Yksityiskohtaiset perustelut

1. Ilmoitukset liito-oravasta

Lakiehdotuksen 14 b §:ssä ehdotetaan metsäkeskukseen kohdistuvan lakisääteisen ilmoitusmenettelyn käyttöönottamista. Metsäkeskuksen tulisi säännöksen mukaan ilmoittaa välittömästi alueelliselle ympäristökeskukselle, maanomistajalle sekä tiedossaan olevalle maanomistajan edustajalle ja metsänhakkuuoikeuden haltijalle siitä, että sille saapunut metsänkäyttöilmoitus kohdistuu sellaiseen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan, joka on mainittu alueellisen ympäristökeskuksen metsäkeskukselle toimittamassa asiakirjassa.

Käynnissä oleva komission valvontamenettely, jossa on kiinnitetty huomiota muun muassa metsä- ja ympäristöviranomaisten välisen yhteistyön tehostamistarpeeseen, on perusteena lain tasolle otettavalle ilmoitusvelvollisuussäännökselle. Ympäristövaliokunta katsoo, että viranomaisten välisen yhteistyön edistäminen olisi mahdollista ilman lakiin otettavaa säännöstäkin. Ehdotettu säännös on kuitenkin perusteltu siksi, että liito-oravan suojelusta aiheutuvilla käytön rajoituksilla, jotka perustuvat liito-oravan esiintymisestä saatuun tietoon, on yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin ulottuva vaikutus ja siksi laintasoista sääntelyä on tässä tapauksessa pidettävä perusteltuna. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskevat tiedot ovat usein puutteellisia erityisesti talousmetsien osalta. Tiedot on usein saatu pääasiassa metsäkeskusten metsäsuunnittelun ja metsälain 10 §:n erityisten tärkeiden elinympäristöjen kartoitustyön yhteydessä. Säännöstä voidaan siten pitää ilmeisen tarpeellisena yhtenäisen tietopohjan aikaansaamiseksi.

Ympäristövaliokunta kiinnittää maa- ja metsätalousvaliokunnan huomiota siihen, että lakiehdotus rajaa metsäkeskuksen tiedonantovelvollisuuden ainoastaan alueelliselta ympäristökeskukselta saamiinsa lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskeviin tietoihin. Metsäkeskus tekisi ilmoituksen välittömästi asiakirjojen perusteella tutkimatta alueella, pitääkö tieto paikkansa. Rajausta voidaan pitää perusteltuna sen vuoksi, että ympäristökeskukselta saatua tietoa voidaan pitää luotettavana. Tietojen oikeellisuuden varmistamisella on erityistä merkitystä, koska jopa olemassa oleva tieto liito-oravan esiintymisestä on todettu puutteelliseksi ja jopa osin virheelliseksi ja liito-oravan suojelun tiukkuus johtaa välittömiin oikeusvaikutuksiin maanomistajan ja hakkuuoikeuden omistajan kannalta. Ympäristövaliokunta on huolissaan siitä, että liito-oravan suojeluun liittyvä oikeudellinen ja tiedollinen epävarmuus saattaa johtaa joissain tilanteissa suojelun kannalta kielteiseen kehitykseen. Lakiehdotuksen tulee siksi olla tältäkin osin mahdollisimman selkeä.

Ympäristövaliokunta korostaa samanaikaisesti, että hyvään viranomaisyhteistyöhön kuuluu mahdollisimman suuri avoimuus ja tietojen välittäminen ilman lakisääteistä velvollisuuttakin. Valiokunta pitää tiedottamisen parantamista yhtenä muutosehdotuksen kannatettavana tavoitteena. On tärkeää, että alueellinen ympäristökeskus tiedottaa mahdollisista liito-oravahavainnoista viipymättä samanaikaisesti maanomistajalle ja metsäkeskukselle. Samoin ympäristökeskuksen tulee välittömästi tiedon saatuaan ilmoittaa, jos alueella ei enää ole liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkaa.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan alueelliset ympäristökeskukset ovat saattaneet kiitettävästi metsäkeskusten tietoon tiedossaan olevat liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikat. Valiokunta katsoo, että järjestelmän selkeyden vuoksi tulee korostaa alueellisen ympäristökeskuksen roolia. Viranomaisten tulee ilmoittaa ympäristökeskukselle mahdollisista liito-oravahavainnoista, ja se suorittaa tarvittavat kenttätutkimukset havainnon varmentamiseksi. Jos tiedonkulku halutaan varmistaa samalla tavoin kuin on ehdotetun 14 b §:n tavoitteena, tulee harkita mahdollisuutta säätää alueellisen ympäristökeskuksen vastaavasta velvollisuudesta ilmoittaa liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikoista maanomistajalle ja metsäkeskukselle. Laintasoinen sääntely olisi valiokunnan mielestä perusteltua siksi, että liito-oravan esiintymisestä saadulla tiedolla on yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin ulottuva vaikutus. Valiokunta esittääkin maa- ja metsätalousvaliokunnan harkittavaksi sitä,

