Perustelut
Valiokunta on arvioinut valtioneuvoston periaatepäätöksen
perusteena olevaa yhteiskunnan kokonaisetua lähinnä valtiontaloudellisten
vaikutusten kannalta. Tämä on edellyttänyt
jossain määrin myös yleisempää taloudellisten
vaikutusten tarkastelua Suomen kilpailukyvyn ja sen valtiontaloudellisten
heijastusten arvioimiseksi. Valiokunta on pyrkinyt ottamaan huomioon
periaatepäätöksen pitkän aikavälin
vaikutukset erityisesti johtopäätöksiä tehdessään.
Valiokunta on jättänyt tarkastelun ulkopuolelle
pääosin ne yksittäiset erityiskysymykset, jotka
kuuluvat muiden asiaa käsittelevien valiokuntien alaan.
Valiokunta pitää näin esimerkiksi ympäristökysymysten
osalta riittävänä sitä ilmastostrategiassa
olevaa lopputulemaa, jonka mukaan Suomen kasvihuonekaasujen päästötavoitteet
voidaan saavuttaa kummallakin ilmastostrategiassa kuvatulla vaihtoehdolla
KIO1 ja KIO2. Lausunnossa ei ole otettu kantaa myöskään
perusvoimaratkaisuun liittyviin yleisiin arvokysymyksiin.
Valiokunta ei ole ottanut tarkastelussaan huomioon edellisen
lisäksi sellaisia yksittäisiä tekijöitä,
joilla on tai voi olla vaikutuksia kansantalouteen, mutta joita
ei ole arvioitu valtioneuvoston periaatepäätöksessä tai
kansallisessa ilmastostrategiassa. Näitä ovat
esimerkiksi
- valtion vastuu ydinjätteiden
varastointikustannuksista ja mahdollisen ydinvoimaonnettomuuden
seurauksista,
- hankkeen investointiriskin ulottuminen esimerkiksi poikkeusolosuhteiden
vuoksi hakijayhtiön osakkaiden ulkopuolelle, tai
- periaatepäätöksen vaikutus Suomen
ympäristökuvaan.
Tarkastelun lähtökohdat
Valiokunnan kannanotto tukeutuu keskeisiltä osin valtioneuvoston
periaatepäätöksen taustalla olevaan Kansalliseen
ilmastostrategiaan (VNS 1/2001 vp), ympäristövaliokunnan
sen johdosta antamaan mietintöön (YmVM 6/2001 vp)
sekä eräiltä osin Kioton ilmastosopimuksen ratifiointia
koskevassa tuoreessa hallituksen esityksessä HE 26/2002
vp oleviin lisätietoihin. Valiokunnan kannalta keskeisiä lähtötietoja
ovat tällöin olleet seuraavat linjaukset:
- Ilmastostrategian toimenpiteet
tähtäävät lähinnä ensimmäisen
sitoumuskauden velvoitteen täyttämiseen.
- Energian säästöä koskeva
toimenpideohjelma (KTM:n julkaisuja 11/2000) ja Uusiutuvien
energialähteiden edistämisohjelma (KTM:n julkaisuja
4/1999) toteutetaan samansuuruisena kummassakin vaihtoehdossa
KIO1:ssä ja KIO2:ssa, ja näillä ohjelmilla
katetaan puolet Suomen kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteista
ilmastosopimuksen ensimmäisellä sitoumuskaudella.
- Vähentämistavoitteet toteutetaan siten, että niistä aiheutuvat
toimenpiteet eivät heikennä talouden ja työllisyyden
kasvua sekä että ne tukevat julkisen velan laskua.
- Ilmastostrategia perustetaan tässä vaiheessa
kotimaisiin toimenpiteisiin.
- Sähkön hankinnassa yhdistetyn sähkön
ja lämmön tuotannon rakentamismahdollisuudet hyödynnetään
ensin täysimittaisesti ja valitaan yhdistetyn tuotannon
pääpolttoaineeksi maakaasu tai uusiutuvat energialähteet.
Valtioneuvosto on periaatepäätöstä tehdessään lisäksi
sitoutunut käyttämään niitä lainsäädännöllisiä ja
taloudellisia ohjauskeinoja, jotka ovat tarpeen näiden
päämäärien saavuttamiseksi.
Samalla se on ilmoittanut pyrkivänsä pitämään sähkönkulutuksen
kasvun samalla tasolla kuin KIO1-vaihtoehdossa.
Valiokunta on kuullut myös laajasti eri tahojen asiantuntijoita,
joilta saatuja tietoja on käytetty hyväksi erityisesti
energiaverotusta ja valtion tukia koskevassa osassa.
Suomen kilpailukyky
Suomen kilpailukykyä ja sen kehittämistarvetta käsittelevässä valtiovarainministeriön
julkaisussa vuodelta 2001 todetaan, että Suomen kilpailukyvyn
ylläpito asettaa maan energiahuollolle kaksi perusvaatimusta:
yritysten on voitava hankkia energiaa kilpailukykyiseen, ennustettavaan
hintaan, ja energian saatavuudesta tulee olla pitkälläkin
aikavälillä riittävä varmuus. Vaikka
näistä tavoitteista ei ole jouduttu raportin mukaan
tinkimään olennaisesti tähän
mennessä, hyvä kilpailukyky edellyttää,
että yritykset voivat luottaa samanlaisen tilanteen jatkumiseen
myös tulevaisuudessa.
Energiapolitiikalle on asetettu kansallisessa ilmastostrategiassa
tavoitteita, joiden toteutumisella on huomattava merkitys kilpailukyvyn
kannalta. Valtioneuvosto on sitoutunut turvaamaan riittävän
energian saannin ilman, että energiaan kohdistuvilla yksipuolisilla
taloudellisilla ohjauskeinoilla heikennetään
Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.
Perustavoitteisiin kuuluu mm. riittävän monipuolisen
ja edullisen energian hankintakapasiteetin varmistaminen,
energiateknologian korkean tason ylläpitäminen, energian
tehokkaan käytön edistäminen, pyrkiminen
kohti vähemmän hiilipitoista energiatasetta sekä huoltovarmuuden
ylläpitäminen. Varman saatavuuden tulisi koskea
kilpailukykyraportin mukaan myös sellaisia ääriolosuhteita, joissa
mahdollisesti niukkenevaan ulkomaiseen tarjontaan yhdistyisi poikkeuksellisen
huonoja vesivuosia ja ankaria talvia kotimaassa. Tällaisen
tilanteen hallitsemisen eräs ehto on se, että kotimaista
kapasiteettia on riittävästi käytettävissä.
Valiokunta yhtyy näihin kilpailukykyraportin näkemyksiin
ja katsoo, että erityisesti energian hintaan
ja saatavuuteen tulee kiinnittää huomiota valtioneuvoston
periaatepäätöksen tarkastelussa.
Suomen energianhankinnan rakenne on tällä hetkellä varsin
monipuolinen. Maamme energiaomavaraisuus on kuitenkin alhaisempi
kuin esimerkiksi EU:ssa ja OECD:ssä keskimäärin,
ja Suomi on siten monia kilpailijoitaan riippuvaisempi tuontienergiasta.
Valtioneuvoston periaatepäätöksessä hyväksytty
ratkaisu eroaa KIO1-vaihtoehdosta energian saatavuutta
ja huoltovarmuutta ajatellen: KIO1 perustuu maakaasun lisätuontiin
Venäjältä. Se kasvattaisi siten tuontiriippuvuutta
lähinnä yhdestä maasta toisin kuin ydinvoimavaihtoehto,
joka perustuu Suomessa tuotettavaan sähköenergiaan.
Vaihtoehdoissa esitetyt ratkaisut poikkeavat toisistaan myös
energian hinnanmuodostukselta: Raaka-aineen osuus kokonaishinnasta
on maakaasulla ilman verotukia lähes 80 prosenttia ja ydinvoimalla
noin 12 prosenttia. Raaka-aineen hinnanvaihteluilla on siten maakaasuvaihtoehdossa
huomattavasti suurempi vaikutus tuotetun sähkön
hintaan kuin ydinvoimavaihtoehdossa.
Vakaa ja ennakoitava hintakehitys on erityisen merkityksellinen
Suomen energiaintensiiviselle perusteollisuudelle. Yksin metsäteollisuus käyttää noin
kolmanneksen Suomen sähkönhankinnasta, kemianteollisuus
noin 12 prosenttia ja metalli- ja elektroniikkateollisuus noin 11
prosenttia huolimatta teollisuuden tekemistä vapaaehtoisista
sähkönsäästösopimuksista
ja sähköä säästävästä tuotantoteknologiasta.
Maakaasun hintakehitykseen vaikuttaa myös jo nyt näköpiirissä oleva
maakaasun käytön lisäys Euroopassa.
Kun Suomen tekemät pitkäaikaiset ja edulliset
maakaasusopimukset joudutaan uusimaan ensi vuosikymmenellä,
kilpailutilanne ostajamarkkinoilla on toinen kuin tänä päivänä.
Maakaasun hinta on noussut esimerkiksi kansallisen ilmastostrategian
valmisteluvaiheesta tähän päivään
noin 10 eurosta/MWh:lta noin 15 euroon/MWh:lta
eli 50 prosenttia.
Energian saatavuus ja hinta vaikuttavat siis perusteollisuuden
kilpailukykyyn edellä kuvatuin tavoin. Niiden merkitys
kasvaa vastaisuudessa energian tarpeen kasvun vuoksi. Valiokunnassa
esitettyjen asiantuntija-arvioiden mukaan sähkön
tarve kasvaa myös kuluvan vuosikymmenen aikana, vaikka
tavoitteena onkin vakiinnuttaa energian kokonaiskulutuksen kasvu vuoteen
2010 mennessä. Esitettyjen kasvuarvioiden alarajaa
edustaa luontojärjestöjen laatima ja voimakkaisiin
säästötoimenpiteisiin perustuva ns. KIO*-vaihtoehto,
jossa sähkön kulutus Suomessa vuonna 2010 on arvioitu
85,3 TWh:ksi. Ilmastostrategian oletuksilla laskettu sähkönkulutus
vastaisi 93,3 TWh:a. Euroopan komissio on puolestaan arvioinut Suomen
sähkönkulutuksen määräksi
vuonna 2010 97,0 TWh. Vaikka kasvun määrää koskevat
arviot vaihtelevat melko paljon, kasvu näyttää joka
tapauksessa kiistattomalta nykytasoon 81,6 TWh:iin verrattuna. Uuden
kapasiteetin tarve riippuu yhtäältä vastaisen
talouskasvun vauhdista, mutta siihen vaikuttaa myös vanhojen
voimalaitosten poistuma.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu perusteollisuuden
tarpeiden ohella esille myös uuden energiateknologian ja
sille perustuvan teollisuuden kasvuedellytykset. Ydinvoiman on arvioitu
alentavan sähkön hintaa. Tämä heikentäisi
uusiutuviin energioihin perustuvien sähköntuotantomuotojen
kilpailukykyä, sähkön säästöön
kohdistuvien investointien kannattavuutta ja etenkin pienten sähkön
ja lämmön yhteistuotantolaitosten kannattavuutta.
