Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.17

Talousarvioaloite TAA 137/2016 vp 
Heli Järvinen vihr ym. 
 
Talousarvioaloite makeisten ja jäätelön valmisteveron säilyttämisestä (102 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus luopuu makeisten ja jäätelön valmisteverosta, koska epäilee veron olevan vastoin EU:n säännöksiä. Euroopan komissio on ilmoittanut epävirallisesti, että nykymuotoiseen veroon voi sisältyä valtiontukea, koska se ei kohtele samankaltaisia tuotteita neutraalisti. 

Verolla on ollut hyvät perusteet eikä siitä pitäisi luopua ilman korvaavaa veroa. Nykyinen makeisten ja jäätelön valmistevero tulisi pitää voimassa vielä vuoden 2017. Ensi vuoden aikana pitäisi valmistella uuden sokerin määrään perustuvan veron käyttöönotto.  

Siirtymä makeisverosta laajempaan sokeriveroon tulee mahdolliseksi tämän vuoden lopulla, kun EU-direktiivi pakkausmerkinnöistä ja elintarviketietojen antamisesta kuluttajille tulee voimaan ja tekee sokerin määrän ilmoittamisen pakolliseksi.  

Makeisveron muuttaminen sokeriveroksi mahdollistaa terveysperusteisen veron, joka auttaa torjumaan kansantautejamme. Valmistelussa on huomioitava se, että sokeria on luonnostaan myös joissakin terveyden kannalta suositelluissa ruoka-aineissa kuten marjoissa ja hedelmissä.  

Terveysperustaisen sokeriveron käyttöönoton puolesta ovat liputtaneet myös Evira ja THL, jotka katsovat, että verotuksen tulisi osaltaan tukea kansanterveyttä. Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 102 000 000 euroa momentille 11.08.05 makeisten ja jäätelön valmisteveron tuottona. 
Helsingissä 30.9.2016 
Heli Järvinen vihr 
Jani Toivola vihr 
Emma Kari vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Ozan Yanar vihr 
Satu Hassi vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr