Viimeksi julkaistu 23.11.2021 14.45

Talousarvioaloite TAA 13/2021 vp 
Sanna Antikainen ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Maanpuolustuksen Tuki ry:n toiminnan kehittämiseen (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Maanpuolustuksen Tuki ry on maanpuolustusjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on keskeisten vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen taloudellinen ja aatteellinen tukeminen. Toiminnan painopistealueena on keskitetty varainhankinta. Maanpuolustuksen Tuki ry hankkii ja jakaa keskitetysti jäsenjärjestöjensä toimintaan sekä koulutukseen tarkoitetut varat sekä toimii linkkinä jäsenjärjestöjen yhteisissä asioissa julkiseen hallintoon ja elinkeinoelämään. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 27.10.50 Maanpuolustuksen Tuki ry:n toiminnan kehittämiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Sanna Antikainen ps