Tämä on todettu myös valtioneuvoston
periaatepäätöksen liitteenä olevassa
kauppa- ja teollisuusministeriön selvityksessä,
jonka mukaan lisäydinvoima voisi jopa estää pienten
yhteistuotantolaitosten rakentamisen kannattamattomina.
Uuteen energiateknologiaan perustuvalla teollisuudella on arvioitu
olevan tulevaisuudessa mittavat maailmanlaajuiset markkinat. Suomen
teollisuuden kilpailukyky näillä markkinoilla
vaikuttaa myös kansantalouden vastaisiin tulonodotuksiin.
Energiaratkaisulla voi siis olla tätä kautta kauaskantoisia
vaikutuksia Suomen talouden kehitykseen kokonaan toisesta näkökulmasta
kuin perusteollisuudessa.
Teollisuus on sitoutunut omalta osaltaan kehittämään
uusia energiateknologioita ja edistämään
kaikin keinoin sähkön säästöä ja
uusiutuvien energialähteiden markkinoilletuloa lisäydinvoiman
rinnalla. Myös ilmastostrategiassa kuvatut valtion politiikkatoimet
tähtäävät tähän samaan
päämäärään.
Perusteeksi tälle on esitetty näkemys, jonka mukaan
kaikki keinot tulevat olemaan tarpeen Suomen päästövelvoitteiden täyttämiseksi
etenkin Kioton ensimmäisen sitoumuskauden jälkeen.
Valiokunta tuo esille edellä olevan lisäksi myös
työllisyyskysymyksen yhtenä Suomen kilpailukyvyn
osatekijänä. Valtioneuvoston periaatepäätös
on tältä osin työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan
käsiteltävänä, minkä vuoksi
valtiovarainvaliokunta ei ole käsitellyt eri vaihtoehtojen työllisyysvaikutuksia
tässä laajemmin.
Taloudelliset ja muut ohjauskeinot
Sähkönhankintatapaa koskeva valinta vaikuttaa valtiontalouteen
edellä kuvattujen kansantalouden tulonodotusten lisäksi
sikäli kuin sillä on vaikutuksia energia- ja ympäristöverotuottoihin ja
erilaisista tuista aiheutuviin menoihin. Verotuksella voi olla tämän
fiskaalisen luonteen lisäksi myös kulutusta ohjaava
rooli, jolloin verojen ensisijaisena tavoitteena on ohjata kuormittajien
käyttäytymistä ympäristön
kannalta toivottuun suuntaan.
Valiokunta on käsitellyt jäljempänä yksityiskohtaisemmin
verotukseen ja valtion tukiin liittyviä seikkoja. Samalla
valiokunta on tutkinut myös muita kuin taloudellisia ohjauskeinoja
yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksista käsin ja tuonut
esiin puun käyttöön liittyviä näkökohtia puun
keskeisen aseman vuoksi.
Taloudellisten ohjauskeinojen rooli tulevaisuudessa on jossain
määrin epäselvä useammastakin
syystä. Jäljempänä on kuvattu
tarkemmin niitä muutostarpeita, joita esimerkiksi ns. Kioton
mekanismit saattavat aiheuttaa energiaverotukseen. Energiaverojen
suunta on väistämättä nouseva,
mutta verotuskohteiden valinta ja verotuottojen suuruus vaativat
vielä pohdintaa. Energiaverotuksen ohjausvaikutusta hiilipäästöjen vähentämiseksi
on myös pidetty vaatimattomana, mikä sekin antaa
aiheen pohtia toimenpiteiden oikeaa kohdentamista.
Myös erilaisten energiatuotantoon liittyvien tukien
käyttö vaatii lisäselvittelyä,
jotta tuet voitaisiin kohdentaa päästövähennysten
ja talouskasvun kannalta mahdollisimman suotuisasti. Valtion tukien
vaatima hyväksymismenettely EU:ssa merkitsee ennen kaikkea
sitä, että muutostarpeet tulee ennakoida mahdollisimman ajoissa.
Tulevaan taloudelliseen kehitykseen ja taloudellisiin ohjauskeinoihin
liittyvät epävarmuustekijät vaikeuttavat
valtioneuvoston periaatepäätöksen arviointia
myös valtiontaloudellisessa mielessä. Pitkälle
menevien johtopäätösten teko käytettävissä olevien
tietojen perusteella ei ole sen vuoksi valiokunnan mielestä mahdollista.
Valiokunta pitää kuitenkin selvänä,
että erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja joudutaan käyttämään
vastakin. Selvää on myös, että ilmastostrategian
toteuttamisesta aiheutuu lisäkustannuksia energiankäyttäjille
ja koko kansantaloudelle ja että se edellyttää valtion
rahoituspanoksen mittavaa lisäämistä.
Lähivuosina tarvitaan ilmastostrategiassa esitettyjen
arvioiden mukaan keskimäärin vajaat 40 miljoonaa
euroa investointitukea ja 50 miljoonaa euroa verotukea uusiutuvalla
energialla tuotetun sähkön tukemiseen eli noin
kaksinkertainen määrä vuoden 2000 tasoon
verrattuna. Tavoitteena on tällöin saada kaikki
merkittävät uusiutuvan energian muodot taloudellisesti
kilpailukykyisiksi avoimilla energiamarkkinoilla. Taloudellista
tukea on myös tarkoitus ohjata vastedes enemmän
uusiutuvan energian tutkimukseen ja kehittämiseen, vaikka
tuen määrää on pidetty sinänsä riittävänä.