Ehdotetun 14 b §:n toimivuus perustuessaan metsänkäyttöilmoitusten tekemiseen edellyttää, että metsänkäyttöilmoitukset käytännössä tehdään lain edellyttämällä tavalla. Metsänkäyttöilmoituksia tehdään vuosittain noin 80 000—100 000, joista noin 800—1 000 myöhässä. Valiokunta tähdentää, että metsänkäyttöilmoituksia koskevien viranomaiskäytäntöjen tulee olla yhdenmukaisia ja lakia noudattavia kaikkien metsäkeskusten alueella. Valiokunta korostaa edelleen, että ilmoitusten laiminlyönteihin tulee suhtautua tiukasti, sillä ehdotetun säännöksen valvontafunktio ei voi toimia, ellei ilmoituksia tehdä ajoissa.

Lakiehdotuksen mukaan metsäkeskuksen velvollisuutena on ilmoittaa metsänkäyttöilmoituksen kohdistumisesta liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan välittömästi. Koska metsänkäyttöilmoitus tulee tehdä vähintään 14 vuorokautta ennen hakkuun aloittamista, jää näin myöhään tehtyjen metsänkäyttöilmoitusten tarkistamiselle ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttamiselle aikaa hyvin vähän. Tämä edellyttää, että metsäkeskusten viranomaistoimintojen resurssointi hoidetaan siten, että nopea käsittely voi käytännössä toteutua. Myös alueellisten ympäristökeskusten voimavarat saattavat osoittautua riittämättömiksi, kun niiden tulisi pystyä nopeasti tarkistamaan saamiensa liito-oravahavaintojen luotettavuus. Alueellisen ympäristökeskuksen tiedottamisvelvollisuudesta laissa säätäminen korostaisi tarvetta tehtävän hoitamiseen tarvittavien voimavarojen turvaamisesta. Lisäksi on mahdollista, että voimavaratarvetta ei pystytä luotettavasti ennalta arvioimaan liito-oravakantaa koskevien tietojen puutteellisuuden vuoksi. Siksi ympäristövaliokunta esittää maa- ja metsätalousvaliokunnalle,

2. Ennakkotieto erityisen tärkeästä elinympäristöstä

Metsälain 10 §:n mukaan metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat esimerkiksi lähteiden ja jyrkänteiden lähiympäristöt. Elinympäristöistä säädetään tarvittaessa tarkemmin asetuksella.

Ehdotettua mahdollisuutta hakea ennakkotietoa siitä, pidetäänkö metsänkäyttöilmoituksen kohteena olevaa aluetta metsälain 10 §:ssä tarkoitettuna erityisen tärkeänä elinympäristönä, on pidettävä tarpeellisena, sillä kyseisestä, suoraan lain nojalla tapahtuvan suojelun toteutumisesta on ilmennyt erilaisia tulkintoja. Metsälakia säädettäessä katsottiin, että metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt voidaan kiistatta tunnistaa ilman maastossa tehtävää rajausta. Tämä lähtökohta ei ole käytännössä toteutunut, koska 10 §:ssä tarkoitettujen elinympäristöjen tunnistamiseksi tarvitaan ennakkotietomenettelyä. Valiokunta katsoo, että metsälain kokonaisuudistus näyttäisi olevan tarpeen saattaa vireille. Metsälain ja luonnonsuojelulain välisen suhteen lisäksi selventämistä ja kehittämistä edellyttäisivät lain osallistumisoikeuksiin ja tiedonsaantioikeuksiin liittyvät kysymykset.

