Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.18

Talousarvioaloite TAA 133/2016 vp 
Lauri Ihalainen sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 4 parantamiseen välillä Kirri—Tikkakoski (40 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 4 (E75) on maamme suorin ja tärkein tieyhteys pääkaupunkiseudun ja Pohjois-Suomen välillä aina Jäämerelle asti. Se palvelee tavaraliikenteen merkittävimpänä pitkämatkaisten kuljetusten reittinä, mutta myös valtakunnallisena ja alueellisena henkilöliikenteen väylänä. Tie on osa EU:n TEN-T-ydinliikenneverkkoa, jonka tulee olla kokonaisuudessaan valmis vuonna 2030. Yhteysväli Jyväskylä—Oulu sisältyy liikennepoliittisen selonteon vuosien 2016—2022 kehittämisohjelmaan.  

Valtatien 4 yhteysvälin Jyväskylä—Oulu merkittävimmät puutteet kohdistuvat osuudelle Kirri—Tikkakoski. Jyväskylän kaupungin ja Tikkakosken lentoaseman yhdistävän tiejakson ongelmina ovat erityisesti huono liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuutta haittaava ohitusmahdollisuuksien puute. Vilkkaan liikenteen aikaan valtatieltä kääntyvät autot synnyttävät jonoja ja vaaratilanteita. Tielle liittyminen on hankalaa. Väylän rakenteellinen kunto on heikko, eikä sen leveys ole jatkuvasti kasvavan liikennemäärän edellyttämällä tasolla.  

Liikenneturvallisuusriskiä kohottavat paikallisen liikenteen sekoittuminen pitkämatkaiseen liikenteeseen, kevyen liikenteen väylien puute ja runsas liittymien määrä. Jakson korkeat liikennemäärät (KVL noin 15 000—19 000 ajoneuvoa vuorokaudessa) ja pitkämatkaisen raskaan liikenteen suuri osuus edellyttävät moottoritietasoista väylää, jonka rakentaminen tulee elinkeinoelämän tarpeista ja liikenneturvallisuussyistä johtuen käynnistää mahdollisimman pikaisesti. Tiejakson pituus on noin 15 kilometriä. Osuuden moottoritieksi rakentamisen kustannusarvio on noin 174 miljoonaa euroa.  

Äänekosken biotuotetehtaan merkittävästi kasvava puuraaka-aine ja osin myös valmistuotteet tullaan kuljettamaan raskaita rekkoja käyttäen, jolloin valtatie 4 toimii tärkeimpänä kuljetusväylänä. Tehdasliikenteen kannalta merkittävän Äänekosken kohdan parantamisesta on jo päätetty. Tätä huomattavasti vilkkaampi ja raskaammin kuormitettu osuus Kirristä Tikkakoskelle ja myöhemmin aina Äänekoskelle asti on valtakunnan tärkeimpiin kuuluva liikennehanke.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 40 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 4 yhteysvälin Jyväskylä—Oulu parantamiseen varten välillä Kirri—Tikkakoski.  
Helsingissä 30.9.2016 
Lauri Ihalainen sd 
Touko Aalto vihr 
Teuvo Hakkarainen ps 
Aila Paloniemi kesk 
Sinuhe Wallinheimo kok 
Petri Honkonen kesk 
Mauri Pekkarinen kesk 
Anne Kalmari kesk 
Toimi Kankaanniemi ps 
Susanna Huovinen sd