Ilmastostrategiassa on todettu, että uusiutuvan energian
käyttö yli strategiassa esitettyjen tavoitteiden
lisäisi kustannuksia huomattavasti. Suhteelliset korotukset
energiaveroihin olisivat suuria, kun jo KIO1-vaihtoehto nostaisi
energiaveroja nykytasosta verojen kohdistamistavasta riippuen 50—70
prosenttia. Vastaavat korotukset olisivat KIO2-vaihtoehdossa ilmastostrategian
taustalaskelmien mukaan 20—30 prosenttia. Luontojärjestöjen
laatima ns. KIO*-ohjelma lisäisi nykyisten Energian
säästöä koskevan toimenpideohjelman
ja Uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelman
yhteenlaskettua tukea nykyisestä noin 170 miljoonasta eurosta
vuodessa noin 100 miljoonalla eurolla vuosittain.
Valiokunta huomauttaa myös, että teollisuus on
sitoutunut omalta osaltaan kehitystyöhön edellyttäen,
ettei energiaveroja koroteta.
(1) Verotus
Valiokunta on käsitellyt energia- ja liikenneverotukseen
liittyviä kysymyksiä kansallisesta ilmastostrategiasta
antamassaan lausunnossa (VaVL 8/2001 vp). Valiokunnan
nyt suorittamassa asiantuntijakuulemisessa ei ole tullut esiin seikkoja,
jotka muuttaisivat lausunnon keskeistä sisältöä.
Sen vuoksi valiokunta katsoo energiaverotuksen lähtökohtien
osalta edelleen, että
- energiaverotusta tulee tarkastella
osana kokonaisverotusta ja siitä aiheutuvaa verorasitusta,
- energiaverotuottojen tulisi täyttää myös valtion
fiskaalisia tarpeita,
- verotuksen suuntaamisessa tulisi ottaa huomioon myös
kansalaisten ja talouselämän kohtuulliset intressit.
Lausunnossa on viitattu myös verotukien käyttömahdollisuuksiin
liittyviin EU-oikeudellisiin ongelmiin. Kuten tunnettua, kaikkien
valtiontukien on saatava komission hyväksyntä.
Niiden tulee olla lisäksi määräaikaisia
ja alenevia. Vaikka komissio on suhtautunut ympäristötukiin
useissa tapauksissa myönteisesti, verotukien
käyttö on hankalaa ja raskasta sekä yrityksille
että viranomaisille menettelyn mutkikkuuden vuoksi. Verotuet
heikentävät myös verojärjestelmän
toimivuudelle suotuisia ominaisuuksia, kuten verotuksen yksinkertaisuutta,
ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta. Verotus ei ole valiokunnan mielestä tämän
vuoksi ehkä paras keino täsmätukien järjestämiseksi.
Valiokunta katsoo, että verotuksen ohjauskeinot ovat rajalliset
ja että tukitoimet tulisi toteuttaa pääosin
verotuksesta erillisinä toimenpiteinä.
Energiaverotuksen rooli tulevaisuudessa on avoin myös
Kioton joustomekanismien heijastusvaikutusten vuoksi. Joustomekanismeilla
tulee olemaan monien arvioiden mukaan vastedes keskeinen rooli maailmanlaajuisesti.
Mekanismien valmistelu ja käyttöönotto
voivat edetä joka tapauksessa vauhdilla nyt, kun suositukset toimeenpanosäännöiksi
saatiin viimeistellyiksi Marrakeshissa marraskuussa 2001 pidetyssä ilmastokokouksessa.
Toimeenpanosäännöt koskevat Kioton joustomekanismien
(yhteistoteutus, puhtaan kehityksen mekanismi, kansainvälinen päästökauppa)
lisäksi myös ns. nieluja sekä mekanismien
käytön valvontaa, raportointia ja seurantaa. Vaikka
Kioton pöytäkirja jättää sopimuspuolten
itsensä päätettäväksi,
mitä keinoja ne käyttävät ilmastovelvoitteidensa
täyttämiseksi, joustomekanismit tulevat olemaan
mitä ilmeisimmin keskeisiä jo niiden ylikansallisen
luonteen vuoksi.
Valiokunta on arvioinut alustavasti päästökaupan
ja energiaverotuksen välistä suhdetta tänä keväänä käsitellessään
päästökauppaa koskevaa direktiiviehdotusta
(VaVL 1/2002 vp). Valiokunta katsoi tällöin,
ettei ohjaavaan energiaverotukseen ole perustetta siltä osin
kuin päästökaupasta aiheutuu yritykselle
todellisia kustannuksia. Samaan toimintaan ei tulisi siten valiokunnan
mielestä kohdistaa kumpaakin rasitetta. Tämä jo
yksin näyttäisi muuttavan energiaverotuksen kohteita
nykyisestä, vaikka ympäristö- ja energiaverotuksen
perusrakenne pyrittäisiinkin säilyttämään
ennallaan, niin kuin ilmastostrategiassa on hallitusohjelman osalta
todettu.
Valiokunta on tarkastellut energiaverotuksen roolia edellä esitetyt
epävarmuustekijät huomioon ottaen kuitenkin
siitä lähtökohdasta, että verotusta
käytetään ohjauskeinona kohti vähemmän
päästöjä aiheuttavia energialähteitä ja
energiansäästöä. Tämä edellyttää energiaverojen
korottamista samalla, kun uusiutuvien energialähteiden
käyttöä edistetään
erilaisin tuin, aluksi vielä verotuin mutta jatkossa enenevästi
suorilla tuilla.
Ilmastostrategian toteuttamiseksi on arvioitu tarvittavan lähivuosina
vuosittain runsaat 168 miljoonaa euroa julkista rahoitusta. Tästä olisi noin
50,5 miljoonaa euroa uusiutuville energialähteille tulevaa
laskennallista verotukea. Valiokunta katsoo aiemman kannanottonsa
mukaisesti, että energiatuotannon tukia tulee tarkastella kokonaisuutena.
Edelleen on selvitettävä, mille tuotannolle tuki
on tarpeen ja millainen tuki täyttää parhaiten
erilaiset verotukselliset, ympäristönsuojelulliset
ja energiapoliittiset tarpeet. Tähän kokonaisratkaisuun
liittyvät myös tukisäännösten
käytännön toimivuuteen liittyvät
kysymykset sekä asian tarkastelu yhteisön valtiontukisäännöstön
kannalta.
Valiokunta on tietoinen vireillä olevista selvitystöistä,
joissa tutkitaan energiaverojen käyttöä ohjauskeinona
vuoteen 2010, energiaverotuksen tukia ja eräitä energiaverolain
muutoksia. Tutkimuksen on tilannut kauppa- ja teollisuusministeriö,
ja sen toteuttavat yhteistyössä VTT ja ETLA. Ottamatta
tässä yhteydessä laajemmin kantaa verokohteiden
valintaan valiokunta toteaa, että valmistelussa esillä olevat
ajatukset
- uusiutuvilla energialähteillä tuotetun
sähkön tuen laajentamiseksi kierrätyspolttoaineilla, biokaasulla
ja kemiallisten prosessien reaktiolämmöllä tuotetulle
sähkölle,
- metsähakkeella tuotetun sähkön
tuen nostamiseksi samaksi kuin tuulivoimalla,
- energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautusjärjestelmän
tarkistamiseksi niin, että yritysten ostamaan lämpöön
sisältyvät verot otettaisiin huomioon maksettuina
veroina sekä
- turpeen verottoman käytön alarajan nostamiseksi
25 000 MWh:iin kalenterivuodessa ja niin, että vero maksettaisiin
vain ylimenevältä osalta,
ovat valiokunnan mielestä oikeansuuntaisia ja kannatettavia.
Valiokunta pitää hyvänä myös uudistuksille
kaavailtua aikataulua, jonka mukaan muutokset olisivat voimassa
ensi vuoden alusta.
Energiaverojen korotusten vaikutuksia on arvioitu ilmastostrategian
taustalaskemissa. Niissä käytetyt kolme eri energiaverovaihtoehtoa nostivat
kaikki energian käyttäjien vuotuisia välittömiä energiakustannuksia
verrattuna ns. perusuran mukaiseen kehitykseen vuoteen 2010. Kustannusten
nousu vaihteli 0,5 ja 1,2 miljardin euron välillä verovaihtoehdoissa
1 ja 2, jotka kummatkin sisälsivät eri energiaverojen
korotuksia lukuunottamatta liikennepolttonesteitä vaihtoehdossa
2, jossa niitä ei korotettu reaalisesti nykytasosta. Energiakustannusten
nousu oli oleellisesti muita pienempi verovaihtoehdossa 3, jossa
päästövähennyksiin pyrittäisiin
yksinomaan normien ja hallinnollisten toimien avulla. Vaikutusten
suuruus riippui erityisesti valittavasta sähkönhankinnan
rakenteesta ja jonkin verran myös energiaverovaihtoehdoista. Vaikutusarvioiden
laskennassa käytettiin olettamana myös lisääntyneiden
energiaverojen takaisinsyöttöä kansantalouteen.
Energiaverovaihtoehdoilla 1 ja 2 ei ollut eroa bruttokansantuotteen
alenemaan silloin, kun sähkönhankinta perustui
maakaasuvaihtoehtoon. Sen sijaan ydinvoiman lisärakentamiseen perustuvassa
vaihtoehdossa liikennepolttonesteiden verottamatta jättäminen
eli verovaihtoehto 2 osoittautui selvityksessä kokonaistaloudellisesti
edullisemmaksi kuin verovaihtoehto 1, jossa veronkorotus koskisi
kaikkia energiaveroja. Kokonaistalouden alenema oli suurin verovaihtoehdossa
3.
Myös kotitalouksien kulutusmahdollisuuksissa oli eroja
valittavien vero- ja sähkönhankintavaihtoehtojen
välillä. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 vaihteluväli
oli 135—336 euroa vuodessa kotitaloutta kohti. Verovaihtoehto
2, jossa veronkorotuksia ei siis suunnattaisi liikennepolttonesteisiin,
osoittautui tällöin edullisimmaksi. Kalleimmaksi
osoittautui pelkkään normiohjaukseen perustuva
verovaihtoehto 3.
Edellä olevat arviot kuvaavat vaihteluvälin ääripäitä.
Alaraja kuvaa ydinvoimaan perustuvan vaihtoehdon vähimmäisvaikutuksia
ja yläraja maakaasuratkaisun arvioituja enimmäisvaikutuksia.
