
tehokkuuden kehittäminen uusilla innovaatioilla ja toimintatapojen
kehittämisellä.
Ennen kaikkea menojen kasvun hillitseminen edellyttää kuntien
tehokasta ja vaikuttavaa ennalta ehkäisevää toimintaa.
Tämän lisäksi menojen kasvun hillintä edellyttää hyvää ja
moniammatillista johtamista sekä kykyä tehdä vaikeita päätöksiä.
Johtamisessa tarvitaan myös alueen väestön
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeiden ymmärtämistä ja
sen mukaista voimavarojen kohdentamista, jotta varmistetaan uudistuksen
toteuttaminen asiakaslähtöisesti ja turvataan
riittävät lähipalvelut. Samalla päätöksentekijöillä tulee
olla myös taitoa hyödyntää esityksen
mukaisen suuruuden ekonomian ja integraation tarjoamat mahdollisuudet.
Valiokunta pitää välttämättömänä vertailukelpoisen
kaikille avoimen tietopohjan nopeaa rakentamista. Se luo pohjan
parhaiden käytäntöjen käyttöönotolle
ja palvelujen läpinäkyvyydelle. Toimijoilla tulee
olla riittävät kannusteet, jopa velvoitteet, tehdä kustannustehokkaita
valintoja olemassa olevan tiedon perusteella. Tällaisia
kannusteita ovat esimerkiksi rahoitukseen sidotut tavoitteet ja
asetettujen tavoitteiden toteutuman julkinen vertailu. Kansallisen
seurantajärjestelmän on näin ollen mahdollistettava avoin
ja ajantasainen sekä riittävän yksityiskohtainen
arviointi ja vertailu koko maan tasolla, sote-alueilla ja tuottamisvastuussa
olevissa kuntayhtymissä.
Kustannusten kasvun hillintä edellyttää myös vahvaa
valtion taloudellista ohjausta, johon on kiinteästi kytkettävä sote-budjettikehysjärjestelmä
ja
julkisen talouden suunnitelma. Uudistusten edetessä taloudellisen
ohjauksen rooli korostuu, jotta asetetut tavoitteet sekä yhdenmukaisesta
palvelujen laadusta ja saatavuudesta että kustannustehokkuudesta
ja julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisestä voidaan
saavuttaa.