Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.55

Talousarvioaloite TAA 16/2020 vp 
Ritva Elomaa ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Suomen maatalousmuseo Sarkan kehittämiseen (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtakunnallinen Suomen maatalousmuseo Sarka toimii Varsinais-Suomessa Loimaalla, missä se aloitti toimintansa 2005. Museo on perustettu aikanaan eduskunnan päätöksellä. Suomen historia on paljolti maatalouden ja maaseudun historiaa ja siksi museon olemassaoloa pidettiin jo perustamisvaiheessa erittäin tärkeänä. Maatalous on mahdollistanut Suomen väestön kasvun. Tämä väestönkasvu mahdollisti Suomen, suomalaisen kulttuurin, suomen kielen ja suomalaisen yhteiskunnan synnyn. Maatalous on yhä tärkeä elinkeinoala ja kotimainen maataloustuotanto on olennainen huoltovarmuuden kannalta. Tämän johdosta on tärkeää, että museo pystyy vaikeinakin aikoina olemaan avoinna yleisölle ja yhä edelleen kehittämään monipuolista toimintaansa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 29.80.31 maatalousmuseo Sarkan sekä sen näyttelyiden kehittämiseen.  
Helsingissä 16.10.2020 
Ritva Elomaa ps