Keskimääräiset erot kapenevat kuitenkin tulosten
tarkemmassa tarkastelussa, ja tulokset menevät edullisuusvertailussa
osaksi myös limittäin.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on ilmennyt, että VTT:ssa
ja VATT:ssa on vireillä selvitystyö, jossa tutkitaan
sähkön kulutuksen rajoittamisen kustannusvaikutuksia
ydinvoimavaihtoehdossa. Selvitystyö perustuu valtioneuvoston
periaatepäätökseen sisältyvään
lausumaan, jonka mukaan sähkönkulutus pyritään
rajoittamaan ydinvoimavaihtoehdossa maakaasuvaihtoehdon tasolle.
Selvitystyössä rajoitutaan tarkastelemaan
sellaisia vaihtoehtoja, joissa kulutusta ohjattaisiin veronkorotuksilla.
Malleissa hiilidioksidi- ja/tai sähköveroa
korotettaisiin joko suhteellisesti yhtä paljon tai sähköveroa
niin, että sähkön kulutustavoite saavutetaan,
ja hiilidioksidiveroa niin, että päästöjen
rajoittamistavoite saavutetaan.
Selvitystyö on vielä kesken, mutta alustavien tulosten
mukaan molempien verojen korottaminen yhtä paljon lisäisi
ydinvoimavaihtoehdon kustannuksia selvästi. Päästöjen
rajoittamistavoite ylittyisi kuitenkin selvästi. Erisuuruisin korotuksin
molemmat tavoitteet voitaisiin saavuttaa pienemmin kustannuksin.
Ydinvoimavaihtoehdon kustannukset kasvaisivat siinäkin tapauksessa.
Selvitystyö perustuu uudenlaisille vaihtoehdoille kansalliseen
ilmasto-ohjelmaan verrattuna. Valiokunta katsoo, ettei sen perusteella
voida tehdä vielä lopullisia johtopäätöksiä,
ennen kuin esimerkiksi lähtötietojen ja tutkimusolettamien
vaikutus lopputulosten vertailukelpoisuuteen kansalliseen ilmasto-ohjelmaan
nähden on analysoitu. Näyttää kuitenkin
siltä, että talouskasvu ja kulutuskysyntä kapenevat
KIO2-vaihtoehtoon nähden, mutta jonkinasteinen ero KIO1:een
vielä säilyy.
(2) Valtion tuet
Energiamarkkinoiden vapautuminen, EU-jäsenyys ja tietoisuuden
lisääntyminen ilmastonmuutoksesta ovat muuttaneet
valtion suorien tukien myöntämisperusteita tuntuvasti.
Tuen painopisteiksi ovat tulleet uusiutuvat energialähteet,
energiatehokkuus ja energiansäästö sekä siihen
liittyvät tehokkaat tuotantotavat, kuten yhdistetty sähkön
ja lämmön tuotanto sekä kaukolämpö.
Tukien tarkoitus on edesauttaa ympäristön kannalta
edullisten hankkeiden käynnistymistä ja vähentää siten
uuden teknologian taloudellisia riskejä.
Tällä hetkellä käytössä olevia
suoria tukimuotoja ovat investointituki eli ns. energiatuki sekä tuotantotuki
energiapuun korjuulle ja haketukselle.
Investointitukea saavat sellaiset yritysten ja yhteisöjen
uusiutuvien energialähteiden kohteet, jotka eivät
ole itsessään taloudellisesti kannattavia, kuten
esimerkiksi tuulivoima, bioenergia, aurinkoenergia, maalämpö ja
pienvesivoima. Näistä bioenergiahankkeet ovat
valiokunnan saaman selvityksen mukaan lähimpänä kannattavuutta
ja niissä valtion tukirahalla saadaan tuntuvimmat vaikutukset
kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Tuen osuus
on ollut näissä hankkeissa 5—15 prosenttia
kustannuksista. Korkein tukiosuus, noin kolmannes, on kohdistunut
tuulivoimainvestointeihin.
Tuen enimmäismäärä voi olla
valtioneuvoston vuonna 1999 tekemän päätöksen
(VNp 29/1999) mukaan selvityshankkeissa puolet, tuulivoimalainvestoinneissa
40 prosenttia ja muissa investoinneissa, kuten esimerkiksi puun käytön
edistämishankkeissa, 30 prosenttia kustannuksista, joskin
myönnettävät tuet ovat valiokunnan saaman
selvityksen perusteella huomattavasti alle näiden enimmäismäärien.
Myös hankkeen koon kasvu vaikuttaa merkittävästi tuen
osuuteen. Kauppa- ja teollisuusministeriön arvion mukaan
esimerkiksi suurien tuulipuistojen mahdollinen tuki tulevaisuudessa
jäänee alle nykytason, esimerkiksi 20—25
prosenttiin kustannuksista.
Energiatukia on tarkoitus lisätä ja käyttää enenevästi
sekä energian tehokkaamman käytön että uusiutuvien
energialähteiden tuotannon ja käytön
lisäämiseksi. Kauppa- ja teollisuusministeriön
kehittämissuunnitelmassa vuosille 2003—2006 kaavaillut
energiatuen lisäykset perustuvat ilmstostrategian lähtökohtiin.
Energiatuen myöntämisvaltuus on nostettu vuositasolla 33,6
miljoonaan euroon (lisäystä 8,4 miljoonaa euroa).
Tämän lisäksi esitetään
korotettua myöntämisvaltuutta 25 miljoonaa euroa
vuosille 2003 ja 2006 yhden tai kahden uutta teknologiaa hyödyntävän
demonstaatiohankkeen toteuttamiseen. Myös energiaverojärjestelmään
sisältyviä verotukia uusiutuvalle energialle jatketaan.
(3) Yhdyskuntasuunnitteluun ja rakentamiseen liittyvät
ohjauskeinot
Ilmastostrategian toteuttaminen edellyttää myös useita
muita ohjauskeinoja ja toimenpiteitä sähkön
hankintaa koskevasta perusratkaisusta riippumatta. Muun muassa kasvukeskusten
yhdyskuntarakennetta on tiivistettävä lämmityksestä ja
liikenteestä aiheutuvien päästöjen
vähentämiseksi. Myös kuntien kaavoitustoimintaa
ja maakuntakaavoitusta on ohjattava siten, että maankäyttö-
ja rakennuslaissa alueiden käytön suunnittelulle
asetetut tavoitteet toteutuvat. Tällöin on kiinnitettävä nykyistä enemmän
huomiota myös kaavoitustaloudellisiin näkökohtiin.
Kasvihuonekaasupäästöjen kannalta
keskeisiä ovat kuitenkin energiantuotantoon ja -käyttöön
liittyvät ratkaisut, sillä valtaosa kasvihuonekaasupäästöistä on
peräisin näistä lähteistä. Päästövähennysvelvoitteet
tulevat todennäköisesti vielä tiukkenemaan
Kioton ensimmäisen sitoumuskauden jälkeen, joten
tulevaisuudessa tarvitaan yhä tehokkaampia toimia päästöjen
hillitsemiseksi. Jatkossa tulee kiinnittää huomiota myös
ympäristötaloudellisten laskentamallien kokonaisvaltaiseen
kehittämiseen.
Rakennusten energiankulutuksessa on runsaasti säästömahdollisuuksia.
Rakennusten energiankulutukseen vaikuttavia rakentamismääräyksiä onkin
tarkoitus tiukentaa ja alentaa nimenomaan lämmitysenergian
kulutusta koskevaa määräystasoa. Uudisrakentamisessa
energiatehokkuuden parantaminen on yksinkertaisempaa ja halvempaa
kuin korjausrakentamisessa ja energiatehokkuuden parantamista koskevat määräykset
ja vaatimukset edistävät omalta osaltaan myös
teknologian kehittymistä. Koska rakennuskanta uudistuu
varsin hitaasti, tulee vanhan rakennuskannan muuttamiseen vähemmän
energiaa kuluttavaksi kiinnittää erityistä huomiota.
Valiokunta viittaa vuoden 2002 talousarviota koskevaan mietintöön,
jossa edellytettiin erillisen määrärahan
osoittamista energiataloudellisiin parannustoimenpiteisiin.
(4) Puun käytön mahdollisuudet
Valtiovarainvaliokunta on selvittänyt metsästä mahdollisesti
saatavan energian määrää ja
kustannuksia. Suomen metsien puuvarat ovat lisääntyneet
1970-luvun alusta yli neljänneksellä ja ovat nyt
yli 1 900 miljoonaa kiintokuutiometriä (k-m3).
Metsien vuotuinen runkopuun kasvu on nykyisin 75 miljoonan k-m3:n
tasolla ja kokonaispoistuma noin 70 miljoonaa k-m3/vuosi.
Puun ensisijainen käyttökohde on jatkossakin metsäteollisuuden
raaka-ainekäyttö, mutta myös energiatuotantoon
on tarjolla huomattava määrä ns. markkinakelvotonta
metsään jäävää puuta. Puuenergian
käytön mahdollinen lisääminen
on kiinteässä yhteydessä teollisuuden
puun käyttöön, sillä noin 40
prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä ainespuusta
päätyy energiakäyttöön.
Vuodelta 1999 peräisin olevassa Suomen uusiutuvien
energioiden edistämisohjelmassa on asetettu tavoitteeksi
1,5-kertaistaa näiden energioiden määrä vuodesta
1995 vuoteen 2010. Tavoite koskee 80-prosenttisesti bioenergian
lisäkäyttöä ja siinä pääasiassa
puuta.
Puulla ja turpeella tuotettiin vuonna 2000 yhteensä 25,8
prosenttia Suomen energian kokonaiskulutuksesta. Puun osuus tästä (pl.
liikenne) oli noin 24 prosenttia. Tätä osuutta
olisi mahdollisuus kasvattaa vielä nykyisestään.
Hallituksen vuonna 1999 hyväksymässä kansallisessa
metsäohjelmassa asetettiin tavoitteeksi energiapuun vuotuisen
käytön lisääminen nykyisestä noin
1 miljoonasta k-m3:stä vuoteen 2010 mennessä noin
5 miljoonaan k-m3:iin. Eräiden valiokunnalle
esitettyjen arvioiden mukaan lisäystä nykykäyttöön
voisi olla saatavissa vuoteen 2020 mennessä jopa
10—15 miljoonaa k-m3.
Johtopäätökset
Valtioneuvoston periaatepäätöksessä on
todettu, ettei ydinvoimahankkeesta aiheudu suoria valtiontaloudellisia
vaikutuksia, koska hanke rahoitetaan täysin ilman valtion
tukea. Julkinen taho on tosin mukana hankkeessa välillisesti
sitä kautta, että valtio ja kunnat omistavat Teollisuuden
Voima Oy:n osakekannasta omistamiensa yhtiöiden kautta
43 prosenttia. Hankkeen taloudellinen kannattavuus on siten seikka,
jolla on vaikutusta välillisesti myös julkistalouteen.
