Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.46

Talousarvioaloite TAA 105/2018 vp 
Sari Essayah kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä liikunnan yhdenvertaisuuden lisäämiseen (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Erityisesti lasten ja nuorten saaminen urheiluharrastusten pariin on tärkeää. Lasten ja nuorten fyysinen kunto on viime vuosina huolestuttavasti heikentynyt, koska vain puolet heistä liikkuu kehityksensä kannalta riittävästi. On myös huolestuttavaa, että kuilu hyväkuntoisten, ohjattuun seuratoimintaan osallistuvien lasten ja liikunnan suhteen passiivisten lasten suorituskyvyssä kasvaa jatkuvasti. Liikuntaharrastukset ehkäisevät myös nuorten syrjäytymistä ja auttavat itsetunnon kehittymisessä. Liikunnalla on selkeä merkitys terveydelle, sosiaalisuuden kehittymiselle ja jopa koulumenestykselle.  

Liikuntajärjestöjen toiminta ja kasvavat kustannukset (mm. kuntien perimät liikuntapaikkavuokrat) on jouduttu yhä enemmän rahoittamaan tavallisten perheiden kukkarosta sillä seurauksella, että monissa perheissä lapsilla ei ole taloudellisia edellytyksiä harrastaa haluamiaan urheilulajeja.  

Tilanteen korjaamiseksi valtion rahoitusosuutta liikunnan yhdenvertaisuuden lisäämiseksi tulee lisätä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 29.90.50 ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta osoitetaan yhteensä 2 500 000 euroa liikunnan yhdenvertaisuuden lisäämiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Sari Essayah kd 
Päivi Räsänen kd 
Peter Östman kd 
Antero Laukkanen kd