Ympäristövaliokunta katsoo, että ennakkotietoa koskeva 14 c § edistää metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisen toteutumista, ja kannattaa sen hyväksymistä, vaikka ennakkotieto oikeudellisesti arvioituna onkin omaa laatuaan ja esimerkiksi sen voimassaoloon liittyy ongelmia.

Metsälain 14 §:ssä säädetään metsänkäyttöilmoituksesta. Aiotusta hakkuusta ja uudistushakkuun osalta uudistamistavasta sekä, siten kuin asetuksella säädetään, 10 §:n mukaisten elinympäristöjen muusta käsittelystä maanomistajan taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan on tehtävä metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus vähintään 14 päivää ja enintään kaksi vuotta ennen hakkuun tai muun toimenpiteen aloittamista, jollei metsäkeskus hakemuksesta myönnä poikkeusta määräajasta.

Ennakkotiedon hakemisaika on sidottu metsänkäyttöilmoituksen tekemistä koskevaan aikaan, eli ennakkotietoa on haettava viimeistään 14 vuorokautta ennen hakkuiden aloittamista. Mahdollinen 14 vuorokauden käsittelyaika asettaa metsäkeskuksen raskaan haasteen eteen. Ehdotuksen 14 c §:n 2 momentin mukaan metsäkeskuksen tulee käsitellä ennakkotietoa koskeva hakemus olosuhteet huomioon ottaen kiireellisesti. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan esimerkiksi lumiolosuhteet saattavat estää kiireellisen käsittelyn. Jos ennakkotietoa haettaisiin samalla kertaa kuin metsänkäyttöilmoitus tehdään, ennakkotieto annettaisiin olosuhteet huomioon ottaen pääsääntöisesti 14 vuorokauden määräajassa asiakirjatarkastelun perusteella. Tarvittaessa metsäkeskuksen toimihenkilö varmistaisi asian maastossa.

Ympäristövaliokunta on edellä lausunnossaan jo viitannut lyhyistä määräajoista johtuvaan lisävoimavaratarpeeseen. Valiokunta esittää lisäksi huolensa siitä, onko 14 vuorokauden määräaika ennakkotiedon hakemiselle riittävä, kun otetaan huomioon ennakkotietoratkaisun vahva oikeudellinen suoja ja siitä johtuva tarve selvittää asia luotettavasti ja perusteellisesti. Valiokunta katsoo myös, että ennakkotiedon hakuaika ei ilmene selkeästi ehdotetussa 14 c §:ssä. Tästä syystä ympäristövaliokunta esittää maa- ja metsätalousvaliokunnalle,

Puukaupan sopimusehtojen mukaan on yleistä, että metsänhakkuusopimuksen voimassaoloaika sopimuksen allekirjoittamisesta lukien on kaksi vuotta. Lakiehdotus merkitsee, että ennakkotiedon voimassaoloaika saattaa päättyä jo ennen kuin metsänkäyttöilmoituksen mukaista hakkuuta on edes aloitettu. Valiokunta katsoo, että jos ennakkotiedon hakuaikaa pidennettäisiin edellä esitetyllä tavalla ja tiedon luotettavuus näin varmistettaisiin, olisi kohtuullista harkita myös ennakkotiedon voimassaoloajan pidentämistä. Siksi ympäristövaliokunta esittää maa- ja metsätalousvaliokunnalle,

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan hakemuksesta annettavasta hallintopäätöksestä perittäisiin lähtökohtaisesti omakustannushinta, joka kattaisi suoritteen tuottamisesta metsäkeskukselle aiheutuneet kustannukset. Ympäristövaliokunta tähdentää, että maksun tulisi olla kohtuullinen, ettei siitä käytännössä muodostu estettä suojelun toteuttamiselle. Maa- ja metsätalousministeriön tulisi valmistella ohjeet maksuperusteista siten, että kustannukset eivät muodostuisi hakijalle kohtuuttomiksi. Tästä syystä ympäristövaliokunta esittää, että maa- ja metsätalousvaliokunta esittäisi hyväksyttäväksi lausuman