Valiokunta arvioi saamansa selvityksen perusteella valtioneuvoston
periaatepäätöstä ja siihen liittyvää kansantalouden
kokonaisetua omalta näkökannaltaan seuraavasti:
(1) Sähkön hinta.
Asian käsittelyn yhteydessä esitetyt erilaiset
arviot sähkön tulevasta hinnasta vaihtelevat teknisten
lähtöoletusten, kuten laitoksen käyttöiän
ja vuotuisen käyttöajan sekä investoinnin
tuottovaatimusten perusteella. Sähkön hintaan
vaikuttavat myös erilaiset politiikkatoimet, jotka ovat
tarpeen esimerkiksi sähkön kulutuksen hillitsemiseksi
tai uuden energiateknologian kehittämiseksi kansantaloudellisesti tuottoisaksi
teollisuudenalaksi. Sähkön hinta riippuu näin
monista eri tekijöistä, joihin voidaan vaikuttaa
myös aktiivisilla valinnoilla.
(2) Verotus.
Verotuksen rooli seuraavien vuosikymmenten energiapolitiikassa
on monin osin vielä selkiintymätön erityisesti
kansainvälisessä kentässä tapahtuvien
muutosten vuoksi. Kansainvälisten ratkaisujen selkiinnyttyä tarvitaan myös
kotimaista tutkimusta mm. sen selvittämiseksi, mihin verotus
voidaan ja on järkevintä kohdentaa. Edellä on
kuitenkin lähdetty siitä, että verotusta
käytetään ohjauskeinona suotuisten ympäristömuutosten
aikaansaamiseksi (kannustintyyppiset ympäristöverot) ja
tulojen keräämiseksi valtiolle (fiskaaliset
ympäristöverot). Tämä lähtökohta
yhdistettynä Suomen ilmastotavoitteisiin merkitsee kaikissa
sähkönhankintavaihtoehdoissa verojen korotuksia.
Korotusten suuruus riippuu sähkönhankintavaihtoehdon
lisäksi myös siitä, miten veronkorotukset
kohdennetaan.
(3) Tukipolitiikka.
Valtion energiapolitiikka on linjattu taloudellisten tukien
osalta vain muutamaksi vuodeksi eteenpäin eikä anna
vielä kuvaa esimerkiksi niistä toimenpiteistä,
jotka ovat tarpeen Kioton ensimmäisen kauden jälkeen.
Tukien käyttö pitemmällä aikavälillä riippuu viime
kädessä Suomen taloudellisesta kehityksestä.
Tukipolitiikalla voidaan myös vaikuttaa tulevaan kehitykseen,
jolloin tuet toimivat sijoitusten tapaan myös kansantaloudellisessa
mielessä. Tukien kohdentaminen nykyisten energiapoliittisten
linjausten mukaisesti vastaa tässä katsannossa
tulevaisuuden tarpeita.
(4) Suomen kilpailukyky.
Valiokunta on tarkastellut Suomen kilpailukykyä perusteollisuuden tarpeista
käsin ja uuden energiateknologian kasvumahdollisuuksia
arvioiden. Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä Suomen
tulevalle kehitykselle, mutta niihin sisältyvät
ratkaisut perusvoiman tuottamiseksi ovat erilaiset.
Valiokunta katsoo ilmastostrategiassa tehdyn johtopäätöksen
tavoin, että maakaasun lisäkäyttöön
perustuva vaihtoehto johtaa jonkin verran suurempiin kokonaistaloudellisiin
kustannuksiin kuin ydinvoimapainotteinen sähkönhankintavaihtoehto.
Ero ei ole valtioneuvoston periaatepäätöksen
arvioinnin kannalta kuitenkaan ratkaiseva. Myöskään
taloudellisiin tai muihin ohjauskeinoihin liittyvät tekijät
eivät anna yksiselitteistä perustetta arvioida
vaihtoehtojen keskinäistä paremmuutta.
Valtioneuvoston periaatepäätöksessä on
valiokunnan mielestä kysymys viime kädessä perusteollisuuden
energiansaannin turvaamisesta pitkälle tulevaisuuteen ennakoitavaan,
vakaaseen hintaan. Periaatepäätöksen
taustalla on Teollisuuden Voima Oy:n hakemus, joka tähtää sähkön
lisätarpeen tyydyttävään konkreettiseen voimalahankkeeseen.
Valiokunta katsoo, että päätös,
jolla tehdään mahdolliseksi riittävän
perusvoiman turvaaminen Suomen olemassaolevalle teollisuudelle,
on yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.
Ilmastostrategian mukaan kasvihuonekaasujen rajoittaminen kestävälle
tasolle maailmanlaajuisesti edellyttää syvällistä,
koko yhteiskuntaa koskevaa kulttuurinmuutosta. Kestävän
kehityksen näkökulma on siten tärkeä ottaa
huomioon myös kauaskantoisissa energiaratkaisuissa.
Ydinvoima on päästötön sähköntuotantotapa,
ja siihen perustuva ratkaisu vapauttaa valtion varoja kohdennettaviksi
muihin ympäristöä edistäviin
hankkeisiin. Koska nyt tehtävällä perusvoimaratkaisulla
on vaikutuksia tulevaisuuden alojen kehitykseen, valtion on ohjaus-
ja tukipolitiikallaan pidettävä huoli riittävistä uuden
energiateknologian kehittämismahdollisuuksista.
Energiankäytön ratkaisuja tehtäessä ja
panostuksia suunnattaessa on otettava huomioon niiden
vaikutukset aluetalouksiin.