Näin eduskunta toimii​

Suomen perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.​​

Tietoa eduskunnan​ tehtävistä ja toiminnasta​

Eduskunta säätää Suomessa kaikki lait ja päättää valtion talousarviosta. Eduskunta myös valitsee pääministerin ja valvoo hallituksen toimintaa. Lisäksi eduskunta hyväksyy tärkeimmät Suomea sitovat kansainväliset sopimukset ja vaikuttaa Euroopan unionin asioihin.​

Eduskunnan tehtävät​

Vierailut ja tutustuminen Eduskuntataloon

Eduskuntatalossa järjestetään opastettuja kierroksia syyskuun alusta alkaen. Varauspalvelu opastetuille kierroksille on auki. Varauksia voi tehdä tällä hetkellä syyskuusta joulukuuhun.  

Lisätietoa vierailuista ja varauspalvelusta​

Täysistuntoyleisö

Yleisö voi seurata eduskunnan täysistuntoja istuntosalin lehteriltä. 

Vierailijasisäänkäynti avataan 15 minuuttia ennen täysistunnon alkua. Sisäänkäynti sijaitsee pääportaiden oikealla puolella. Kaikille täysistuntoon tuleville vieraille tehdään turvatarkastus. Vältä tuomasta eväitä eduskuntaan. Eväitä ja juomapulloja ei saa viedä täysistuntosalin lehterille. Yleisölehterille on esteetön pääsy. 

​​Eduskuntaan ei saa tulla nastakengissä arko​jen lattiapintojen vuoksi. Sisällä tulee käyttää aina nastakenkien suojuksia tai vaihtokenkiä.​

Eduskunta kokoontuu täysistuntoon tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 14, torstaisin klo 16 ja perjantaina klo 13. Torstain täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla.​

Täysistuntoa voi myös seurata suorana verkkolähetyksen eduskunnan verkkopalvelussa. Äänestystulokset löytyvät eduskunnan verkkopalvelusta äänestyksen jälkeen ja istuntojen pöytäkirjat pian täysistunnon päätyttyä. ​​

Eduskunnassa järjestetään avoimia ovia, näyttelyitä, luentoja ja koulutuksia. Lisäksi eduskunta on mukana muiden järjestäjätahojen tapahtumissa ja tilaisuuksissa. 

Asiantuntijaksi eduskuntaan saapuva saa etukäteen asiantuntijakutsun, joka sisältää tarkemmat ohjeet kuulemistilaisuuteen ilmoittautumisesta ja saapumisesta sekä mahdollisesti myös muita asia- ja valiokuntakohtaisia lisäohjeita. Tarkempia ohjeita voi tarvittaessa tiedustella myös kutsussa mainitulta taholta.
​​
Ohjeita asiantuntijaksi eduskuntaan saapuville

​Kysy e​duskunnasta ja ota yhteyttä

​Eduskunnan viestintä ja Eduskunnan kirjaston tietopalvelu palvelevat kansalaisia, tutkijoita ja median edustajia eduskuntaan​​ liittyvissä kysymyksissä.

​​Eduskunnan viestintä voit kysyä esimerkiksi ajankohtaisista eduskunnassa käsittelyssä olevista asioista. Eduskunnan kirjaston tietopalvelu auttaa oikeudellista tietoa, yhteiskuntatietoa ja eduskuntatietoa koskevissa tiedontarpeissa. Kirjaston asiantuntijat tekevät tiedonhakuja näiltä aihealueilta sekä kansainvälisten järjestöjen ja EU:n aineistoista.

Eduskunnan kirjaston kokoelmat, palvelut ja asiantuntemus ovat kaikkien käytettävissä. 

Opetusaineistot ja esitteet

Nuorten eduskunta -sivustolle kootaan eduskuntaan liittyvää opetusaineistoa kouluja varten. Sivustolta löytyy tietoa demokratiasta ja kansanvallan historiasta sekä lainsäädännön kulkua avaavan Näin lakeja tehdään Suomessa -osion. Sivusto toimii myös Nuorten parlamentin kotisivuina​, joilta löydät tarkempaa tietoa Nuorten parlamentin täysistunnoista ja muusta toiminnasta.​

Eduskunta julkaisee painettuna sekä pdf-muodossa esitteitä, joissa kerrotaan eduskunnan toiminnasta. Painettuja esitteitä saat Pikkuparlamentin Kansalaisinfosta (suljettu koronaepidemian takia).


Nuorten eduskunta -sivusto​
Esitteet ja opetusaineistot